Leffassa: Kerro minulle jotain hyvää

Olen lukenut lähiaikoina poikkeuksellisen vähän ja kesälomastani onkin muodostunut lukuloman sijaan suoranainen aktiiviloma. Olen uinut, soutanut, käynyt sienimetsällä, pelannut jalkapalloa ja lukemattoman määrän erilaisia lautapelejä, avustanut rakennustyömaalla, käynyt leffassa, tavannut ystäviä ja sukulaisia, ja tietysti viettänyt aikaa perheen kanssa. Loma on ollut kiva ja vielä sitä on onneksi vähän jäljelläkin.

Kävin siis tällä viikolla leffassa. Koska päätimme jättää muut perheenjäsenet kotiin, ja mennä ystäväni kanssa kaksin, päädyimme elokuvaan, jota miehemme eivät olisi luultavasti halunneetkaan nähdä. Eli valintamme oli kesän ehdoton nyyhkyleffojen ykkönen Kerro minulle jotain hyvää. Nyt siis kirja-arvion sijaan poikkeuksellisesti leffa-arvio.

Kerro minulle jotain hyvää perustuu Jojo Moyesin samannimiseen menestyskirjaan, jonka olen itsekin lukenut (ja blogannut täällä). Juoni oli siis leffaan mentäessä jo selvillä ja loppuratkaisun toteutuksenkin olin jo ratkaisevilta osin kuullut. Tiesin myös,  miltä päähenkilöt näyttävät, koska olin nähnyt heidän kuvansa kirjan uuden pokkaripainoksen kannessa. En tiennyt valituista näyttelijöistä yhtään mitään, mutta pokkarin kannessa he näyttivät vähän turhan sliipatuilta, joten olin hieman ennakkoluuloinen. Tiesin kuitenkin elokuvan saaneen ihan hyvät arvostelut, joten ihan susi se ei voisi olla.

Leffa oli kokonaisuudessaan positiivinen yllätys. Näyttelijät oli valittu hyvin, kirjan juonesta oli poimittu mukaan olennaisimmat osat, ja pienet, ihmisten välisiin suhteisiin liittyvät nyanssit oli kuvattu kepeästi ja vaivattomasti. Elokuvan toteutukseen liittyy toki valtava määrä alan ammattilaisia, mutta uskoisin, että yksi syy onnistuneeseen lopputulokseen oli kirjailijan itsensä kirjoittama käsikirjoitus. Tai ainakin tällaiselle katsojalle, joka oli lukenut kirjan etukäteen, tämä toteutus toimi hyvin.

Näyttelijät eivät olleet minulle entuudestaan mitenkään erityisen tuttuja ja varsinkin Willin kohdalla valinta ensin hieman arvelutti. Sam Claflin oli lopulta kuitenkin mielestäni oivallinen valinta ja toi Willin roolihahmoon oikeanlaista veijarimaisuutta. Loun näyttelijä Emilia Clarke oli ihastuttava ja suurieleinen tyyli sopi hyvin yksiin hahmon kanssa.

No, itkettikö? Leffa oli koskettava ja salissa kuului nyyhkytystä siellä täällä. En ole leffassa itkevää tyyppiä, mutta Willin äidin tuska meinasi yhdessä kohdassa saada silmäkulman kostumaan. Sen enempää suuria tunteita ei tästä katsojasta saatu irti, mutta Kerro minulle jotain hyvää oli ehdottomasti hyvää viihdettä ja kannattaa käydä katsomassa oli sitten lukenut kirjan etukäteen tai ei.

Kesälukumaraton 2016 (päivittyvä postaus)

Kesälukumaraton starttaa omalta osaltani hieman suunniteltua myöhemmin noin puolen tunnin kuluttua. Viimeiset pari tuntia vietin auton ratissa ja olin suunnitellut, että kuuntelen samalla äänikirjaa, mutta en lopultakaan saanut kirjaston äänitiedostoja toimimaan. Puolen tunnin päästä pääsen kuitenkin ihan perinteisen kirjan pariin. Ensimmäiseksi teokseksi valitsin Deborah Levyn Uiden kotiin.

