keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Khaled Hosseini: Ja vuoret kaikuivat

Kas niin. Haluatte kuulla tainan, ja minä kerron teille sellaisen. Mutta vain yhden. Älkää kumpikaan pyytäkö lisää. Ensinnäkin on jo myöhä, ja sinulla ja minulla, Pari, on huomenna edessämme pitkä matka. Sinun täytyy nukkua hyvin tänä yönä. Samoin sinun, Abdullah. Minä luotan siihen, että huolehdit asioista, kun sisaresi ja minä olemme poissa. Ja niin tekee äitisikin. Kas niin. Yksi tarina. Kuunnelkaa molemmat tarkasti, älkääkä keskeyttäkö.

Abdullah on huolehtinut sisarestaan Parista koko tämän elämän ajan. Ruokkinut, vaihtanut vaipat, rakastanut ja välittänyt. Sisarukset ovat äärettömän läheisiä aina siihen päivään saakka kunnes joutuvat eroon toisistaan. Kaikki kirjan henkilöt ovat jollain tavalla kytköksissä näihin hahmoihin ja Parin kohtalo vaikuttaa ainakin välillisesti kaikkien elämään. Hosseinin aiemmista romaaneista Leijapoika ja Tuhat loistavaa aurinkoa poiketen, tässä kirjassa sodan, väkivallan ja köyhien elinolojen kuvaaminen oli sivuosassa. Paljon olennaisempaa tarinan kannalta oli ihmisten keskustelut ja ajatukset. Väkivaltaa kokeneita henkilöhahmoja kirjassa on paljon, mutta tapahtumia ei alleviivata ja useimmissa tapauksissa väkivaltaiset tapahtumat ovat jo takanapäin.

Kirja koostuu tarinoista 1950-luvulta tähän päivään. Kertomusten henkilöhahmojen kohtalot kietoutuvat toisiinsa ja tarina on yksi kokonaisuus vaikka sitä kerrotaan monen eri ihmisen näkökulmasta. Tarina kulkee ajasta toiseen yli viidenkymmenen vuoden aikavälillä ja maantieteellisesti kertomukset sijoittuvat Afganistanin lisäksi eri puolille maailmaa. Afganistanista lähteneiden henkilöhahmojen suhde kotimaahansa on monelta osin ongelmallinen ja sellaista on myös väkivaltaiseen maahan jääneiden ihmisten elämä.

Odotukset Hosseinin uutuuden suhteen olivat melkoisen korkealla, koska Leijapoika on yksi vaikuttavimmista kirjoista, joita olen koskaan lukenut. Ja vuoret kaikuivat lunasti odotukset pääosin. Vaikka tarinat on kytketty yhteen ja henkilöiden elämät sivuavat toisiaan, monelta osin luin kirjaa erillisinä tarinoina. Koskettavimpia olivat tarinat lapsensa menettäneistä vanhemmista sekä kuvaukset jo aikuisiksi kasvaneista lapsista, jotka ovat jossain vaiheessa elämäänsä menettäneet uskon omiin vanhempiinsa. Henkilöhahmoja oli häiritsevän paljon ja en enää kirjan loppupuolella muistanut kaikkia merkityksettömiä sivuhenkilöitä, joita kirjan alkupuolella oli esiintynyt. Siitä huolimatta kirja teki vaikutuksen. En voi väittää, että Ja vuoret kaikuivat olisi koskettanut yhtä syvästi kuin Leijapoika, mutta ehdottomasti kokemisen arvoinen lukuelämys se kuitenkin oli ja varmasti yksi tämän vuoden parhaista kirjoista.

 
(Khaled Hosseini: Ja vuoret kaikuivat, Otava 2013)



4 kommenttia:

  1. Olipas hauskaa löytää blogisi; huomasin, että meillä on pitkälti samanlainen kirjamaku :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että löysit tänne:) Kävin juuri hämmästelemässä miten superaktiivisesti päivität blogiasi. Itselläni olisi reippaasti parantamisen varaa sillä saralla.

      Poista
  2. Hieno kirja, tykkäsin jopa enemmän kuin Leijapojasta. Leijapojassa minua välillä häiritsi kuvausten väkivaltaisuus.Tarinat olivat koskettavia ja liittyivät toisiinsa. mutta olisin kyllä halunnut, että päähenkilöt, kuten Abdullah olisi päässyt enemmän kertomaan omaa tarinaansa. Toisaalta tuntui, että esim. kreikkalainen Marcos oli liiaksikin äänessä, eikä hänen ja Thalian tarina ollut niin keskeinen kokonaisuuden kannalta.Pidin siitä, että kaikki ei mennyt odotusteni mukaan, eikä kaikilla tarinoilla ollut onnellista loppua, niinkuin ei tosi elämässäkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin puoli vuotta kirjan lukemisen jälkeen on pakko myöntää, että pystyn vain vaivoin palauttamaan mieleeni, millainen Marcosin ja Thalian tarina oli. Abdullahin ja Parin muistan sen sijaan oikein hyvin eli siitä päätellen olen itsekin pitänyt Marcosia vain sivujuonteena merkittävämmässä kokonaisuudessa. Kirja oli kuitenkin hieno lukukokemus.

      Poista

Kiitos kommentista! Yli viikon vanhojen tekstien kommentit tulevat näkyviin ylläpitäjän hyväksynnän jälkeen.