sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Angie Thomasin Viha jonka kylvät ja muut loppukesän luetut

Taas on kirjakoosteen aika. Loppukesän luetuissa oli kirjallisuutta laidasta laitaan. Jännäreitä ei mennyt enää yhtä paljon kuin alkukesällä ja sen myötä lukutahti hieman hidastui. Mieleenpainuvimmat lukukokemukset olivat Angie Thomasin Viha jonka kylvät ja Selja Ahavan Ennen kuin mieheni katoaa. Thomasin kirja on ollut valtava menestys Amerikassa ja sen teema on niin ajankohtainen, että en lainkaan ihmettele sen saavuttamaa suosiota. Toivon sille suurta menestystä myös Suomessa, koska kaikille yhteisestä ihmisarvosta puhuminen on tarpeen täälläkin. Ahavan kirja oli uusi näkökulma aiheeseen, jolle en ollut suonut koskaan ajatustakaan. Tarinan traagisuus on kuitenkin lajia, joka voi tavalla tai toisella osua kenen tahansa kohdalle; menetys, joka alkaa täysin yllättäen, mutta tapahtuu hitaasti ja tuskallisesti. Ahava kirjoittaa soljuvaa, mutkatonta tekstiä, jota on ilo lukea vaikka aihe on haikean surullinen.

Angie Thomas: Viha jonka kylvät

Huh, miten vaikuttava ja ajankohtainen tarina. Kirja sopii kaikille teini-ikäisistä alkaen ja ansaitsee tulla kaikenikäisten lukemaksi. Hieno sukellus vieraaseen kultuuriin ja teini-ikään, jossa epävarmuus ja itsensä etsiminen ovat arkipäivää. Kirjan päähenkilö Starr asuu huonomaineisella slummialueella, mutta käy koulua hyvällä, valkoihoisten kansoittamalla alueella. Starr elää kahden maailman välissä ja ei tiedä täysin itsekään, mihin kuuluu. Eri kaveripiirien ristitulessa eläminen saa aivan uusia muotoja kun Starrin ystävä joutuu poliisin ampumaksi tytön ollessa paikalla. Kirja on erinomaisen hyvin suomennettu ja uskon siitä tulevan syksyn isoin ilmiö käännöskirjallisuuden saralla.

(Angie Thomas: Viha jonka kylvät. Otava 2017. Suomentanut Kaijamari Sivill)

Camilla Grebe: Kun jää pettää alta

Työkaveri ylisti tätä jännäriä ja odotukset kasvoivat liiankin suuriksi. Ihan huipputasoon tarinassa ei mielestäni päästy, mutta aivan kelvollinen psykologinen jännäri tämä oli. Luin kesän aikana saman lajityypin kirjoja niin paljon, että mitta alkaa olla täynnä ja ehkä siksi en aivan täysillä pystynyt nauttimaan tästä. Greben kirja oli kuitenkin kesän luetuista psykologisia trillereistä ehdottomasti paras.

(Camilla Grebe: Kun jää pettää alta. Gummerus 2017. Suomentanut Sari Kumpulainen)

Malin Persson Giolito: Suurin kaikista

Suurin kaikista oli ainoa kesän uutuusdekkareista, joka sai Hesarin isossa jännärikoosteessa viisi tähteä. Se herätti tietysti mielenkiinnon ja tartuin kirjaan, joka olisi todennäköisesti muutoin jäänyt lukematta. Kirja poikkesi piristävästi perusdekkareista, koska päähenkilö oli vain 18-vuotias ja kerronnan keskiössä oli oikeusprosessi eikä rikos.

(Malin Persson Giolito:Suurin kaikista. WSOY 2017. Suomentanut Tarja Lipponen)

Anna-Leena Härkönen: Valomerkki

Härkösellä on hyvin omintakeinen huumori ja sitä oli tarjolla tässäkin uutuudessa. Tarina ei ollut surullinen kuten takakannen perusteella odotin, vaan huokui taitelijapäähenkilön elämisen tuskaa ryyditettynä aimo annoksella ironiaa.


J.P. Delaney: Uusi asukas

Tätä lukiessani ajattelin, että en lue yhtään psykologista jännäriä ehkä enää koskaan. Kiintiö on todella täynnä ja vaikka Uusi asukas oli idealtaan ihan hyvä, sekään ei poistanut yliannostuksen tunnetta. Tarinan päähenkilö asuu talossa, jonne päästäkseen pitää noudattaa tarkkoja sääntöjä ja antautua tarkkailtavaksi modernin tekniikan avulla. Samassa asunnossa asui aiemmin tyttö, joka kuoli epäselvissä olosuhteissa ja uusi asukas alkaa epäillä olevansa mahdollisesti seuraava uhri. Tarinan juonenkuljetus sekoitti pään ihan kunnolla ja totuus lipesi näpeistä monta kertaa. Ihan kelpo jännäri siis.