9.7. klo 23:00
Uiden kotiin on edennyt sivulle 30. Tarina  kertoo kahdesta pariskunnasta, jotka ovat saapuneet kesänviettoon vuokrahuvilalle. Paikalle saapuu kutsumaan vieras, joka pistää pakan sekaisin kaikilta.
Ensimmäisten sivujen perusteella vaikuttaa hyvältä.

Klo 23:45 s.60
Kirjassa on todella erikoiset henkilöhahmot ja heidän välisensä suhteet. Kukaan ei tunnu suhtautuvan toisiin neutraalisti vaan tunneskaala vaihtelee palvonnan ja inhon välillä. Kitty on poikkeuksellisen ristiriitainen hahmo.

10.7. Klo 0:20 s.80
En vieläkään tiedä, onko tarinassa ensisijaisesti kyse runoilija-Joen ja tätä palvovan Kittyn suhteesta vai jostain isommasta kokonaisuudesta. Ensimmäisessä luvussa annettiin ymmärtää, että jotain dramaattista tulee tapahtumaan, mutta toistaiseksi juoni on liittynyt puhtaasti ihmisten välisiin suhteisiin. Erittäin ranskalaishenkinen tarina.

Klo 0:40 s.110

Enää kolmisenkymmentä sivua jäljellä ja juoni alkoi juuri tiivistyä mielenkiintoisella tavalla. Joen tytär Nina on saanut tarinassa entistä tärkeämmän roolin.

Klo 1:00 ensimmäinen kirja luettu
Uiden kotiin onnistui yllättämään. Henkilöistä ei lopulta enää tiennyt, mitkä motiivit ketäkin ohjaavat ja kenen ajatuksissa ollaan jo hulluuden rajamailla. Tai ehkä täysin tervettä mieltä ei edes ole vaan kaikki ovat niin kietoutuneita omiin maailmoihinsa,  että kollektiivista todellisuutta ei ole olemassa.

Luettu 144 sivua.

Klo 1:25  s.30
Seuraavaksi kirjaksi valitsin Kristina Ohlssonin Lotus Bluesin. Tässä vaiheessa väsymys alkaa painaa päälle sen verran, että rivit hyppivät silmissä, mutta Ohlssonin dekkari koukutti heti alusta niin, että tekisi mieli vielä jatkaa. Luovutan kuitenkin suosiolla ja menen nukkumaan. Aamulla jatketaan.

Klo 10:00
Unikeko pääsee vihdoinkin jatkamaan luku-urakkaa.

Klo 11:20 s.100
Lotus Bluesin päähenkilö asianajaja Martin Brenner on aika vastenmielinen tyyppi, mutta niinhän parhaat henkilöhahmot usein ovat. Juoni vaikuttaa kiinnostavalta ja Ohlsson osaa luoda pahaenteisen tunnelman, joka saa suorastaan odottamaan sitä hetkeä, kun kaikki alkaa mennä päähenkilön osalta pieleen. Itse mysteeri tuntuu olevan hyvin rakennettu ja tässä vaiheessa en osaa vielä yhtään aavistaa, mistä on kyse.

Klo 13:00 s.170
Kaikenlaista muuta oheistoimintaa tuntuu täällä mökillä riittävän, joten lukeminen etenee vähän hitaasti. Kirja alkaa lähestyä puoliväliä ja nyt tapahtuu kaikenlaista juonen kannalta olennaista tihenevää tahtia.

Klo 17:15 s.289
Joko lukumaraton on todella väsyttävää tai sitten se johtuu säästä, mutta nukahdin kesken lukemisen, vaikka en yleensä koskaan nuku päivällä. Dekkari on nyt kuitenkin siinä vaiheessa, että juonesta on jo pääteltävissä, mihin suuntaan tarina tulee lopulta menemään. Tai voihan olla, että päätelmäni ovat vääriä ja saan vielä yllättyä.

