Maria on miehensä Pierren kanssa matkalla Madridiin kun myrsky yllättää heidät. He pysähtyvät espanjalaiseen pikkukaupunkiin ja majoittuvat täpötäyteen hotelliin. Seurueeseen kuuluu Marian ja Pierren lisäksi heidän pieni tyttärensä Judith sekä pariskunnan ystävä Claire. Myrskyn ohella kaupunkia kuohuttaa samana iltapäivänä tapahtunut murha. Rodrigo Paestra on surmannut vaimonsa sekä tämän rakastajan ja kadonnut sen jälkeen kuin tuhka tuuleen. Kaupunki on täynnä rikollista etsiviä poliiseja ja kukaan ei muusta puhukaan kuin iltapäivän dramaattisista tapahtumista. Marialla on kuitenkin muutakin ajateltavaa, koska hän tietää miehensä rakastuneen Claireen ja avioliittonsa olevan loppusuoralla. Murheensa Maria yrittää hukuttaa nauttimalla manzanillalasillisen toisensa jälkeen.
Kaupungin yläpuolella pilvien reuna on korkeammalla, mutta etäämpänä se on vielä aivan viljapeltojen rajassa. Salamat eivät ole enää niin voimakkaita, eivätkä myöskään jyrähdykset. Kahden ja puolen tunnin kuluttua aamu sarastaisi, olipa ilma millainen tahansa. Harmaa ja hämärä aamunkoitto, huono aamunkoitto Rodrigo Paestralle. Tällä hetkellä kaikki nukkuivat hotellissa ja kaupungissa paitsi hän, Maria, ja Rodrigo Paestra.
Luen nykyään pääosin aivan uunituoretta kirjallisuutta, joten Puoli yksitoista kesäiltana oli todellinen harvinaisuus lukulistallani. Marguerite Duras on kirjoittanut teoksen vuonna 1960 ja se on suomennettu 1963. Bongasin kirjasta kiinnostavan arvostelun P.S. Rakastan kirjoja -blogista, ja sen sekä Catherine Pancolin Krokotiilin keltaiset silmät -kirjan tarjoaman ihastuttavan ranskalaisen lukuelämyksen innoittamana päätin pistää Durasin kirjastosta varaukseen. Nyt kun kirja on luettu, olen hieman ristiriitaisissa fiiliksissä. En ihastunut kirjaan täyttä päätä, mutta pidin siitä kuitenkin, ja se täytti hyvän kirjan tärkeimmän tunnusmerkin eli tarina jäi mieleeni pyörimään moneksi päiväksi lukemisen jälkeen. Kieli oli kovin erilaista 1960-luvulla kuin nykyään ja siihen oli aluksi vaikea tottua, ja teksti tuntuikin välillä hiukan jäykältä. Pidin kuitenkin miljöön kuvauksesta ja tunnelmasta, joka oli jännittävä sekoitus ranskalaista ja espanjalaista. Pystyin helposti kuvittelemaan itseni espanjalaisen pikkukaupungin torille tai katselemaan hämärtyvässä illassa hotellin ikkunasta naapuritalojen katoille.
Marguerite Durasin tunnetuin teos on Rakastaja, ja vaikka Puoli yksitoista kesäiltana ei yhdeksi suosikkikirjoistani yltänytkään, aion silti jatkaa tutustumista Durasin tuotantoon ja Rakastaja pääsee lukulistalleni vuoroaan odottamaan.
Voisi luulla, että ulkona on vielä yhtä kuuma kuin aikaisemmin. Mutta heidän mielentilansa on muuttunut. He ovat kaukana aamusta ja sen tuskista ja he elävät illan odotuksessa. Talonpojat ovat jälleen pelloilla korjaamassa samaa viljaa, ja punertavat vuoret taivaanrannalla muistuttavat aamun ohikiitäneestä nuoruudesta.
(Marguerite Duras: Puoli yksitoista kesäiltana, Kirjayhtymä 1986)
Olen iloinen että luit tämän, vaikket kirjaan varauksetta ihastunutkaan. Olen ihan samaa mieltä että kirjan vahva tunnelma viehättää, ja romaani todella jää mieleen. Ja vaikka kieli onkin vanhahtavaa, on tarina kuitenkin ihmeellisen ajaton. :) Minullakin on Rakastaja seuraavana naisen kirjana lukuvuorossa.
VastaaPoistaKirja jäi tosiaan mieleen pyörimään ja huomaan vieläkin pohdiskelevani jotain tapahtumia ja erityisesti Marian kohtaloa. Vaikuttava teos, vaikka vanhahtava kieli vähän häiritsikin. Jään innolla odottamaan kommenttejasi Rakastajasta:)
Poista