M.L. Stedman: Valo valtameren yllä

Vuoteen 1920 mennessä Partageuselle oli karttunut sama sekoitus varovaista ylpeyttä ja karvasta kokemusta kuin kaikille Länsi-Australian pikkukaupungeille. Pääkadun lähellä, nenäliinan kokoisella nurmialueella seisoi hiljattain pystytetty graniittiobeliski, jossa lueteltiin kaikki ne miehet ja nuorukaiset - muutamat pojista olivat tuskin kuusitoistakesäisiä - jotka eivät palaisi auraamaan peltojaan tai kaatamaan metsää eivätkä koskaan kävisi koulujaan loppuun. Siitä huolimatta monet kaupunkilaiset pidättivät yhä hengitystään ja odottivat heitä palaavaksi. Hiljalleen elämät kietoutuivat yhteen muodostaen käytännöllisen kankaan, jonka jokainen lanka kulki pitkittäin ja poikittain toisten lankojen lomitse koulunkäynnin ja työnteon ja avioliittojen kautta ja kirjoi yhteyksiä, joita ulkopuolinen ei kyennyt havaitsemaan.
Ja Janus Rock, jonka yhdisti kaupunkiin vain neljästi vuodessa poikkeava huoltoalus, riippui kankaan reunalla kuin löystynyt nappi, joka saattaisi helposti syöksyä Eteläiseen mereen.

Tom Sherbourne kaipaa sodan jälkeen yksinäisyyttä ja aikaa kaukana ihmisistä. Hän pestautuu Liittovaltion Majakkalaitoksen palvelukseen ja ensimmäinen menestyksekäs puolivuotiskomennus poikii seuraavan komennuksen, ja Tom pääsee majakanvartijaksi korkeimman vaativuusluokan Janus Rockille. Ennen Janusille siirtymistä, Tom viettää muutaman päivän Partageusen pikkukaupungissa, jossa hän tapaa nuoren ja viehättävän Isabelin. Parin päivän tuttavuus jatkuu kirjeenvaihtona ja puolen vuoden kuluttua, kun Tom palaa Partageuseen allekirjoittamaan paperit jatkokaudesta Janusilla, nuoret tapaavat taas ja heidän ystävyytensä tiivistyy entisestään. Muutamaa kuukautta myöhemmin pariskunta on jo vihitty ja siitä saa alkunsa Isabelin elämän Janus Rockilla majakanvartijan vaimona.

Isabel ja Tom ovat onnellisia ja tyytyväisiä elämäänsä majakkasaarella. Vuosia kuluu ja onnellisuus vaihtuu ikävään ja hiljalleen hiipivään epätoivoon, kun lapsenhankintayritys toisensa jälkeen päättyy keskenmenoon. Neljä vuotta saarelle asettumisen jälkeen, juuri viimeisimmästä lapsen menetyksestä toipuessaan, pariskunta löytää rannasta haaksirikkoutuneen veneen, jossa on kuollut mies ja itkevä vauva. Löydän seurauksena Tom ja Isabel tekevät päätöksen, joka muuttaa heidän elämänsä kulun lopullisesti.

Tomin ja Isabelin tarina sijoittuu 1920-luvun Australiaan. Majakkasaari ja Partageusen pikkukapunki tarjoavat kiehtovan ympäristön hienolle tarinalle. Luen hyvin vähän historiallisia romaaneja ja en ainakaan muista koskaan lukeneeni Australiaan sijoittuvaa kirjaa, joten Valo valtameren yllä oli poikkeuksellinen teos lukulistallani monelta kantilta. Kirja on kirjoittajansa esikoisteos ja ansaitsee hatunnoston sekä upeasta tarinasta että hyvästä tekstistä. Jään mielenkiinnolla odottamaan kirjailijan seuraavaa teosta jos sellainen jonain päivänä ilmestyy.

Valo valtameren yllä on kirja rakkaudesta ja menetyksen tuskasta. Tarinalla on voimakkaasti kaksi puolta ja itse en ainakaan osannut lukijana asettua kummallekaan puolelle täysin, vaan tunsin sympatiaa kaikkia lapsensa menettäneitä kohtaan. Kertomus kosketti syvästi ja en muista milloin olisin kirjaa lukiessa viimeksi vuodattanut näin paljon kyyneliä. Luultavasti en koskaan. Valo valtameren yllä on hieno teos ja suosittelen sitä lämpimästi hyvien tarinoiden ystäville, mutta kannattaa varata nessupaketti käden ulottuville varsinkin kirjan loppupuolella.

 

(M.L. Stedman: Valo valtameren yllä, Karisto 2013)