Klo 19:10 toinen kirja luettu
Lotus Blues onnistui yllättämään ja lopulta huomasin jopa pitäväni itseriittoisesta Martin Benneristä. Martinin tarina jatkuu lokakuussa ilmestyvässä jatko-osassa, jonka tulen aivan takuuvarmasti lukemaan.

Luettu 144 + 415 sivua.

Klo 20:05 s.30
Tove Janssonin Kesäkirja on ihana! Miten ihmeessä olen antanut sen lojua hyllyssä monta vuotta lukematta. Ehkä se odotti juuri tätä hetkeä kun saan istua lukemassa sitä mökin terassilla ilta-auringossa. Joskus kirja sopii tiettyyn hetkeen täydellisesti ja nyt se on juuri tässä.

Klo 21:40 kolmas kirja luettu
Kesäkirjassa tytön ja isoäidin suhde on kudelma lämpöä, rakkautta, kinastelua, luottamusta ja täydellistä halua ymmärtää toista. Saaristo ja meri ovat vähintään yhtä tärkeitä tarinan kannalta kuin ihmisetkin.

Aivan ihastuttava pieni kirja oli juuri sopiva päättämään kesälukumaratonin osaltani. Sivuja kirjassa oli 135 eli yhteensä luin vuorokauden aikana 694 sivua. Kolme kirjaa oli arjen keskellä suoritus, johon olen tyytyväinen. Ensimmäinen lukumaraton on nyt ohi ja aivan varmasti osallistun toistekin. Oli kivaa.

Kesälukumaraton 2016: Kirjataivas mukana ensimmäistä kertaa

Jo neljättä vuotta kirjabloggaajat järjestävät kesälukumaratonin. Ideana on siis lukea 24 tuntia putkeen. Taukoja saa toki pitää ja nukkuakin varmasti täytyy, mutta lukemaan pyritään niin paljon kuin mahdollista. Maratonia emännöi tänä vuonna Ja kaikkea muuta -blogin Minna. Blogista löytyy lista osallistujista ja tarkemmat ohjeet. Ja osallistuakseen ei siis tarvitse olla kirjabloggaaja, joten kaikki lukutoukat mukaan vaan!

Aion aloittaa luku-urakan kahdeksan aikoihin lauantaina. Kirjapinossani on sekä uutuuksia että vanhempia, aikanaan lukematta jääneitä teoksia. Kaikki kirjat eivät nyt ennättäneet kuvaan mukaan. Koko pinoa en varmasti ehdi lukea, mutta haluan, että valinnanvaraa on sen verran, että voin lukea fiiliksen mukaan sitä, mikä parhaalta tuntuu. Ja loput saavat jäädä lomalukemiseksi ensi viikolle.

Tämä oli vain alustus maratoniin liittyen ja varsinainen maratonpostaus ilmestyy illalla vähän ennen lukemisen aloitusta. Päivitän blogiin kommentteja lukemastani sitä mukaa kun asia etenee.   

Minna Rytisalo: Lempi

Kaupunkilaistyttö Lempi tutustuu mukavaan nuoreen mieheen ja päättää lähteä tälle vaimoksi pohjoiseen. Odotukset yhteiselle elämälle ovat suuret puolin ja toisin, kunnes yhteiselo katkeaa jo harjoitteluvaiheessa kun Viljami kutsutaan puolustamaan maataan. Lempi jää maaseudulle kaksin aputytön kanssa elämään karua ja pelottavaakin arkea.

Lempi on kolmesta näkökulmasta kerrottu tarina. Yksikään kertojista ei ole Lempi itse, mutta silti tämän ääni kuuluu hyvin vahvana taustalla. Ensimmäisen osan puoliväliin asti en ollut aivan vakuuttunut, onko kerronta tyyliltään sellaista, minkä lukemisesta nautin, mutta sitten tarina vei mennessään. Rytisalon teksti on hyvin yksinkertaista, mutta kuitenkin moniulotteista niin, että jokainen lukija varmasti aistii erilaisia sävyjä ja vireitä. Itselleni tarina oli pohjattoman surullinen ja päällimmäiseksi jäi ajatus, että olisin toivonut Lempille jotain paljon parempaa.

