Tervetuloa Lillin kirjataivaaseen. Olen blogannut noin vuoden verran toisaalla ja koko sen ajan blogini on etsinyt muotoaan ja ollut iloinen sekamelska kaikkea mahdollista kirjoista muotiin ja kauneudesta ruokiin. Nyt päätin, että on aika keskittyä siihen, mikä on lähellä sydäntäni eli kirjoihin ja lukemiseen.
Olen ollut pienestä pitäen todellinen lukutoukka ja lähipiirille ei tullut mitenkään yllätyksenä, että löysin ensimmäisen oikean työpaikkanikin kirjojen parista. Sillä tiellä olen edelleen. Tällä hetkellä olen hoitovapaalla, mutta palaan takaisin kirjapinojen keskelle parin kuukauden päästä ja senkin takia lukemiseen ja kirjoihin liittyvät asiat ovat olleet lähiaikoina erityisen paljon mielessä.
Luen paljon erilaista kirjallisuutta ja tässä blogissa tulen kertomaan lukukokemuksistani ja niiden herättämistä ajatuksista. Lisäksi seuraan tarkasti kirja-alan tapahtumia sekä tietysti tulossa olevia uutuuksia. Tervetuloa mukaan, nautitaan yhdessä hyvistä kirjoista:)
Jee, kirjablogi! Olinkin just miettinyt, että voisin alkaa seurata yhtä tai muutamaa kirjablogia, joten tää tuli kuin tilauksesta :)
VastaaPoistaKiva kuulla:)
Poista