""Tiedät, että voit kertoa minulle mitä vain. Tiedät sen, etkö tiedäkin." Se ei ole kysymys. Hän lähtee viemään Catherinea kädestä pitäen yläkertaan. "Sinun pitää puhua minulle. Kun sinulle tulee tällainen olo, puhu minulle." Lempeät, rakastavat sanat ovat ristiriidassa Catherinen mielenmaiseman kanssa: hän näkee itsensä raiteella, ja hänen kasvonsa, samat kasvot, joita hänen miehensä parhaillaan silittää, ovat murskaantuneet tunnistamattomiksi."
Knightin tarinassa oli erittäin hyvä, jopa loistava idea. Teksti lähti kulkemaan niin luontevasti, että oli todella helppoa eläytyä Catherinen tunteeseen, kun hän tajuaa olevansa lukemansa kirjan päähenkilö, ja tarina ei tule päättymään hyvin. Tarinan jännitys ei muodostu niinkään tapahtumista tai juonesta, vaan siitä, mitä päähenkilön pään sisällä tapahtuu. Siitä, miten ahdistus kasvaa jokaisen unettoman yön myötä aina vain suuremmaksi ja miten Catherine tasapainoilee arjen vaatimusten kanssa vaikka mieli ei meinaa pysyä kasassa.
Kenenkään ei pitänyt tietää oli todella nopealukuinen ja erityisesti pidin siitä, että tarina koukuttaa psykologisesti ilman turhaa väkivallalla retostelua. Kirjan teemoja ovat perhe, salaisuudet, mielenterveysongelmat, kosto, syyllisyys. Nuo yhdistettynä erinomaiseen ideaan, kasassa on aika toimivat jännärin rakennuspalikat.
(Renée Knight: Kenenkään ei pitänyt tietää. Otava 2015. Suomentanut Arto Schroderus)