Jari Salonen: Kuokkavieraat

Rikas perijä ja juorulehdistön lemmikki Jatta Jokimaa on menossa naimisiin tuoreen poikaystävänsä Seppo Alarasilaisen kanssa. Häät sujuvat perinteisellä kaavalla ja jossain vaiheessa iltaa on vuorossa morsiamen ryöstö. Kun aikaa kuluu ja morsian ei palaakaan, juhlaväki alkaa aavistaa, että jotain hämärää on meneillään. Seuraavana päivänä morsiamen isälle saapuva lunnasvaatimus vahvistaa epäilykset oikeiksi ja keskusrikospoliisi päätyy tutkimaan tapausta.

Jukka Zetterman on päätynyt KRP:n erikoiskoordinaattoriksi surkeiden sattumien myötä ja Zetterman saa jatkuvasti muistutuksia siitä, että saa olla tyytyväinen, että on ylipäänsä saanut pitää työpaikkansa. Zetterman lähetetään tutkimaan murtoaaltoa pikkukaupunkiin mukavan ajomatkan päähän Helsingistä, mutta pian hän huomaa sotkeutuneensa puolivahingossa Jatta Jokimaan katoamisen tutkimuksiin.

En ole lukenut aikoihin yhtään kotimaisen miesdekkaristin kirjaa ja täytyy myöntää, että suhtauduin Salosen kirjaan epäilevästi. Pelkäsin tarinan olevan ryyditetty äijähuumorilla ja siihen ympätyllä heppoisella juonella. Ilokseni olin väärässä. Zetterman on miellyttävä hahmo ja tarina lähti kulkemaan sujuvasti heti ensimmäisiltä sivuilta lähtien. Henkilöhahmojen yksityiselämän kuvausta oli sopivassa suhteessa itse rikostarinaan nähden, ja persoonat olivat uskottavia ja samaistuttavia. Pidin tarinan tapahtumaympäristöstä sekä Töölön että fiktiivisen pikkukaupungin osalta, ja helsinkiläisenä ilahduin tietysti osittain tutuille kulmille sijoittuvista tapahtumista. Loppuratkaisusta voi todeta sen verran, että en osannut aavistaa, mitä tuleman piti. On kiva tulla yllätetyksi.

Suomen oma Wallander on täällä! Suosittelen.

(Jari Salonen: Kuokkavieraat, Otava 2016)

Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista

Luin Jukka Viikilän esikoisromaanin jo pari kuukautta sitten. Blogiteksti on antanut sinnikkäästi odottaa itseään ja aina kun olisi aikaa bloggaamiseen, seuraavan kirjan lukeminen menee kirjoittamisen edelle. Bloggaamattomia kirjoja alkaa nyt olla aika iso pino ja siksi päätin toteuttaa pitkään hautuneen ajatukseni kirja-arvion tekemisestä videon muodossa. Suomessa on muutamia bloggaajia, jotka tekevät kirjablogivideoita (kirjavlogi?), mutta melko harvinaista se tuntuu ainakin vielä olevan. Pohdin myös Snapchatin käyttämistä tähän tarkoitukseen, mutta ainakin toistaiseksi uskoisin kohderyhmäni löytävän videot paremmin täältä blogin puolelta. Snapchatiin kun pitää olla itse rekisteröitynyt voidakseen katsoa sieltä videoita, ja täällä taas se ei ole välttämätöntä. Mutta pidemmittä puheitta...tadaa, tässä ensimmäinen video:

Kommentteja otetaan vastaan, kiitos:)

Kirjan ja ruusun päivän kirjavinkit

Lauantaina 23.4. vietetään Kirjan ja ruusun päivää. Tänä vuonna kampanjassa mukana olevista kirjakaupoista saa 15 euron kirjaostokseen kaupanpäälle Ronja Salmen ja Jami Nurmisen Onks Noloo? -nuortenkirjan. Krja on jaossa vain tuona päivänä ja sen jälkeen sitä ei enää myydä eikä jaeta kirjakaupoissa. Kipin kapin kirjaostoksille siis, mutta mitä sitä tänä vuonna ostaisi? Tässä omat suosikkini:

Upea, sotienjälkeiseen Napoliin sijoittuva Loistava ystäväni kertoo Lilan ja Elenan tarinan. Teos aloittaa neliosaisen sarjan ja tulee varmasti olemaan ilmiö Suomessa, kuten se on ollut muuallakin maailmalla.

