Pirjo Hassinen: Popula

Olen aiemmin lukenut yhden Pirjo Hassisen kirjan ja pidin siitä kovasti. Hassinen kirjoittaa sujuvaa tekstiä ja henkilöhahmot ovat syviä ja heidän ajatuksiinsa pääsee hienosti sisään. Populan tapauksessa se ei kuitenkaan tarkoittanut, että olisin pystynyt samaistumaan henkilöihin. Keski-ikäinen, kevyesti alkoholisoitunut Pirjo Vainio ja nuorehko portsarina työskentelevä Perttu Aalto eivät tarjonneet minkäälaista samankaltaisuuden tunnetta sen paremmin ajatusten kuin tekojenkaan osalta. Tarinan tärkeitä sivuhenkilöitä ovat Pirjon tytär Rita, tämän aviomies Ville, sekä Villen ja hänen edellisen vaimonsa adoptoima Tuulia. Myöskään heidän kohdallaan en kyennyt löytämään yhtäläisyyksiä oman ajatusmaailmani kanssa vaikka Ritan luonnetta melko laveasti kuvattiinkin.

Kirjan nimi tulee tarinassa keskeisessä roolissa olevasta oikeistopopulistisesta Popula-puolueesta. Puolue liittyy sekä Pirjon, Pertun että Ritan elämään ja muuttaa sitä suuntaan, josta ei ole paluuta. Odotin puolueelta kirjassa ehkä kuitenkin suurempaa roolia kuin mikä sillä lopulta oli. Pääroolin tarinassa sai sen sijaan selkeästi Pirjon ja Ritan monimutkainen äiti-tytär-suhde, joka ei ollut mielestäni erityisen antoisaa ruodittavaa.

Popula ei ollut huono kirja, mutta en vain löytänyt lukijana riittävästi samaistumispintaa henkilöhahmoista, jotta olisin voinut oikeasti pitää tarinasta ja uskoa siihen täydellisesti. Ja Perttu Alvari Hermanni Aallon kutsumanimi P.A.H.A. ylitti jonkinlaisen ärsytyskynnyksen lapsellisuudellaan. Lisäksi se oli visuaalisesti lukukokemusta häiritsevä tekijä, sillä P.A.H.A. isolla kirjoitettuna, ja esiintyessään samalla sivulla parhaimmillaan melkein kymmenen kertaa, hyppäsi silmille tekstistä ja haittasi keskittymistä olennaiseen eli tarinaan. Olisin vielä ymmärtänyt jos henkilön kutsumanimi olisi ollut Paha, mutta miksi ihmeessä se on pitänyt kirjoittaa isolla ja vielä pisteiden kera. Yksinkertaisesti ärsyttävää.

 

(Pirjo Hassinen: Popula, Otava 2012)