Elena Ferrante: Uuden nimen tarina

Ihana Napoli-sarja jatkuu. Kuin olisi tavannut vanhan ystävän pitkästä aikaa! Sarjan toisessa osassa Elena ja Lila ovat jo nuoria aikuisia. Lila on mennyt naimisiin suuren rakkautensa kanssa, mutta kaikki ei suju kuten haaveissa. Elena on kateellinen Lilan elämästä rouva Carraccina eikä aavistakaa kuinka huonolla tolalla asiat ovat. Tyttöjen ystävyys rakoilee ja muuttaa muotoaan, mutta lopulta he vetävät aina toisiaan puoleensa kuin magneetit.

(Elena Ferrante: Uuden nimen tarina. WSOY 2017. Suomentanut Helinä Kangas)

Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa

Huikean hieno kuvaus hitaan ja hiipuvan menetyksen tuskasta. Päähenkilön aviomies ilmoittaa eräänä päivänä aamukahvipöydässä, että on oikeastaan aina halunnut olla nainen. Siitä alkaa pitkä muutosprosessi kohti uutta elämää, johon vaimo tahtomattaan joutuu mukaan. Sukupuolenvaihdoksesta puhutaan nykyään paljon, mutta lähes aina vaihtajan omasta näkökulmasta. Ahava tuo esiin unohdetun näkökulman ja sen, miten koko yhteinen elämä tuntuu valheelta kun toinen onkin aina halunnut olla jotain muuta.

(Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa. Gummerus 2017)

Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät

Kirja, jonka olen aikonut lukea siitä asti kun se voitti Finlandia-palkinnon. Nyt kuuntelin romaanin äänikirjana ja ymmärrän hyvin, miksi kirja ansaitsi palkintonsa aikoinaan. Tarinassa kerrotaan amerikkalaisen Joen ja suomalaisen Alinan parisuhteen tarina ja myöhemmässä ajassa heidän yhteisen, jo aikuiseksi kasvaneen poikansa tarina. Kirjassa on paljon tulevaisuuden visioita, millaiseksi maailma muuttuu kun tekniikka ja lääketiede kehittyvät ja niiden annetaan vaikuttaa ihmisen mieleen ja jopa perusluonteeseen. Samalla se on tarina parisuhteen karikoista ja murskautuneista toiveista.

(Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät. Tammi 2014)


Arundhati Roy: Äärimmäisen onnen ministeriö

Jos kaipaa kirjalta purevaa yhteiskuntakritiikkiä, joka on puettu poikkeuksellisen taidokkaaseen tarinoiden kudelmaan, niin tähän kirjaan kannattaa tarttua. Kertomusten kokoelma on pirstaleinen, älykäs, erilainen kuin mikään, mitä olen aiemmin lukenut. Roy kuvaa intialaista yhteiskuntaa kaoottisesti, mutta kauniisti vaikka itse tapahtumista kauneus puuttuu tyystin. Erilaisuus ei ole hyväksyttävää ja se pitää kätkeä niin ettei normien mukaan elävä kansanosa joudu sitä näkemään. Surullinen, mutta kaunis tarinakokoelma.


4 kommenttia:

  1. Viha jonka kylvät on kirjaston pitkällä varauslistalla. Ferranten kirjat ei vain ollut minun kirjojani, yhden kuin ja toista aloitin, mutta ei napannut. Delaneyta odotan myös kirjastosta. Muut olen lukenut. Ahavan kirja nousi kyllä hienoksi lukuelämykseksi huolimatta kirjoittajan surusta, joka henki kirjasta. Suurin kaikista oli huikea lukuelämys, ja ihmettelen sen sijoittumista dekkarigenreen. Ehkäpä sillä haetaan lisää lukijoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista:) Suurin kaikista oli myös minun mielestäni hyvä kirja ja ei se tosiaan mikään perinteinen dekkari ollut. Positiivisella tavalla moniulotteinen teos, joka sopii varmasti sekä jännärien ystäville että niitä vierastaville.

      Poista
  2. Jes! Just pähkäilin mikä sen kirjan nimi oli mikä piti laittaa listalle - Viha jonka kylvöt. Laitoin Grebenkin jännärin vielä, vaikka pientä yliannostusta tälläkin suunnalla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kun kommentoit <3 Vahva suositus Thomasin kirjalle!

      Vaikka julistin kärsiväni jännäriövereistä, päätin kuitenkin kuunnella Millennium-sarjan uusimman, ja nyt olen heti ihan koukussa. Ei näistä vaan pääse eroon:D

      Poista

Kiitos kommentista! Yli viikon vanhojen tekstien kommentit tulevat näkyviin ylläpitäjän hyväksynnän jälkeen.