torstai 25. huhtikuuta 2013

Vastauksia Sonjalle

Kiitos kysymyksistä Sonja:) Pitkään kesti ennen kuin ehdin näihin tarttua, mutta tässä niitä vastauksia nyt tulee:

1. Kuka on suosikkisatuhahmosi?
Heti ensimmäisenä vaikea kysymys. En ole aikuisiällä juurikaan satuja lukenut (vielä), mutta lapsuusajan suosikkisatuni olivat Topi ja Tessu sekä Kaislikossa suhisee. Jälkimmäisessä olin erityisen mieltynyt Herra Rupikonnaan, joten sanotaan nyt vaikka se kun ei muutakaan tule mieleen.

2. Mitä kirjaa lukiessasi olet itkenyt?
En muista itkinkö varsinaisesti, mutta Leijapoika ainakin kosketti todella syvästi, joten vastaan sen.

3. Mikä on mielestäsi paras kirjasarja?
Hmm, monta hyvää tulee heti mieleen: Millenium-trilogia, Nälkäpeli, Fjällbacka-jännärit jne. On kuitenkin pakko vastata Harry Potterit. Koskaan en ole minkään sarjan seuraavaa osaa odottanut vastaavalla innolla kuin silloin kun Pottereita vielä ilmestyi. Ja koskaan en ole myöskään tuntenut vastaavaa tyhjyyttä siitä, että sarja päättyi ja lisää osia ei enää tule.

4. Minkä kirjan olet lukenut useaan otteeseen?
Maailma on niin pullollaan luettavaa, että harvoja kirjoja on tullut luettua useammin kuin kerran. Kaksi monesti luettua suosikkia tulee kuitenkin mieleen; Kymmenen pientä neekeripoikaa ja Jumalat juhlivat öisin. Molemmat luen varmasti vielä uudelleen ja uudelleen.

5. Minkä kirjan lukemista odotat tällä hetkellä eniten?
Lukulistalla on paljon hyviä kirjoja, mutta tällä hetkellä odotan eniten toukokuussa ilmestyviä Camilla Läcbergin ja Khaled Hosseinin uutuusteoksia.

6. Mikä on suosikkisarjakuvasi?
Luen sarjakuvia nykyään melko harvakseltaan. Joku satunnainen Fingerpori tai Kamut tulee joskus luettua, mutta tähän täytyy vastata Karvinen, koska olin niin fanaattinen fani lapsena.

7. Onko sinulle merkitystä sillä onko kirja kovakantinen vai pokkari?
Luen mieluummin kovakantisia kirjoja ja niitä haluan kirjahyllyynikin mieluummin kerätä. Yksi syy pokkareiden hyljeksimiseen on pieni tekstikoko, vanhuus ei nimittäin tule yksin vaan se tuo ikänäön tullessaan.

8. Luetko näytelmiä?
En ole lukenut näytelmiä juuri ollenkaan. Joskus varhaisteininä päätin lukea Romeon ja Julian, mutta en tainnut koskaan päästä loppuun saakka. Kirjaston laina-aikakin meni silloin reilusti yli, mutta kirjastovirkailija piti yritystäni niin ihailtavana, että sain sakot anteeksi. Ei taitaisi onnistua tänä päivänä kun systeemit on vähän erilaiset.

9. Mikä on lapsuutesi rakkain kirja?
Aikaisemmin mainitsinkin Topin ja Tessun sekä Kaislikossa suhisee. Niiden lisäksi Pelastuspartio Bernard ja Bianca kuului suosikkeihini. Kaikki nuo ilmestyivät joskus Lasten Oman Kirjakerhon painoksina ja nyt olen niitä kirppiksiltä haalinut omalle lapselleni siinä toivossa, että niistä tulisi jonain päivänä hänenkin suosikkejaan.

10. Kuka on lempikuvittajasi?
Ensimmäinen ajatus oli, että en edes tiedä mitään kuvittajia, mutta sitten mieleen alkoi tulla useitakin. Valitaan nyt kuitenkin Tove Jansson, koska alkuperäiset muumit ovat niin legendaarisia hahmoja, että niistä ei vaan voi olla pitämättä.

11. Luetko kirjoja muilla kielillä kuin suomeksi?
Hyvin harvoin vaikka tiedän että pitäisi. Pottereita luin joskus englanniksi kun en malttanut odottaa suomennoksen ilmestymistä.

2 kommenttia:

  1. Kiva kun jaksoit täyttää tämän:)

    Hauska yhteensattuma: minä pidän Kaislikossa suhisee -kirjan kuvituksesta ja luin kirjan vuosi pari sitten täysin kuvituksen takia. Alku oli ihanaa arjen kuvailua joen varrelta - ja sitten iski kamala pettymys, kun loppukirja olikin rupikonnan säätämistä pitkin maita ja mantuja:D En ole vieläkään toipunut pettymyksestä, mutta ihailen aina välillä kirjan kansikuvaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmankos olin niin ihastunut siihen sammakkoon jos se kerran on noin keskeinen hahmo siinä tarinassa:D Mä en edes enää muista mitä siinä kirjassa tapahtuu, mutta rupikonna on jäänyt mieleen.

      Poista

Kiitos kommentista! Yli viikon vanhojen tekstien kommentit tulevat näkyviin ylläpitäjän hyväksynnän jälkeen.