Jukka Viikilä on kirjoittanut Johan Carl Ludvig Engelin fiktiivisen yöpäiväkirjan vuosilta, jolloin Engel oli muuttanut Suomeen rakentamaan uutta uljasta pääkaupunkia. Viikilän teksti on kaunista ja käy varmasti suoraan sydämeen kaikille, joille Helsinki on rakas kaupunki.

Elina Pitkäkangas on sijoittanut esikoisteoksensa tapahtumat tämän päivän Suomeen, Kuurankeron pikkukaupunkiin, jossa ihmissusimyytit heräävät eloon. Kuura on yksi kevään odotetuimmista fantasiateoksista ja ainakin omalla lukulistallani vuorossa heti seuraavana. 

Yhdeksäs hauta on toinen osa rikostarkastaja Fabian Riskistä kertovassa sarjassa. Edellinen osa oli taattua ruotsalaista dekkarilaatua, joten toinen osa on lähestulkoon pakko lukea.














Korppiretki voitti Vuoden luontokirja -tittelin viime vuonna ja on ollut ilmestymisestään asti ostoslistallani. Mika Honkalinnan valokuvat ovat synkällä tavalla upeita ja korpit pääsevät oikeuksiinsa sekä kirjan tarinoissa että kuvissa.

Luin Juha Itkosen Anna minun rakastaa enemmän vähän päälle parikymppisenä ja olin silloin todella vaikuttunut. Hämmästyin, miten taitavasti kirjailija voi välittää tunnelmia ja tunteita tarinalla, jonka aihepiiristä en ollut varsinaisesti edes kiinnostunut. Viime viikolla julkaistiin Itkosen uutuus Palatkaa perhoset, jossa Summer Maplen tarina jatkuu kymmenen vuotta myöhemmin.

Peetu on syntynyt Petraksi, mutta ei ole koskaan kokenut olevansa tyttö. Nyt Peetu vain odottaa täysi-ikäisyyttä ja mahdollisuutta muuttua myös fyysisesti siksi henkilöksi, joka on aina kokenut olevansa. Kaunokirjallisuus tarjoaa parhaimmillaan mahdollisuuden ymmärtää sellaisia asioita, jotka eivät millään tavalla kosketa omaa arkea. Lähemmäs sitä ymmärrystä haluaisin päästä lukemalla Siri Kolun uutuuden.

Jojo Moyes: Jos olisit tässä

On kulunut puolitoista vuotta siitä kun Louisa jätti hyvästit Will Traynorille. Lou lupasi Willille elää elämäänsä täysillä ja nyt puolentoista vuoden ajelehtimisen jälkeen lupaus on edelleen lunastamatta. Lou on töissä lentokentän pubissa, ja inhoamansa työn lisäksi Loulla ei muuta sisältöä elämässään olekaan. Willin kuoleman myötä Lou on menettänyt paitsi osan itsestään, myös perheensä. Dramaattisen onnettomuuden myötä Louisa joutuu kuitenkin palaamaan kotikaupunkiinsa ja samalla kohtaamaan menneisyytensä. Yllättävä vieras muuttaa Loun elämän suunnan täydellisesti.

