Stephenie Meyer: Kemisti

Olen lukenut Meyerin Twilight -saagan, mutta hänen aiempi aikuisille suunnattu teoksensa Vieras ei ole koskaan päätynyt lukupinooni. Odotukset Kemistin suhteen eivät olleet suuren suuret, koska vampyyritarinoiden kerronnan taso ei ollut erityisen vaikuttavaa, vaikka idea hyvä olikin. Kemisti oli positiivinen yllätys.

Kemisti on nuori nainen, joka on työskennellyt valtion palveluksessa. Hänen työnsä on ollut taistelua maan turvallisuuden puolesta, mutta asetelma on kääntynyt päälaelleen ja hänestä itsestään on tullut uhka. Ammattitappajat jahtaavat Kemistiä ja hän pakenee turvapaikasta toiseen jättäen jälkeensä jahtaajiensa ruumiita. Kemisti on nimensä mukaisesti velho kemiallisten yhdisteiden kehittämisessä, ja nokkelien keksintöjensä avulla hän pelastaa itsensä pulasta kerran jos toisenkin.

Vaikka Kemisti on joutunut ammattinsa takia harjoittamaan monenlaisia raakuuksia, hahmona hän on hyvin sympaattinen. Sama pätee muihinkin tarinan hyviksiin; heille toivoo pelkkää hyvää heidän teoistaan huolimatta. Tarinan roistot ovat pahiksia vailla persoonallisuutta, jolloin lukijan on entistä helpompi olla hyvien puolella. Valoisalla puolella taistelevat sankarit tulevat hyvin lähelle lukijaa, heillä on menneisyys, nykyisyys ja lukiessa heille toivoo myös tulevaisuuden.

Päähenkilöiden keskinäinen dialogi on kirjan suola, vaikka keskustelu on välillä turhankin nokkelaa. Se viihdyttää kuitenkin samaan tapaan kuin sananvaihdot vaikkapa John Greenin nuortenkirjoissa. Pidän tätä kuitenkin positiivisena ilmiönä, koska se laajentaa kirjan kohderyhmän kattamaan myös ne nuoret aikuiset lukijat, joille perinteinen jännäri ei uppoa.

Meyerin uutuus yllätti ja viihdytti. Suosittelen niille jännärien ystäville, jotka haluavat vaihtelua perusdekkarien lukemiseen, ja lukijoille, jotka nauttivat nasevasta, elokuvamaisesta dialogista.

(Stephenie Meyer: Kemisti, Otava 2017. Suomentanut Ilkka Rekiaro)