torstai 13. maaliskuuta 2014

Anna Gavalda: Lempi ei ole leikin asia

Olen säilyttänyt vanhan kirjani visusti ja olen joskus huvikseni lukenut yhteisen kohtauksemme, ja joka kerralla minun on pitänyt nipistää itseäni uskoakseni sen. Miten me osattiin? Miten minä osasin? Minä joka en vieläkään muista kertotaulua ja jolla löi tyhjää heti jos ope käski opetella ulkoa yli viisi riviä pitkän pätkän?
En tiedä... Luultavasti pystyin siihen ollakseni Franck Mullerin arvoinen... Jotta hän ei olisi pettynyt minuun... Kiitokseksi siitä että hän oli puhunut minulle niin kiltisti silloin ekana päivänä.
Tyhmää, vai mitä?

Billie on saanut nimensä äidiltään, jonka suosikkikappale oli Michael Jacksonin Billie Jean. Mitään muuta Billie ei äidiltään olekaan saanut, koska äiti hylkäsi tyttärensä jo vauvana. Billie kasvoi juopottelevan äitipuolensa kanssa Morillesin slummissa, jossa jokainen, lapsia myöten, sai huolehtia itsestään. Billie käveli yläasteikäisenä joka aamu ja ilta parin kilometrin matkan mennäkseen toiselle bussipysäkille, jotta koulukaverit eivät hyljeksisi häntä asuinalueen takia. Suosittua Billiestä ei kuitenkaan tullut vaan hän kuului samaan luuserikastiin hintelän, pojista tykkäävän Franck Mullerin kanssa. Billie ja Franck välttelivät toisiaan yläasteen viimeisiin kuukausiin asti, mutta sitten kohtalo johdatti heidät yhteen koulun näytelmäprojektin kautta ja pian he huomasivat löytäneensä sielunkumppaninsa.

Tarinaa kerrotaan Billien näkökulmasta ja heti kertomuksen alussa selviää, että Billie ja Franck ovat pimeässä metsässä ja Franck on tajuton ja vakavasti loukkaantunut. Billie odottaa pelastushelikopteria tai muuta apua ja alkaa samalla kertoa heidän yhteistä tarinaansa pienelle taivaalla tuikkivalle tähdelle.

Ei hänkään olisi osannut erottaa Otavaa Pienestä Otavasta, mutta hän olisi ollut tosi onnellinen nähdessään niin paljon kauneutta... Ikionnellinen... Koska hän oli meistä kahdesta se taiteilija. Hänen herkkyytensä ansiosta me oli selvitty kaikesta paskasta, ja maailmankaikkeus oli pynttäytynyt paljettismokkiin ihan häntä varten.
Kiittääkseen häntä... Osoittaakseen hänelle kunnioitusta.
Sanoakseen hänelle: Sinä siinä, me tunnetaan sinut... Joo, joo, tunnetaan... Me on tarkkailtu sinua jo jonkin aikaa ja huomattu, että kauneus on sinulle pakkomielle. Olet koko elämäsi tehnyt sitä: etsinyt kauneutta ja palvellut ja luonut sitä. No nyt... Katsopa... Katso kaiken vaivannäkösi edestä... Katso itseäsi tästä peilistä... Tänä iltana me maksetaan kaikki vihdoin takaisin korkojen kera... Tyttökaverisi on roisi, hän syljeksii ja kiroilee kuin vanha huora. Kuka ihme hänet sisään päästi? Kun taas sinä... Sinä kuulut perheeseen. Tule poikani... Tule tanssimaan meidän kanssamme...

Olen lukenut Gavaldalta aikaisemmin novellikokoelman Kunpa joku odottaisi minua jossakin. Kokoelmassa oli monta novellia, jotka muistan vieläkin yksityiskohtaisesti vaikka lukemisesta on jo yli kymmenen vuotta. Juuri tuohon aikaan kirja teki minuun suuren vaikutuksen. Gavaldan kirjoitustyyli ei kuitenkaan jäänyt mieleeni vaan nimenomaan tarinoiden sisältö. Lempi ei ole leikin asia oli myös tarinan osalta ihan miellyttävä lukukokemus, mutta en lämmennyt yhtään Gavaldan kerronnalle. Billien tausta köyhän slummin kasvattina on tietysti syy erikoiseen tyylivalintaan, mutta puhekielistä tekstiä oli mielestäni uuvuttavaa lukea. Meinasin jopa jättää kirjan kesken, koska tuntui etten edisty lukemisessa yhtään. Tämän lukukokemuksen perusteella Gavaldat taitavat jäädä jatkossa lukematta. Novellikokoelmaan saattaisin tarttua, mutta kokonaisen romaanin verran en tällaista kielellistä leikittelyä enää toiste luultavasti jaksa.

 
(Anna Gavalda: Lempi ei ole leikin asia, Gummerus 2014)


4 kommenttia:

  1. Vaikuttaa paljon raskaammalta kirjalta kuin mihin kansikuva viittaa! En tätä sitten päätynytkään lukemaan, saattaa olla että jätän kokonaan välistä.

    Olen aikaisemmin lukenut Kimpassa, Viiniä keittiössä ja Karkumatka -kirjat, joista varsinkin Karkumatka ihastutti. Ei ole ihan täysin makuuni Gavaldan kirjat, mutta silti aina palaan hänen tuotantonsa pariin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, jokseenkin uuvuttava kirja se kyllä oli. Ei mulla tosin kauheasti ole ollut lukufiilistä muutenkaan, joten tarvitsisin nyt jonkun ihan huikean hyvän kirjan, että pääsisin taas kunnolla lukemisen makuun. Tikli tuli tänään myyntiin, mutta oli niin järkyttävä tiiliskivi, että en tiedä uskallanko siihen tarttua. Houkuttaisi kyllä.

      Poista
  2. Jätin tämän suosiolla kesken luettuani vain alkua. En halunnut pakottaa itseäni lukemaan tätä, sillä haluan tutustua Gavaldaan, mutta tämä ei tuntunut yhtään minun kirjaltani (ainakaan alun perusteella). Minulle suositeltiin Kimpassa-kirjaa, joten ehkäpä kokeilen sitä toivottavasti paremmalla menestyksellä. En yleensä näin helposti luovuta kirjojen kanssa, mutta nyt on niin paljon muutakin luettavaa ja Gavaldan uutuus pitää kantaa kuitenkin ensi viikolla kirjastoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä ei tosiaan kannata aloittaa jos haluaa Gavaldaan tutustua. Siinä määrin raskasta luettavaa oli, että olisin itsekin voinut jättää väliin. Ilmeisesti ne muut teokset ovat huomattavasti parempia tai ainakin vähemmän omituisia. Tuota yllä mainitsemaani novellikokoelmaa voin ainakin suositella.

      Poista

Kiitos kommentista! Yli viikon vanhojen tekstien kommentit tulevat näkyviin ylläpitäjän hyväksynnän jälkeen.