torstai 21. helmikuuta 2013
Kevään uutuusteos
Lukuinspiraation ja -ajan ollessa kateissa täytyy välillä raportoida kevään uutuuksista. Kevään suurin kirjauutinen lienee toukokuussa ilmestyvä Khaled Hosseinin odotettu uutuuskirja. Hosseinilta on aiemmin ilmestynyt Afganistaniin sijoittuvat erityisen koskettavat teokset Leijapoika ja Tuhat loistavaa aurinkoa. Odotukset kevään uutuuden osalta ovat melkoisen korkealla.
tiistai 12. helmikuuta 2013
Rosamund Lupton: Mitä jäljelle jää
Kahdeksanvuotias Adam ja 17-vuotias Jenny osallistuvat Sidney Housen yksityiskoulun liikuntapäivään, Adam oppilaana ja Jenny terveydenhoitajan sijaisen roolissa. Sisarusten äiti Grace on myös saapunut paikalle kannustamaan poikaansa juoksukilpailuissa. Keskellä kaunista, aurinkoista päivää koulussa syttyy tulipalo. Grace lähtee välittömästi juoksemaan kohti koulua nähdäkseen, että hänen lapsensa ovat kunnossa. Adam onkin turvassa koulun pihalla, mutta Jenny on sisällä koulussa, ilmeisesti jumissa ylimmässä kerroksessa. Grace ryntää sisälle palavaan rakennukseen mielessään ainoastaan ajatus, että hänen on pelastettava tyttärensä.
Grace ja Jenny päätyvät molemmat sairaalaan vakavasti loukkaantuneina. Tästä alkaa tämän kirjan kummallinen osuus. Kirjan kertojana nimittäin toimii koomaan vajonnut Grace. Hän kokee jonkinlaisen ruumiistairtautumisen ja katselee tapahtumia niiden yläpuolelta. Kirjailijan kertojavalinta oli mielestäni erikoinen ja ensimmäiset viisikymmentä sivua meni siihen totutellessa. En yleensä jaksa innostua kirjallisuudessa mistään yliluonnollisista jutuista (paitsi ehkä vähän fantasiakirjallisuudesta vampyyreineen, mutta se on ihan eri juttu) ja pidän tämän tyyppisiä ratkaisuja turhauttavana huuhaana. Lupton onnistuu kuitenkin kerronnassaan niin hienosti, että tarina tempaisee mukaansa ja kirjaa ei malttaisi laskea käsistään (ja taas meinasin myöhästyä töistä, koska jumitin kirja kädessä sohvalla vaikka olisi pitänyt olla jo menossa).
Kirja on Luptonin edellisen kirjan tavoin sekoitus kaunokirjallista teosta ja jännäriä. Kirjan teemoja ovat vanhemmuus, järkkymätön rakkaus omia lapsia kohtaan, ystävyys ja kyky arvioida toista ihmistä tämän tekojen perusteella. Jännitystä tarinaan tulee kun tulipalo paljastuu tuhopoltoksi ja Grace tajuaa, että Jenny ei ehkä ole vieläkään turvassa. Lupton käsittelee koskettavasti vanhemmuuteen liittyviä asioita ja sitä, kuinka elämä voi muuttua täysin yhdessä silmänräpäyksessä. Erinomainen kirja, suosittelen.
Grace ja Jenny päätyvät molemmat sairaalaan vakavasti loukkaantuneina. Tästä alkaa tämän kirjan kummallinen osuus. Kirjan kertojana nimittäin toimii koomaan vajonnut Grace. Hän kokee jonkinlaisen ruumiistairtautumisen ja katselee tapahtumia niiden yläpuolelta. Kirjailijan kertojavalinta oli mielestäni erikoinen ja ensimmäiset viisikymmentä sivua meni siihen totutellessa. En yleensä jaksa innostua kirjallisuudessa mistään yliluonnollisista jutuista (paitsi ehkä vähän fantasiakirjallisuudesta vampyyreineen, mutta se on ihan eri juttu) ja pidän tämän tyyppisiä ratkaisuja turhauttavana huuhaana. Lupton onnistuu kuitenkin kerronnassaan niin hienosti, että tarina tempaisee mukaansa ja kirjaa ei malttaisi laskea käsistään (ja taas meinasin myöhästyä töistä, koska jumitin kirja kädessä sohvalla vaikka olisi pitänyt olla jo menossa).
Kirja on Luptonin edellisen kirjan tavoin sekoitus kaunokirjallista teosta ja jännäriä. Kirjan teemoja ovat vanhemmuus, järkkymätön rakkaus omia lapsia kohtaan, ystävyys ja kyky arvioida toista ihmistä tämän tekojen perusteella. Jännitystä tarinaan tulee kun tulipalo paljastuu tuhopoltoksi ja Grace tajuaa, että Jenny ei ehkä ole vieläkään turvassa. Lupton käsittelee koskettavasti vanhemmuuteen liittyviä asioita ja sitä, kuinka elämä voi muuttua täysin yhdessä silmänräpäyksessä. Erinomainen kirja, suosittelen.