Rytisalo toi Lempin niin lähelle lukijaa, että tuntui kuin olisi lukenut todellisista tapahtumista. Tarina on kokonaisuudessaan melko yksinkertainen, mutta silti se onnistuu järkyttämään ja sykähdyttämään. Vastaavalla tavalla muistan hätkähtäneeni kotimaisen kaunokirjallisuuden parissa lukiessani Ulla-Leena Lundbergin Jään muutama vuosi sitten. Muilta osin Lempi muistuttaa sekä kerronnaltaan että ympäristöltään Tommi Kinnusen Neljäntienristeystä. Monissa blogiarvioissa on jo ylistetty Lempiä vuoden parhaaksi esikoisteokseksi ja saattaa olla, että päädyn olemaan samaa mieltä.

(Minna Rytisalo: Lempi. Gummerus 2016)

Jari Salonen: Kuokkavieraat

Rikas perijä ja juorulehdistön lemmikki Jatta Jokimaa on menossa naimisiin tuoreen poikaystävänsä Seppo Alarasilaisen kanssa. Häät sujuvat perinteisellä kaavalla ja jossain vaiheessa iltaa on vuorossa morsiamen ryöstö. Kun aikaa kuluu ja morsian ei palaakaan, juhlaväki alkaa aavistaa, että jotain hämärää on meneillään. Seuraavana päivänä morsiamen isälle saapuva lunnasvaatimus vahvistaa epäilykset oikeiksi ja keskusrikospoliisi päätyy tutkimaan tapausta.

Jukka Zetterman on päätynyt KRP:n erikoiskoordinaattoriksi surkeiden sattumien myötä ja Zetterman saa jatkuvasti muistutuksia siitä, että saa olla tyytyväinen, että on ylipäänsä saanut pitää työpaikkansa. Zetterman lähetetään tutkimaan murtoaaltoa pikkukaupunkiin mukavan ajomatkan päähän Helsingistä, mutta pian hän huomaa sotkeutuneensa puolivahingossa Jatta Jokimaan katoamisen tutkimuksiin.

En ole lukenut aikoihin yhtään kotimaisen miesdekkaristin kirjaa ja täytyy myöntää, että suhtauduin Salosen kirjaan epäilevästi. Pelkäsin tarinan olevan ryyditetty äijähuumorilla ja siihen ympätyllä heppoisella juonella. Ilokseni olin väärässä. Zetterman on miellyttävä hahmo ja tarina lähti kulkemaan sujuvasti heti ensimmäisiltä sivuilta lähtien. Henkilöhahmojen yksityiselämän kuvausta oli sopivassa suhteessa itse rikostarinaan nähden, ja persoonat olivat uskottavia ja samaistuttavia. Pidin tarinan tapahtumaympäristöstä sekä Töölön että fiktiivisen pikkukaupungin osalta, ja helsinkiläisenä ilahduin tietysti osittain tutuille kulmille sijoittuvista tapahtumista. Loppuratkaisusta voi todeta sen verran, että en osannut aavistaa, mitä tuleman piti. On kiva tulla yllätetyksi.

Suomen oma Wallander on täällä! Suosittelen.

