Camilla Läckberg: Leijonankesyttäjä

Monta tyttöä on kadonnut eri puolilla Ruotsia. Yksi heistä, Victoria, ilmestyy kuin tyhjästä samaan paikkaan mistä katosi neljä kuukautta aiemmin. Tytön paluu päättyy julmasti lumisateen keskeltä vauhdilla ilmestyvän auton alle. Patrik Hedström poliisiystävineen on selvittänyt Victorian katoamista ja nyt fjällbackalaistytön tapauksen tutkinta saa aivan uudenlaisen käänteen.

Laila Kowalska istuu vankilassa tuomiota miehensä Vladekin surmasta. Erica Falck on päättänyt kirjoittaa seuraavan kirjansa tapauksesta, mutta tutkimus ei etene yhtään, koska Laila ei suostu avautumaan tapahtumien kulusta.

Siinä yksinkertaistetusti Camilla Läckbergin uusimman teoksen lähtöasetelma. Leijonankesyttäjä on jo yhdeksäs kirja Läckbergin Fjällbacka -sarjassa. Tarinassa oli kaikki aiemmista kirjoista tutuksi tulleet elementit. Kuten varmasti jokainen Läckbergin tuotannon tunteva lukija, minäkin odotin lukiessani koko ajan, missä vaiheessa Erica tunkee nokkansa poliisin tutkintaan ja asettaa itsensä hengenvaaraan. Juoni ei valitettavasti tarjonnut yllätyksiä sillä saralla. Kertomus oli ihan hienosti rakennettu, mutta näin yhdeksännen kirjan kohdalla olisin jo toivonut tarinan perusrakenteeseen jotain uutta. Läckbergin edelliset kirjat Enkelintekijä ja Majakanvartija olivat muistikuvieni mukaan hieman parempia kuin Leijonankesyttäjä ja eivät ihan yhtä ennalta-arvattavia. Ihan ilolla tämänkin kuitenkin luin ja kokemus oli vähän samanlainen kuin olisi viettänyt illan ystävien kanssa, joita ei ole tavannut muutamaan vuoteen. Oli kiva oli kuulla teistä Erica, Patrik ja muut fjällbackalaiset. Toivottavasti tavataan taas pian!

(Camilla Läckberg: Leijonankesyttäjä, Gummerus 2015. Suomentanut Outi Menna. Alkuteos Lejontämjaren 2014)





Kirjabloggaajat kirjastojen puolesta

Tänään 15.7.2015 kirjabloggaajat tempaisevat kirjastojen puolesta julkaisemalla itsestään kuvan valitsemansa kirjaston edessä. Tempauksella kirjabloggaajat tahtovat osoittaa tukensa kirjastoille, kannattaa kirjastojen ja kirjastolain säilyttämistä sekä tuoda näkyvyyttä kirjastoille. Enemmän aiheesta sekä linkkilista osallistujien blogeihin löytyy La petite lectrice –blogista.



I <3 KIRJASTO


Valitsin kuvattavaksi kirjastoksi lähikirjastoni, jossa pyrin asioimaan viikoittain. Tapanilan kirjasto on hyvin pieni, mutta täyttää lähikirjaston tarpeeni aivan täydellisesti. Pidän enemmän tunnelmallisista pikkukirjastoista vaikka isotkin kirjastot ovat toisinaan ihan vaikuttavia vierailukohteita.

Tarkoitus oli mennä kuvaamaan kaikki muutkin kirjastot, jotka ovat olleet merkityksellisessä roolissa elämäni varrella, mutta siihen ei lopulta aika riittänyt. Kerron niistä nyt kuitenkin. Lapsuuteni lähikirjasto oli pieni Punavuoren sivukirjasto Perämiehenkadulla, jossa kävin ala-asteikäisenä lähes joka päivä lukuinnostuksen ollessa suurimmillaan. Silloin kirjalainat merkittiin vielä kirjan takakannen taskussa olevaan pahvikorttiin. Raahasin kotiin aina kassikaupalla kirjoja ja Lucky Luke-sarjakuvia. Toinen lapsuusaikojen rakas paikka oli ala-asteella koulun kirjasto. Sieltä tuli lainattua kaikkia ihania lastenkirjallisuuden klassikoita. Astrid Lindgrenin teosten lisäksi mieleeni ovat jostain syystä jääneet erityisesti esimerkiksi ranskalaisten Goscinnyn ja Sempén Nikke-sarja ja venäläisen Eduard Uspenskin kirjat. Luin ala-asteikäisenä valtavan paljon.

Yläasteikäisenä ja lukiolaisena lukuharrastukseni eli suvantovaihetta. Luin paljon, mutta en mitenkään valtavasti. Kotonamme oli todella paljon kirjoja ja syvennyin oman kotikirjaston antimiin. Suosikkikirjani oli Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin. Kirja löytyy tänä päivänä omastakin hyllystäni, mutta en ole lukenut sitä enää uudelleen sitten yläasteaikojen. Haluan ehkä pitää vielä kiinni siitä tunteesta, jonka se herätti ensimmäisellä lukukerralla ja samalla pelkään että pettyisin kun en ehkä olisikaan enää yhtä vaikuttunut. Paikallisessa kirjastossa kävin lainaamassa sellaisia kirjoja, joita omasta hyllystämme ei löytynyt ja uskaltauduin yrittämään jopa Shakespearea ja Dantea. Niiden lukeminen jäi aina kuitenkin puolitiehen ja luulen, että silloin onnistuin kehittämään jonkinasteisen klassikkokammon ja menikin reilusti yli kymmenen vuotta ennen kuin tartuin vapaaehtoisesti ensimmäisen kerran oikeaan vanhaan klassikkoteokseen.

Myöhemmin tärkeitä kirjastoja ovat olleet esimerkiksi Keravalla amk:n kirjasto, jossa oli mahtavan avulias henkilökunta. Keravan kaupunginkirjasto oli myös aina visiitin arvoinen paikka erinomaisen valikoimansa ansiosta ja vieläkin kaiholla seuraan keitä mahtavia kirjailijavieraita sinne on onnistuttu milloinkin haalimaan.

Vaikka ostan paljon kirjoja, käytän myös kirjastoa todella paljon. Suomalainen kirjastojärjestelmä on aivan käsittämättömän upea asia ja sen laadusta täytyy pitää kiinni jatkossakin. Kirjastot ovat olennainen osa lasten kulttuurikasvatusta, puhumattakaan siitä miten tärkeä osa ne ovat suomalaista lukutaitoa. Kaikilla pitää olla oikeus ja mahdollisuus lukemiseen riippumatta varallisuudesta tai taustasta. I <3 KIRJASTO