(Rosamund Lupton: Mitä jäljelle jää, Gummerus 2013)
kuva: www.gummerus.fi
keskiviikko 6. helmikuuta 2013
Herman Koch: Illallinen
Joidenkin kirjojen kohdalla lukeminen alkaa sujua ensimmäiseltä sivulta lähtien ja kirjaa ei malttaisi millään laskea käsistään. Juha Seppälän Mr.Smith ei valitettavasti lukeudu siihen kategoriaan ja näin ollen se edelleen kummittelee tuossa sivupalkissa "Seuraavaksi lukuvuorossa" -kirjana, mutta todellisuudessa olen päässyt vasta sivulle 50 asti. Herman Kochin Illallinen sen sijaan kuuluu erittäin vahvasti niihin kirjoihin, joihin jää koukkuun heti ja sitten meinaa myöhästyä töistä ja joka paikasta, koska haluaa aina vaan lukea vielä yhden sivun vaikka aikaa siihen ei oikeasti olisikaan.
Hienoon amsterdamilaiseen ravintolaan on kokoontunut kaksi pariskuntaa, joiden on tarkoitus illallisen merkeissä keskustella teini-ikäisten lastensa Michelin ja Rickin tulevaisuudesta. Tarinan kertojana toimii Michelin isä Paul Lohman, jolla on hyvin monimutkainen suhde veljeensä, Rickin isään. Serge Lohman on menestynyt poliitikko ja todennäköisesti tuleva pääministeri, ja luonteeltaan aikamoinen öykkäri, ainakin veljensä näkökulmasta. Paul tosin paljastuu itsekin juonen edetessä melkoisen erilaiseksi hahmoksi kuin kirjan alussa annetaan ymmärtää. Paulin ja Sergen lisäksi paikalla ovat heidän vaimonsa Claire ja Babette. Vaimoilla on tarinassa olennainen rooli, mutta veljesten keskinäinen kilpailu vie niin paljon tilaa, että naiset jäävät väistämättä taka-alalle.
Teksti on helppolukuista ja juoni etenee kevyesti siitä huolimatta, että kirjan teemat eivät ole alkuunkaan kevyitä. Miten paljon vanhemmat ovat valmiita uhraamaan lastensa puolesta? Mikä on vaikenemisen hinta? Onko jokaisen ihmisen henki saman arvoinen? Kannattaako koko tulevaisuus heittää hukkaan yhden väärän teon takia?
Kirja on jaettu kappaleisiin illallisen etenemisen mukaan eli Aperitiivi, Alkuruoka, Pääruoka jne., mikä sopii mainiosti kirjan tyyliin. Aivan kuten teoksen ulkoasukin, joka on kaikessa yksinkertaisuudessaan todella hieno. En ole koskaan aiemmin lukenut yhtään hollantilaisen kirjailijan kirjaa, mutta jatkossa kiinnitän niihin varmasti enemmän huomiota luettavaa valitessa. Suosittelen kaunokirjallisuuden ystäville, jotka haluavat hieman painavampaa ajattelemisen aihetta.
Hienoon amsterdamilaiseen ravintolaan on kokoontunut kaksi pariskuntaa, joiden on tarkoitus illallisen merkeissä keskustella teini-ikäisten lastensa Michelin ja Rickin tulevaisuudesta. Tarinan kertojana toimii Michelin isä Paul Lohman, jolla on hyvin monimutkainen suhde veljeensä, Rickin isään. Serge Lohman on menestynyt poliitikko ja todennäköisesti tuleva pääministeri, ja luonteeltaan aikamoinen öykkäri, ainakin veljensä näkökulmasta. Paul tosin paljastuu itsekin juonen edetessä melkoisen erilaiseksi hahmoksi kuin kirjan alussa annetaan ymmärtää. Paulin ja Sergen lisäksi paikalla ovat heidän vaimonsa Claire ja Babette. Vaimoilla on tarinassa olennainen rooli, mutta veljesten keskinäinen kilpailu vie niin paljon tilaa, että naiset jäävät väistämättä taka-alalle.
Teksti on helppolukuista ja juoni etenee kevyesti siitä huolimatta, että kirjan teemat eivät ole alkuunkaan kevyitä. Miten paljon vanhemmat ovat valmiita uhraamaan lastensa puolesta? Mikä on vaikenemisen hinta? Onko jokaisen ihmisen henki saman arvoinen? Kannattaako koko tulevaisuus heittää hukkaan yhden väärän teon takia?
Kirja on jaettu kappaleisiin illallisen etenemisen mukaan eli Aperitiivi, Alkuruoka, Pääruoka jne., mikä sopii mainiosti kirjan tyyliin. Aivan kuten teoksen ulkoasukin, joka on kaikessa yksinkertaisuudessaan todella hieno. En ole koskaan aiemmin lukenut yhtään hollantilaisen kirjailijan kirjaa, mutta jatkossa kiinnitän niihin varmasti enemmän huomiota luettavaa valitessa. Suosittelen kaunokirjallisuuden ystäville, jotka haluavat hieman painavampaa ajattelemisen aihetta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)