(Jari Salonen: Kuokkavieraat, Otava 2016)

Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista

Luin Jukka Viikilän esikoisromaanin jo pari kuukautta sitten. Blogiteksti on antanut sinnikkäästi odottaa itseään ja aina kun olisi aikaa bloggaamiseen, seuraavan kirjan lukeminen menee kirjoittamisen edelle. Bloggaamattomia kirjoja alkaa nyt olla aika iso pino ja siksi päätin toteuttaa pitkään hautuneen ajatukseni kirja-arvion tekemisestä videon muodossa. Suomessa on muutamia bloggaajia, jotka tekevät kirjablogivideoita (kirjavlogi?), mutta melko harvinaista se tuntuu ainakin vielä olevan. Pohdin myös Snapchatin käyttämistä tähän tarkoitukseen, mutta ainakin toistaiseksi uskoisin kohderyhmäni löytävän videot paremmin täältä blogin puolelta. Snapchatiin kun pitää olla itse rekisteröitynyt voidakseen katsoa sieltä videoita, ja täällä taas se ei ole välttämätöntä. Mutta pidemmittä puheitta...tadaa, tässä ensimmäinen video:

Kommentteja otetaan vastaan, kiitos:)

Kirjan ja ruusun päivän kirjavinkit

Lauantaina 23.4. vietetään Kirjan ja ruusun päivää. Tänä vuonna kampanjassa mukana olevista kirjakaupoista saa 15 euron kirjaostokseen kaupanpäälle Ronja Salmen ja Jami Nurmisen Onks Noloo? -nuortenkirjan. Krja on jaossa vain tuona päivänä ja sen jälkeen sitä ei enää myydä eikä jaeta kirjakaupoissa. Kipin kapin kirjaostoksille siis, mutta mitä sitä tänä vuonna ostaisi? Tässä omat suosikkini:

Upea, sotienjälkeiseen Napoliin sijoittuva Loistava ystäväni kertoo Lilan ja Elenan tarinan. Teos aloittaa neliosaisen sarjan ja tulee varmasti olemaan ilmiö Suomessa, kuten se on ollut muuallakin maailmalla.

Jukka Viikilä on kirjoittanut Johan Carl Ludvig Engelin fiktiivisen yöpäiväkirjan vuosilta, jolloin Engel oli muuttanut Suomeen rakentamaan uutta uljasta pääkaupunkia. Viikilän teksti on kaunista ja käy varmasti suoraan sydämeen kaikille, joille Helsinki on rakas kaupunki.

Elina Pitkäkangas on sijoittanut esikoisteoksensa tapahtumat tämän päivän Suomeen, Kuurankeron pikkukaupunkiin, jossa ihmissusimyytit heräävät eloon. Kuura on yksi kevään odotetuimmista fantasiateoksista ja ainakin omalla lukulistallani vuorossa heti seuraavana. 

Yhdeksäs hauta on toinen osa rikostarkastaja Fabian Riskistä kertovassa sarjassa. Edellinen osa oli taattua ruotsalaista dekkarilaatua, joten toinen osa on lähestulkoon pakko lukea.














Korppiretki voitti Vuoden luontokirja -tittelin viime vuonna ja on ollut ilmestymisestään asti ostoslistallani. Mika Honkalinnan valokuvat ovat synkällä tavalla upeita ja korpit pääsevät oikeuksiinsa sekä kirjan tarinoissa että kuvissa.

Luin Juha Itkosen Anna minun rakastaa enemmän vähän päälle parikymppisenä ja olin silloin todella vaikuttunut. Hämmästyin, miten taitavasti kirjailija voi välittää tunnelmia ja tunteita tarinalla, jonka aihepiiristä en ollut varsinaisesti edes kiinnostunut. Viime viikolla julkaistiin Itkosen uutuus Palatkaa perhoset, jossa Summer Maplen tarina jatkuu kymmenen vuotta myöhemmin.

Peetu on syntynyt Petraksi, mutta ei ole koskaan kokenut olevansa tyttö. Nyt Peetu vain odottaa täysi-ikäisyyttä ja mahdollisuutta muuttua myös fyysisesti siksi henkilöksi, joka on aina kokenut olevansa. Kaunokirjallisuus tarjoaa parhaimmillaan mahdollisuuden ymmärtää sellaisia asioita, jotka eivät millään tavalla kosketa omaa arkea. Lähemmäs sitä ymmärrystä haluaisin päästä lukemalla Siri Kolun uutuuden.