Jean-Paul Didierlaurent: Lukija aamujunassa

Ihana. Se on ensimmäinen sana, joka tulee mieleen romaanista Lukija aamujunassa. Tarina onnistui yllättämään monta kertaa ja huokailin ihastuksesta kun tajusin, mitä kertomuksen päähenkilö Guylain Vignolles tekee työkseen. Olin siinä onnellisessa asemassa, että olin lukenut kirjasta positiivisia arvioita, mutta niissä ei ollut kerrottu Vignollesin ammattia tai ainakin olin jo ehtinyt unohtaa sen. En myöskään lukenut kirjan takakantta etukäteen. En aio kertoa ammattia tässäkään siltä varalta että se on joltain muultakin jäänyt hämärän peittoon. Ammatin paljastuminen oli nimittäin minulle tarinan herkullisin kohta.

Herkkua oli onneksi tässä pienessä kirjassa tarjolla runsain mitoin muutenkin. Ihastuin päätäpahkaa Guylainin ujouteen, hänen erikoislaatuisiin työtovereihinsa (erityisesti Yvoniin, joka ilmaisee itseään lähes ainoastaan aleksandriini-runomitassa), vanhainkodin mummoihin, mysteerityttöön, joka kirjoittaa kirjaa omasta elämästään ja oikeastaan kaikkeen koko tarinassa. Kirjan takakannessa teoksen sanotaan olevan aikuisten satu lukemisen taikavoimasta. Enempää nappiin ei olisi kuvaus voinut mennä. Lukija aamujunassa on satumaisen ihana teos kaikille, jotka rakastavat kirjoja ja lukemista, ja kokevat, että jokainen kirja on taianomainen matka toiseen maailmaan. Ihana.

(Jean-Paul Didierlaurent: Lukija aamujunassa, Tammi 2015. Suomentanut Kira Poutanen)



Joël Dicker: Totuus Harry Quebertin tapauksesta

Mies kohotti päänsä: sade helmeili hänen kasvoilleen. Hän katseli, miten se raidoitti maiseman lukemattomin viivoin, ja sitten hän alkoi pyöriä ympäri. Tyttö teki samoin. He nauroivat läpimärkinä. Lopulta he menivät sateensuojaan terassille. Mies kaivoi taskustaan savukepakkauksen, joka oli vielä osittain kuiva, ja sytytti yhden.
- Saanko minäkin? tyttö kysyi.
Mies tarjosi pakkausta ja tyttö otti sieltä savukkeen. Mies oli lumoutunut.

Marcus Goldman on nuori kirjailija, joka on kirjoittanut yhden menestysteoksen. Nyt koko maailma, ja erityisesti kustannustoimittaja, odottavat seuraavaa hittiä. Marcus on viettänyt vuoden juhlien ja nautiskellen menestyksen tuomasta varallisuudesta. Pikkuhiljaa alkaisi olla aika julkaista uusi teos, mutta teksti ei vain ota syntyäkseen. Marcus soittaa vanhalle mentorilleen Harry Quebertille ja Harry ottaa hänet avosylin vastaan, vaikka Marcus ei olekaan pitänyt yhteyttä sen jälkeen kun tästä tuli kuuluisa. Tuhlaajapoika palaa takaisin pieneen merenrantakaupunkiin Auroraan, asettuu asumaan Harryn luokse ja yrittää kirjoittaa uutta menestysromaaniaan. Vaikka Harryn ja Marcusin ystävyys on kestänyt vuosia, Marcus saa vierailunsa aikana Harrysta selville asian, jota ei ole aikaisemmin tiennyt; Harry on ollut kymmeniä vuosia sitten palavasti rakastunut. Vielä suuremman järkytyksen Marcus kokee muutamaa kuukautta myöhemmin kun Harry pidätetään epäiltynä Nola Kerriganin murhasta. Marcus ottaa asiakseen todistaa Harryn syyttömyyden ja joutuu itsekin kolmenkymmenen vuoden takaisten tapahtumien vuoksi vaaraan. Samalla tapahtumat antavat Marcusin uralle uuden lähtölaukauksen ja mahdollisuuden pelastaa kadotettu maine.

Kirjan takakannessa luki, että teoksessa on jotain Twin Peaksia muistuttavaa. Vaikka olen ollut vannoutunut fani ja nähnyt sarjan jokaisen jakson monia kertoja, en siltikään pitänyt sitä kirjassa houkuttelevana ominaisuutena. Mieleeni tuli, että teoksessa on ehkä jotain yliluonnollista ja mystistä. Kun olin päässyt lukemisessa puolenvälin paikkeille, tajusin, mitä maininnalla tarkoitettiin. Totuus Harry Quebertin tapauksesta tuo esille reippaan kattauksen henkilöhahmoja, joista jokaisella on omat menneisyyden syntinsä. Ensin kaikki näyttää hyvin normaalilta ja Aurora vaikuttaa viehättävän idylliseltä pikkukaupungilta, mutta pala palalta henkilöhahmoista kuoriutuu mitä erikoisempia ominaisuuksia. Jokainen on tehnyt virheitä ja joutuu elämään menneisyytensä kanssa päivästä toiseen; jollain synnit ovat vähän pienempiä, mutta monilla järkyttävän suuria.

- Vaali rakkautta, Marcus. Tee siitä hienoin saavutuksesi, ainoa tavoitteesi. Ihmisten jälkeen tulee toisia. Kirjojen jälkeen tulee uusia. Ylistysten jälkeen tulee lisää ylistystä. Rahan jälkeen tulee lisää rahaa. Mutta rakkauden jälkeen, Marcus, rakkauden jälkeen tulee vain kyynelten suola.

Totuus Harry Quebertin tapauksesta osui käsiini sattumalta ja olin jo päättänyt etten lue sitä, koska kirjastolainojen kasa kasvaa päivä päivältä ja esimerkiksi Tiklin kaltainen tiiliskivi odottaa vielä vuoroaan. Quebertissa houkutti kuitenkin sen kuuluminen Tammen Keltaisen Kirjastoon eli tiesin odottaa laadukasta kerrontaa. Dicker on kirjoittanut hyvän tarinan, valinnut siihen sopivan erikoiset, osittain hauskatkin, henkilöhahmot ja maustanut tarinan romanssilla, murhamysteerillä ja riittävällä määrällä yllättäviä juonenkäänteitä. Täydellinen kesäkirja siis.

 

(Joël Dicker: Totuus Harry Quebertin tapauksesta, Tammi 2014)