Jojo Moyes: Parillisia ja parittomia

Jess on yksinhuoltajaäiti, joka raataa kahdessa työssä ja silti arki on pelkkää kituuttamista. Jessin positiivinen asenne on koetuksella kun vanhempaa lasta kiusataan koulussa ja nuorempi ei pääse haluamaansa kouluun, koska rahat eivät riitä. Sisukas Jess keksii kuitenkin aina keinot ja niin tälläkin kertaa.

Ed Nicholls on varakas yrittäjä, joka tekee elämänsä isoimman virheen ja se maksaa hänelle uran ja ystävyyden. Ed yrittää hukuttaa murheensa baaritiskillä, mutta sekään ei tahdo onnistua. Jessin ja Edin tiet kohtaavat jo toistamiseen ja sattumien kautta he päätyvät yhteiselle matkalle, joka muuttaa molempien elämän monin tavoin.

Hömppäkirjallisuus ei ole ominta lajiani, mutta Moyesin uutuus oli aika kiva välipala. Teksti oli helppolukuista ja kevyttä, ja tarina pysyi hyvin kasassa alusta loppuun. Henkilöhahmot olivat sopivan kummallisia persoonia, jotta heihin pystyi kiintymään tarinan edetessä. Parillisia ja parittomia pitäisi lukea aurinkotuolissa hiekkarannalla ja antaa tarinan viedä kaikki turhat ajatukset mennessään.  Täydellistä lomalukemista siis. Uskon, että tästä tulee ensi kesän hitti, varsinkin jos pokkari ehtii ilmestyä siihen mennessä.

(Jojo Moyes: Parillisia ja parittomia. Gummerus 2017. Suomentanut Heli Naski)

Venla Hiidensalo: Sinun tähtesi

Vietin lukion historian tunnit lukien Aku Ankkaa. Akkarien sivistävää vaikutusta mitenkään väheksymättä täytyy todeta, että ei olisi ehkä kannattanut. Onneksi vajavaista historiantuntemusta voi näin aikuisiällä paikata tietokirjallisuuden lisäksi myös lukemalla hyvää kaunokirjallisuutta. Lähiaikoina siihen on ollut paljon mahdollisuuksia esimerkiksi Jukka Viikilän, Tommi Kinnusen ja Minna Rytisalon kirjojen parissa. Samaan suuren vaikutuksen tehneiden lähihistoriaan sijoittuvien romaanien joukkoon voi nyt lisätä Venla Hiidensalon Sinun tähtesi.

Kansallistaiteilija Albert Edelfelt oli taiteellisten lahjojensa lisäksi tunnettu naisseikkailuistaan. Siihen puoleen Hiidensalo tarinassaan keskittyy. Edelfeltin pakonomainen tarve ihastua ja rakastua aina uudelleen, ja lopulta vuosikausien tuska sen yhden naisen takia, jota ei voi koskaan saada. Siinä on tarinan runko yksinkertaisuudessaan, mutta voi miten hienosti Hiidensalo tämän tarinan kertoo. Lukija pääsee sisään Edelfeltin mieleen ja ajatuksiin kuin ne olisivat todellisia.

Albertin lisäksi tarinassa ovat mukana tämän perhe, sisar Berta osin myös kertojaäänenä, ystävät ja lähipiiri, jossa vilisee Suomen lähihistoriasta tuttuja nimiä. Kuvanveistäjä Ville, säveltäjä Janne, taitelija Axel, laulaja Aino, kirjailija Juhani ja tämän vaimo Venny. Lopputeksteissä Hiidensalo sanoo kertoneensa tarinan niin, miten se olisi voinut tapahtua. Kerronta oli niin aitoa, että lukiessa oli vaikea muistaa, että näitä keskusteluja ei voi kukaan sanatarkasti tietää ja teos on syystä kaunokirjallisuutta. Näin historiallinen proosa vie parhaimmillaan mukanaan; ei pysty uskomaan, ettei se ole totta vaikka sen tarinaksi tietääkin.

Miten kovasti toivonkaan tämän kirjan saavan enemmän huomiota ja paljon lukijoita. Niin upea tarina se on ja Edelfelt niin olennainen osa Suomen kansallishistoriaa.

(Venla Hiidensalo: Sinun tähtesi. Otava 2017)

Stephenie Meyer: Kemisti

Olen lukenut Meyerin Twilight -saagan, mutta hänen aiempi aikuisille suunnattu teoksensa Vieras ei ole koskaan päätynyt lukupinooni. Odotukset Kemistin suhteen eivät olleet suuren suuret, koska vampyyritarinoiden kerronnan taso ei ollut erityisen vaikuttavaa, vaikka idea hyvä olikin. Kemisti oli positiivinen yllätys.

