Veronica Roth: Outolintu

Outolintu oli vähän kuin olisi lukenut Nälkäpeliä uudelleen. Mitään erityisen omaperäistä kirjailija ei ollut keksinyt ja monet asiat tuntuivat olevan lainattuja. Pidin kuitenkin alkuperäisestä Nälkäpelistä niin paljon, että otin ihan mieluusti vastaan tilaisuuden päästä kokemaan saman tyyppinen seikkailu vähän erilaisella twistillä.

Outolintu sijoittuu maailmaan, jossa ihmiset on jaettu viiteen eri ryhmään ja jokaisen ryhmän jäsenten tulee elää ryhmälle asetettujen odotusten mukaisesti. Nuoret joutuvat 16-vuotiaana testiin, joka antaa heille suuntaviivat, mihin ryhmään he kuuluvat: Vaatimattomiin, Sopuisiin, Rehteihin, Uskaliaisiin vai Teräviin. Testin tulokseen pohjautuen nuoret tekevät valinnan, jonka kanssa pitää elää koko loppuelämä. Divergentit ovat ihmisiä, joiden "valintakoe" ei näytä yhtä yksittäistä tulosta vaan henkilö saattaa sopia useampaan ryhmään. Kuten arvata saattaa, tarinan päähenkilö Tris on divergentti.

Nuorten päähenkilöiden ihastumiset ja rakastumiset olivat viihdyttävää luettavaa, koska kukapa ei ihastumisen tunteesta nauttisi. Samaa koin lukiessani Twilight -sarjan kirjoja, jotka eivät myöskään ole varsinaisesti mitään laatukirjallisuutta, mutta viihdyttäviä omassa lajissaan. Tähän väliin täytyy pitää pieni puolustuspuhe tietyntyyppisen kirjallisuuden puolesta. Twilight -sarjan ansiosta moni teini on lukenut lähivuosina useita kirjoja, vaikka muuten vapaaehtoisesti luettujen kirjojen määrä olisi ehkä jäänyt nollaan. Samaan tapaan Harry Potterit saivat aikanaan monet lapset innostumaan lukemisesta. Kaikki lukeminen on hyvästä, oli kirjan sisältö melkeinpä mikä hyvänsä. Toivon, että Outolintu saa myös monet nuoret tarttumaan kirjaan sen sijaan, että kaikki vapaa-aika kuluisi vain telkkarin äärellä.

Outolintu on arvioitu jo monessa kirjablogissa: Sonja, Krista ja Annami olisivat kaikki kaivanneet lisää pohjustusta sille, miksi luokkajakoon oli päädytty ja samaa jäin itsekin kaipaamaan. Outolintu täytti kuitenkin melko täydellisesti ne toiveet, joita olin kirjalle asettanut eli sain nauttia ihastumisen tunteesta ja uppoutua kevyen dystopian maailmaan. Ja jostain netin uumenista löytyi myös tieto, että trilogian seuraavissa osissa luokkajaon historiaa valaistaan lisää, joten ei muuta kuin jatko-osia odottelemaan.

 

(Veronica Roth: Outolintu, Otava 2014)