Välillä tekee hyvää lukea jotain kevyttä. Kevyessäkin kirjallisuudessa voi kuitenkin olla ajatusta ja sisältöä, ja niitä molempia löytyy Moyesin uutuudesta. Vaikka tarinan edellinen osa Kerro minulle jotain hyvää ei iskenyt minuun yhtä täysillä kuin moniin muihin lukijoihin, oli silti mukava päästä lukemaan jatkoa Loun tarinalle. Heti kirjan alussa tuntui kuin olisi tavannut vanhan ystävän pitkästä aikaa.

Moyes kirjoittaa sujuvaa tekstiä ja vaikka tarinan henkilöiden käytösmallit ja juonenkäänteet ovat hieman ennalta-arvattavia, ei se haittaa. On tämä silti chick litiä parhaasta päästä. Uskottavuusasioihin en halua yleensä tämäntyyppisten kirjojen kohdalla kiinnittää liikaa huomioita, koska se pilaisi lukukokemuksen. Kunnhan suunnilleen normaalielämän rajoissa pysytään, niin pieni siirappisuus on ihan ok tai jopa toivottavaa.

Jos luit ensimmäisen osan Louisan tarinasta, tämä on suorastaan pakollista luettavaa. Ja jos ensimmäisen osa on vielä lukematta, kannattaa tarttua ensin siihen, jotta pääsee kokonaisuuteen kärryille. Erinomainen kirja rentoutumiseen ja mielen lepuuttamiseen.

(Jojo Moyes: Jos olisit tässä, Gummerus 2016. Suomentanut Heli Naski)

Samuel Björk: Minä matkustan yksin

Walter on ollut edellisenä iltana liian myöhään työpaikan juhlissa ja päättää lähteä aamulla selvittämään päätään koiran kanssa ulkoillen. Metsän laidassa koira karkaa ja Walter saa sen kiinni vasta muutaman sadan metrin päässä. Siellä odottaa karmaiseva näky: pieni tyttö roikkuu puussa koulureppu selässä ja kaulassaan lappu, jossa lukee "Minä matkustan yksin".

Mia Kruger on työskennellyt menestyksekkäästi poliisina vuosikausia. Jokainen uhri on jättänyt jälkensä, mutta viimeinen tapaus sai Mian jättämään työnsä ja syöksemään itsensä kohti itseaiheutettua tuhoa. Mia oon juuri päättänyt lopettaa elämänsä lopullisesti kun tämän entinen pari Holger Much tavoittaa hänet ja saa tulevaisuuden suunnan muuttumaan viimehetkillä.

Nyt on jännäririntamalla niin hyvä uutuus, että tähän kannattaa tarttua vaikka ei dekkareista niin kovin välittäisikään. Holgerissa on wallandermaista skandinaavista yrmeyttä ja Mia täyttää kaikki hyvin rakennetun hahmon tunnusmerkit.

Björk räjäytti jännäririntamalla täyspotin! Minä matkustan yksin koukutti heti ensimmäisestä luvusta alkaen ja piti otteessa viimeiselle sivulle asti. Loistavat päähenkilöt, hyvin rakennettu juoni ja sujuva teksti. Tässä on kaikki kohdallaan.

( Samuel Björk: Minä matkustan yksin. Otava 2016. Suomentanut Päivi Kivelä.)

Milena Busquets: Tämäkin menee ohi

Blanca matkustaa Cadaquésiin perheen kesäasunnolle suremaan äitinsä kuolemaa. Seurakseen surumatkalle Blanca saa lapsensa, kaksi ex-miestään ja rakkaimmat ystävänsä. Kokonaisuuden kruunaa samassa kylässä oman perheensä kanssa lomaileva rakastaja sekä salaperäinen komea mysteerimies.

Blanca muistelee äitiään ja suru saa kaiken ympärillä tuntumaan erilaiselta kuin ennen. Muistoissa on mukana ripaus katkeruutta ja roppakaupalla kaipausta. 

Busquets piirtää sanoilla kuvan ympäristöstä, ihmisistä ja tunnetiloista. Kesäinen merenranta, porottava aurinko, helpottava tuulenvire, Kaikki piirtyy silmien eteen elokuvamaisen tarkasti.

