torstai 18. heinäkuuta 2013

Laura Save: Paljain jaloin

Apua! Tämä on painajaista. Se on totta. Minulla on syöpä! SYÖPÄ! Ne soittivat. Osteosarkooma... hoidot ovat rankat... ei tarvitse amputoida... laitetaan uusi polvinivel... keuhkoissa näkyy jotain, mistä ei vielä tiedetä... sairauslomalle opinnoista... nyt on kiireinen aikataulu... täytyy tehdä luustokartta... ensi viikolle on paikka sytostaattihoitoihin osastolla.

Alle kolmekymppinen Laura saa tietää sairastavansa osteosarkoomaa eli luusyöpää, joka on pesiytynyt hänen reisiluuhunsa. Diagnoosin jälkeen alkaa rankkojen hoitojen jakso, joka muuttaa nuoren lääketieteenopiskelijan elämän kertaheitolla. Paljain jaloin on Laura Saven muistoihin ja päiväkirjamerkintöihin perustuva romaani. Teksti on aitoa ja niin koskettavaa, että monta kertaa mietin, haluanko oikeasti lukea tätä, koska tiesin Lauran kohtalon jäävän mieleeni pitkäksi aikaa. Niin hyvä kirja kuitenkin oli, että sitä ei pystynyt laskemaan käsistään vaikka olisi halunnut.

Olen kateellinen niille, jotka elävät tappavan tylsää tavallista elämää. Aamulla ylös, murot poskeen, töihin tuttujen pikkutehtävien pariin, illalla salille, takaisin hiljaiseen kotiin, telkkaria ja nukkumaan. Miten ihanan turvallista ja tasaista. Olen kateellinen tutuille ja tuntemattomille jopa heidän huolistaan. Asuntolaina, paska pomo, sitkeät läskit, nalkuttava anoppi, flunssakierre, yksinäisyys, putkiremontti... Voi jos vain voisin vaihtaa tämän tilanteeni johonkin tavanomaisempaan huoleen.

Paljain jaloin saa lukijan miettimään omaa elämäänsä ja terveen ihmisen tuntemaan suunnatonta onnellisuutta terveydestään. Samoin se toimii varmasti hyvänä vertaistukena muille syöpää tai muuta vakavaa sairautta sairastaville. Omalla kohdallani lukukokemus kosketti syvästi erityisesti, koska Laurallakin on pieni lapsi, jonka kasvamista hän ei koskaan pääse todistamaan. Miltä itsestä tuntuisi, jos saisi tietää menettävänsä ne arvokkaat vuodet kun oma lapsi menee kouluun, kasvaa aikuiseksi, hankkii itselleen ammatin, ihastuu, rakastuu, hankkii omia lapsia? Miltä tuntuisi tietää, että jättää jälkeensä ihmisiä, jotka joutuvat jatkamaan elämäänsä ilman puolisoa, äitiä, lasta, ystävää? Paljain jaloin oli taas niitä lukukokemuksia, jotka jäävät mielen perukoille pyörimään pitkäksi aikaa ja ehkä siinä samalla auttavat näkemään elämän positiiviset asiat kirkkaammin ja selkeämmin.

Kaikkeen muuhun olen jo sopeutunut, mutta positiivisesti en suostu ajattelemaan. Hymy ilman aitoa iloa on pelkkä irvistys ja jotkin asiat maailmassa ovat yksiselitteisesti pahoja.

Laura Save kertoo asiat sellaisina kuin ne ovat eikä kaunistele tuntemuksia, joita hoidot ja sairaus herättävät. Teksti on realistista eikä kirjailja sorru turhan filosofisiin pohdintoihin vaan kertoo aidosti siitä, miten sairaus ei todellakaan herätä mitään positiivisia ajatuksia, vaan jaksaminen täytyy kerätä arjen muista tärkeistä asioista kuten perheestä ja ystävistä. Lukijana iloitsin kaiken surun ja synkkyyden keskellä siitä, miten hyvä turvaverkosto Lauralla on. Kunpa jokaisella vakavasti sairaalla olisi samanlainen verkosto tukenaan.

Paljain jaloin oli yksi kauneimmista koskaan lukemistani kirjoista. Se sai näkemään asiat uudella tavalla ja antoi ajattelemisen aihetta roppakaupalla. Suosittelen kirjaa ihan kaikille, mutta pieni ahdistusvaroitus siitä on kyllä pakko antaa. Sen paremmin aiheessa kuin kerronnassakaan ei ole mitään kevyttä, mutta jos sen kestää, niin pääsee uppotumaan todella koskettavaan lukuelämykseen.

 
(Laura Save: Paljain jaloin, WSOY 2013)


4 kommenttia:

  1. Tämä kirja oli todella koskettava ja sitäkin pahempaa teki kirjaa lukea, kun tekstistä huokui Lauran elämänhalu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista:) Jotenkin sitä aina haluaisi ajatella, että potilaan taistelutahdolla olisi merkitystä, mutta ei se sitten kuitenkaan aina riitä. Upea kirja, joka teki vaikutuksen, mutta kosketti ehkä vähän liikaakin.

      Poista
  2. Taistelutahdolla ei ole kyllä mitään tekemistä syövästä paranemisen kanssa. Ei ne jotka siihen menehtyy ole taistelleet sen huonommin kuin siitä selvinneet. Se on tauti, missä kohtuutta ei ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Pahoittelut jos olin ilmaissut asiani huonosti tai jotenkin loukkaavasti. En missään nimessä ajattele, että syöpään menehtyneet olisivat taistelleet huonommin kuin siitä selviytyneet.

      Poista

Kiitos kommentista! Yli viikon vanhojen tekstien kommentit tulevat näkyviin ylläpitäjän hyväksynnän jälkeen.