Kemisti on nuori nainen, joka on työskennellyt valtion palveluksessa. Hänen työnsä on ollut taistelua maan turvallisuuden puolesta, mutta asetelma on kääntynyt päälaelleen ja hänestä itsestään on tullut uhka. Ammattitappajat jahtaavat Kemistiä ja hän pakenee turvapaikasta toiseen jättäen jälkeensä jahtaajiensa ruumiita. Kemisti on nimensä mukaisesti velho kemiallisten yhdisteiden kehittämisessä, ja nokkelien keksintöjensä avulla hän pelastaa itsensä pulasta kerran jos toisenkin.

Vaikka Kemisti on joutunut ammattinsa takia harjoittamaan monenlaisia raakuuksia, hahmona hän on hyvin sympaattinen. Sama pätee muihinkin tarinan hyviksiin; heille toivoo pelkkää hyvää heidän teoistaan huolimatta. Tarinan roistot ovat pahiksia vailla persoonallisuutta, jolloin lukijan on entistä helpompi olla hyvien puolella. Valoisalla puolella taistelevat sankarit tulevat hyvin lähelle lukijaa, heillä on menneisyys, nykyisyys ja lukiessa heille toivoo myös tulevaisuuden.

Päähenkilöiden keskinäinen dialogi on kirjan suola, vaikka keskustelu on välillä turhankin nokkelaa. Se viihdyttää kuitenkin samaan tapaan kuin sananvaihdot vaikkapa John Greenin nuortenkirjoissa. Pidän tätä kuitenkin positiivisena ilmiönä, koska se laajentaa kirjan kohderyhmän kattamaan myös ne nuoret aikuiset lukijat, joille perinteinen jännäri ei uppoa.

Meyerin uutuus yllätti ja viihdytti. Suosittelen niille jännärien ystäville, jotka haluavat vaihtelua perusdekkarien lukemiseen, ja lukijoille, jotka nauttivat nasevasta, elokuvamaisesta dialogista.

(Stephenie Meyer: Kemisti, Otava 2017. Suomentanut Ilkka Rekiaro)

Clare Mackintosh: Annoin sinun mennä

Olen lukenut viime kuukausina poikkeuksellisen paljon, mutta blogitekstien kirjoittaminen on jäänyt. Nyt kuitenkin pitkästä aikaa vuorossa ihan perinteinen uutuuskirja-arvio.

Clare Mackintoshin Annoin sinun mennä alkaa kun viisivuotias Jacob jää auton alle. Äiti päästää pieneksi hetkeksi irti poikansa kädestä ja pahin mahdollinen asia tapahtuu. Kun luin takakannesta tarinan aiheen, pohdin pitkään, pystynkö lukemaan kirjaa ollenkaan vai tuleeko jokaisen vanhemman painajainen aiheeltaan liian lähelle. Onneksi tartuin kirjaan silti, koska juoni oli aivan loistavan hyvin kehitelty ja Mackintosh tarjoili ehkä pysäyttävimmän käänteen, mitä olen koskaan jännityskirjasta lukenut. Kirjailija ei myöskään mässäile onnettomuudella vaan aivan muut asiat muodostavat tarinan rungon; ihmisten väliset suhteet, menneisyyden tapahtumat ja itse mysteeri.

Yliajoa selvittää rikoskomisario Ray Stevens tiiminsä kanssa. Poliisien keskinäiset suhteet ja Rayn yksityiselämän kuviot ovat tarinassa tärkeässä roolissa. Ison osan saa myös Jenna Gray, joka pakenee suremaan tapahtunutta ränsistyneeseen mökkiin Walesin upeisiin rannikkomaisemiin. Pidin tarinan miljööstä ja se antoi hyvän säväyksen jännittävälle juonelle.

Tarinan henkilöhahmojen taustoja ja menneisyyttä kuvaillaan paljon, ja sen vuoksi kirja sopii esimerkiksi Camilla Läckbergin kerronnasta pitäville. Juonenkuljetus ja yllättävä käänne taas ovat selkeästi samaa lajia Gillian Flynnin kirjojen kanssa. Jos uusien käännösjännärien joukosta pitäisi valita yksi luettavaksi tänä keväänä, niin suosittelisin valitsemaan tämän.

(Clare Mackintosh: Annoin sinun mennä. Gummerus 2017. Suomennos Päivi Pouttu-Deliere)