"Polttava aamutuuli saa tupakkapaperinohuen silkkimekkoni liehumaan ihollani. Myös se, ettei paina mitään ja ettei mikään paina, on oma tarinansa, ja se että suru saa kaiken painamaan tonnikaupalla omansa."

Tämäkin menee ohi on kirja, jonka parissa pääsee paitsi Cadaquésin kesäisille kaduille ja ihaniin espanjalaisiin huviloihin, myös Blancan ihon alle ja pään sisälle. En tiedä, johtuiko syvä eläytymiseni Blancan tarinaan lähestyvästä nelikymppisyydestäni vai kesänkaipuustani. Ehkä molemmista. Tunnelma oli käsinkosketeltava ja jäin unelmoimaan raukeista, lämpimistä kesäilloista perheen ja ystävien seurassa. Niitä odotellessa voi vaikka lukea hyviä kirjoja.

(Milena Busquets: Tämäkin menee ohi. Otava 2016. Suomentanut Tarja Härkönen)

Renée Knight: Kenenkään ei pitänyt tietää

Catherine ja Robert ovat juuri muuttaneet uuteen taloon ja heidän 25-vuotias poikansa Nicholas on hankkinut itselleen oman kodin ja työpaikan. Elämä tuntuu olevan mallillaan, kunnes Catherine alkaa lukea yöpöydälleen ilmestynyttä kirjaa, ja tajuaa, että se kertoo hänestä itsestään ja parinkymmenen vuoden takaisesta tapahtumasta, jonka hän on kaikin voimin yrittänyt unohtaa ja salata. Catherinella ei ole aluksi aavistustakaan, mistä kirja on pöydälle ilmaantunut ja kuka häntä haluaa kiusata. Pahinta on, kun Catherine kuulee, että myös hänen poikansa on saanut oman kappaleensa teoksesta. Pintaan nousseen salaisuuden luoma paine on liikaa Catherinelle ja tämän mieli alkaa murtua.

""Tiedät, että voit kertoa minulle mitä vain. Tiedät sen, etkö tiedäkin." Se ei ole kysymys. Hän lähtee viemään Catherinea kädestä pitäen yläkertaan. "Sinun pitää puhua minulle. Kun sinulle tulee tällainen olo, puhu minulle." Lempeät, rakastavat sanat ovat ristiriidassa Catherinen mielenmaiseman kanssa: hän näkee itsensä raiteella, ja hänen kasvonsa, samat kasvot, joita hänen miehensä parhaillaan silittää, ovat murskaantuneet tunnistamattomiksi."

Knightin tarinassa oli erittäin hyvä, jopa loistava idea. Teksti lähti kulkemaan niin luontevasti, että oli todella helppoa eläytyä Catherinen tunteeseen, kun hän tajuaa olevansa lukemansa kirjan päähenkilö, ja tarina ei tule päättymään hyvin. Tarinan jännitys ei muodostu niinkään tapahtumista tai juonesta, vaan siitä, mitä päähenkilön pään sisällä tapahtuu. Siitä, miten ahdistus kasvaa jokaisen unettoman yön myötä aina vain suuremmaksi ja miten Catherine tasapainoilee arjen vaatimusten kanssa vaikka mieli ei meinaa pysyä kasassa.

Kenenkään ei pitänyt tietää oli todella nopealukuinen ja erityisesti pidin siitä, että tarina koukuttaa psykologisesti ilman turhaa väkivallalla retostelua. Kirjan teemoja ovat perhe, salaisuudet, mielenterveysongelmat, kosto, syyllisyys. Nuo yhdistettynä erinomaiseen ideaan, kasassa on aika toimivat jännärin rakennuspalikat.

(Renée Knight: Kenenkään ei pitänyt tietää. Otava 2015. Suomentanut Arto Schroderus)