Minna Rytisalo: Lempi

Kaupunkilaistyttö Lempi tutustuu mukavaan nuoreen mieheen ja päättää lähteä tälle vaimoksi pohjoiseen. Odotukset yhteiselle elämälle ovat suuret puolin ja toisin, kunnes yhteiselo katkeaa jo harjoitteluvaiheessa kun Viljami kutsutaan puolustamaan maataan. Lempi jää maaseudulle kaksin aputytön kanssa elämään karua ja pelottavaakin arkea.

Lempi on kolmesta näkökulmasta kerrottu tarina. Yksikään kertojista ei ole Lempi itse, mutta silti tämän ääni kuuluu hyvin vahvana taustalla. Ensimmäisen osan puoliväliin asti en ollut aivan vakuuttunut, onko kerronta tyyliltään sellaista, minkä lukemisesta nautin, mutta sitten tarina vei mennessään. Rytisalon teksti on hyvin yksinkertaista, mutta kuitenkin moniulotteista niin, että jokainen lukija varmasti aistii erilaisia sävyjä ja vireitä. Itselleni tarina oli pohjattoman surullinen ja päällimmäiseksi jäi ajatus, että olisin toivonut Lempille jotain paljon parempaa.

Rytisalo toi Lempin niin lähelle lukijaa, että tuntui kuin olisi lukenut todellisista tapahtumista. Tarina on kokonaisuudessaan melko yksinkertainen, mutta silti se onnistuu järkyttämään ja sykähdyttämään. Vastaavalla tavalla muistan hätkähtäneeni kotimaisen kaunokirjallisuuden parissa lukiessani Ulla-Leena Lundbergin Jään muutama vuosi sitten. Muilta osin Lempi muistuttaa sekä kerronnaltaan että ympäristöltään Tommi Kinnusen Neljäntienristeystä. Monissa blogiarvioissa on jo ylistetty Lempiä vuoden parhaaksi esikoisteokseksi ja saattaa olla, että päädyn olemaan samaa mieltä.

(Minna Rytisalo: Lempi. Gummerus 2016)