Tämän vuodatuksen jälkeen voinkin siirtyä itse asiaan eli Tiina Raevaaran Laukaisu -kirjan arvioon. Kirja oli synkkä, ahdistava ja masentava. Siinäpä ne tärkeimmät. Teos oli hyvin kirjoitettu, mutta perhesurmat on niin synkeä aihe, että en mitenkään pystynyt saamaan minkäänlaista nautintoa lukemisesta. Huomaan olevani nykyään entistä enemmän fiilislukija ja varsinkin pitkän ja pimeän talven jälkeen kaipaan tarinoita, joissa on vähintäänkin pilkahdus optimismia. Ja mitä enemmän positiivisuutta, sitä parempi.
Pauliina on 6-vuotiaiden kaksostyttöjen äiti, jonka elämänhallinta on pikkuhiljaa luisunut kauas normaalista. Aviomies Kerkko potee vaikeaa masennusta ja ei voi enää edes poistua kotoa. Pauliina kokee tukahtuvansa Kerkon seurassa ja ei pysty enää huolehtimaan kunnolla sen paremmin itsestään kuin tyttäristäänkään. Yksikään asia ei kuitenkaan ole ulkopuolisen silmin katsottuna niin huonosti, että mikään taho puuttuisi perheen elämään. Niinpä Pauliinan ahdistus kasvaa kasvamistaan, kunnes sattuman kautta hänen elämäänsä ilmestyy pieni toivon pilkahdus.
Suurimmassa osassa lukemistani kirjoista kertojana toimii joko perinteinen minäkertoja tai vielä useammin kaikkitietävä kertoja. Raevaaran kirja oli kirjoitettu epäluotettavan kertojan näkökulmasta. Ratkaisu oli erikoinen, mutta sopi kirjaan hyvin. Kertojan henkilöllisyys ei selviä heti kirjan alussa ja yllätyin kun selvisi, miten reippaan ulkopuolisesta näkökulmasta asioita tarkastellaan. Kaikki Pauliinan tunteet ja ajatukset joutuvat kyseenalaiseen asemaan, koska kertoja ei voi tietää niitä varmasti totuudeksi. Tämä olikin kirjan mielenkiintoisin ominaisuus ja juuri se asia, jota jäin teoksesta jälkeenpäin eniten pohtimaan. Kirjan aihe on toki sellainen, joka antaa paljon ajattelemisen aihetta, mutta sitä päätin vartavasten olla jälkeenpäin mietiskelemättä. Jotkin asiat ovat vain liian kamalia ja tapahtuvat silti aivan liian lähellä, jotta niitä pystyisi käsittämään. Kirjassa ei siis ollut mitään vikaa ja kaikessa kauheudessaan se oli vaikuttava ja hyvin kirjoitettu, mutta se ei antanut sitä mitä olisin juuri nyt lukukokemukselta kaivannut.
(Tiina Raevaara: Laukaisu, 2014 Paasilinna)
Jos onnistun järkkäämään ajan kevätuutuuksien lukumaratoniin, tämän kirjan vuoro olisi sitten jo parin päivän päästä. Ja Gavaldan uusimman myös.
VastaaPoistaMulla ei ole ollenkaan sähköpostiliikennettä liittyen blogiin, joten olen välttynyt ongelmilta. Ehkä kerran kuussa blogiin näyttää tulevan roskakommentti, mutta senkin sitten saa kätevästi deletoitua julkaisemisen sijaan. Aika tylsä juttu, jos roskapostia tulee ahdistukseen asti!
Mä haluaisin lukea seuraavaksi Aavikon tyttäret ja tänään Bazarilta tuli pari kirjaa, joita täytyy myös vilkaista. Lisäksi ostin juuri Saku Tuomisen Hyvän elämän lyhyen oppimäärän, johon olen jo ensimmäisten parinkymmenen sivun luettuani ihan rakastunut. Ja sitten tekisi vielä mieli lukea pitkästä aikaa joku jännäri. Kunhan keksisi jostain aikaa noihin kaikkiin. Sitä Gavaldaakin oon lukenut jo kohta pari viikkoa.
PoistaMulle tulee sen verran harvoin kommentteja tänne, että haluan niistä sähköpostiin viestin, koska muuten käyn täällä vain postauksia tehdäkseni. Kommentit joutuisi sitten odottamaan välillä tosi pitkään jos en saisi niistä erikseen viestiä. Tänään olin heti iloisesti yllättynyt kun täällä oli ihan oikea kommentti ja vain kaksi spämmiviestiä:)
:) Hyvä elämä -kirja kiinnostaisi muakin. Onnellisuusprojekti oli tosi jees, uskoisin että kotimaisestakin versiosta saisi paljon irti.
VastaaPoistaKurja, että spämmiviestiä tulee. Ei siihen auta laittamalla kommentoijia kirjoittamaan ruudussa näkyvää sanaa?
VastaaPoistaJoo, kyllä se kai auttaisi, mutta inhoan niitä sanavarmennuksia itse niin paljon, että en halua sellaista käyttöön omaan blogiini. Onnistun aina kirjoittamaan ne väärin kommentoidessani muiden blogeihin. Sitten menee hermot ja jää kommentti kirjoittamatta:D
PoistaLaukaisu oli todella tiivistunnelmainen perhedraama.
VastaaPoista