Hienoon amsterdamilaiseen ravintolaan on kokoontunut kaksi pariskuntaa, joiden on tarkoitus illallisen merkeissä keskustella teini-ikäisten lastensa Michelin ja Rickin tulevaisuudesta. Tarinan kertojana toimii Michelin isä Paul Lohman, jolla on hyvin monimutkainen suhde veljeensä, Rickin isään. Serge Lohman on menestynyt poliitikko ja todennäköisesti tuleva pääministeri, ja luonteeltaan aikamoinen öykkäri, ainakin veljensä näkökulmasta. Paul tosin paljastuu itsekin juonen edetessä melkoisen erilaiseksi hahmoksi kuin kirjan alussa annetaan ymmärtää. Paulin ja Sergen lisäksi paikalla ovat heidän vaimonsa Claire ja Babette. Vaimoilla on tarinassa olennainen rooli, mutta veljesten keskinäinen kilpailu vie niin paljon tilaa, että naiset jäävät väistämättä taka-alalle.
Teksti on helppolukuista ja juoni etenee kevyesti siitä huolimatta, että kirjan teemat eivät ole alkuunkaan kevyitä. Miten paljon vanhemmat ovat valmiita uhraamaan lastensa puolesta? Mikä on vaikenemisen hinta? Onko jokaisen ihmisen henki saman arvoinen? Kannattaako koko tulevaisuus heittää hukkaan yhden väärän teon takia?
Kirja on jaettu kappaleisiin illallisen etenemisen mukaan eli Aperitiivi, Alkuruoka, Pääruoka jne., mikä sopii mainiosti kirjan tyyliin. Aivan kuten teoksen ulkoasukin, joka on kaikessa yksinkertaisuudessaan todella hieno. En ole koskaan aiemmin lukenut yhtään hollantilaisen kirjailijan kirjaa, mutta jatkossa kiinnitän niihin varmasti enemmän huomiota luettavaa valitessa. Suosittelen kaunokirjallisuuden ystäville, jotka haluavat hieman painavampaa ajattelemisen aihetta.
Mä tykkään yleisesti ottaen kirjoista, joissa on raskaitakin teemoja, mutta tän koin jotenkin ahdistavaksi. Se johtui varmaan siitä, että kirjassa oli niin paljon fyysistä väkivaltaa. Ongelma ei ollut se, että väkivallalla olisi mässäilty, mutta se ei vain yleisesti ottaen ole teema, josta lukisin mielelläni. Mulla oli sama ongelma Pablo Tussetin Sian nimeen -romaanin kanssa, jonka luin hiljattain: kirja oli monella tapaa ansiokas, mutta en vain silti osannut pitää siitä, koska väkivaltaisia kohtauksia oli aika paljon.
VastaaPoistaSiitä olen samaa mieltä, että Illallisessa oli käsitelty isoja kysymyksiä taitavasti näennäisen kepeään tarinaan sekoitettuna.
Minua kirja ei silti erityisemmin temmannut mukaansa. Se johtui varmaan siitä, etten osannut pitää minäkertojasta enkä samaistua häneen oikein mitenkään. Jo alussa, kun päähenkilöstä ei ollut paljastunut kovin paljon, pidin häntä vähän ärsyttävällä tavalla lapsellisena. Hänen suhdettaan veljeensä alleviivattiin minusta liikaa: tuli sellainen olo, että asia tuli jo selväksi, joten voisitko jo lakata jauhamasta veljestäsi.
Kansi on hieno :)
Kiitos kommentista:) Kiva lukea eriäviäkin mielipiteitä. Mun tulkinnan mukaan suhdetta veljeen alleviivattiin niin paljon, koska se oli kertojalle suoranainen pakkomielle. Päähenkilöstä en kyllä itsekään pitänyt, päinvastoi, mitä pidemmälle tarina eteni, sitä enemmän aloin häntä inhota. Siitä huolimatta tarina tempasi minut mukaansa.
Poista