Helena Valonen: Hyvä käytös

Vanhempi väki haluaa usein ostaa käytöskirjan valmistuvalle tai ripille pääsevälle nuorelle. Epäilen aina hiukan, että osaavatko lahjansaajat arvostaa käytöskirjaa siinä iässä. Itse en ainakaan olisi osannut. Nyt reilu viisitoista vuotta myöhemmin olisin hyvinkin iloinen jos hyllystäni löytyisi teos, josta voisin tarpeen tullen tarkistaa hienojen juhlien istumajärjestyksen tai vaikka etsiä vinkkejä juhlapuheen pitämiseen. Helena Valosen Hyvä käytös -kirjasta saa vastauksen näihin ja moniin muihinkin kysymyksiin. Kirja on jaettu lukuisiin osa-alueisiin: hyvän käytöksen perusteet, keskustelut, ruokailu, kyläily, juhlat, pukeutuminen, työnhaku, matkailu jne. Jokaisesta aiheesta on tekstiä vähintään sivun verran ja välillä ohjeissa mennään hyvinkin tarkkoihin yksityiskohtiin.

Kirjan ulkoasu on tyylikäs ja sisältöä on kevennetty kuvilla ja infobokseilla. Kokonaisuus on visuaalisesti raikas ja vetoaa varmasti monen ikäiseen yleisöön. Otsikointia on selvästi mietitty ja "vain pönttö ei käytä roskapönttöä" -tyyliset otsikot ovat ihan sympaattisia. Nuorelle kohderyhmälle kirjan sisältö saattaa kuitenkin olla aavistuksen verran jäykkää ja teennäistä. Olisinkin toivonut nuorekkaampaa otetta tekstin osalta, jotta se kohderyhmä jolle kirja on selvästikin tarkoitettu, tulisi siihen tarttuneeksi. Nyt lopputulos on vähän turhan tätimäinen ja opettavainen. Hyvä käytös on kuitenkin ihan kelpo lahjakirja ja vastaa varmasti siihen kysyntään, joka tällaiseen kirjaan kohdistuu. Harmi, että teoksen julkaisu viivästyi ja se saapui kauppoihin toukokuun lopulla vasta pari päivää ennen ylppäreitä. Rippijuhlasesonki on kuitenkin onneksi vasta aluillaan.

 

(Helena Valonen: Hyvä käytös, Auditorium 2014)

Kirja saatu blogin kautta.

Jouni Laaksonen: Lapsiperheen retkeilyopas

Jouni Laaksosen Lapseperheen retkeilyopas on hyvä kesäkirja jokaiselle reippailusta kiinnostuneelle lapsiperheelle. Kirjassa on otettu hienosti huomioon eri ikäiset kohderyhmät: vauvat, leikki-ikäiset ja koululaiset. Teos on kierresidottu ja kovakantinen eli kestää varmasti hyvin mukana kuljettamista ja selailua. Jokaisella aukeamalla on esitelty yksi retkikohde ja vieressä on kartta, joka helpottaa reitin hahmottamista. Kohteet on jaoteltu alueittain ja ja kuvailevan tekstin lisäksi kerrotaan reitin pituus, maisemat, maasto ja mahdolliset palvelut.

Kirjan alussa on yleisiä retkeilyohjeita lapsille ja asioita joita aikuisten kannattaa ottaa huomioon lähtiessä metsään pikkuväen kanssa. Jokaisesta retkikohteesta on myös kerrottu, pystyykö reitin liikkumaan vaunuilla ja kuinka haastavaa maasto on muilta osin. Kirjan ulkoasu on raikas ja kohteista otetut kuvat ovat kauniita ja lisäksi informatiivisia.

Jäin kaipaamaan enemmän kohteita Uudellemaalle, mutta ymmärrän toki, että tarkoituksena on ollut tehdä valtakunnallisesti pätevä teos. Kohteita onkin tasaisesti joka puolella maata ja se varmasti palvelee mainiosti ympäri Suomea reissaavia retkeilijöitä. Uudenmaan alueesta tai Etelä-Suomesta pystyisi luultavasti halutessaan tekemään vaikka kokonaisen kirjan. Meidän poppoolla Lapseperheen retkeilyoppaan kohteista testiin menee Iso Vasikkasaari Espoon edustalla sekä Aulangon Joutsenlammen kierros Hämeenlinnassa. Nyt vaan toivotaan sopivia retkeilysäitä ja odotellaan tietysti lomaa.

 

(Jouni Laaksonen: Lapsiperheen retkeilyopas, Karttakeskus 2014)



Gillian Flynn: Paha paikka

Sairaalassa minulle annettiin rahoittavia lääkkeitä ja kolme paleltunutta varvastani ja puolet toisesta nimettömästä amputoitiin. Siitä lähtien olen odottanut kuolemaa.

Seitsemänvuotias Libby Day on Kansasin Kinnakeen maatilamurhien ainoa eloonjäänyt. Murhat uhrit olivat Libbyn kaksi siskoa ja äiti. 25 vuotta murhien jälkeen Libby päätyy osallistumaan ratkaisemattomista murhista kiinnostuneen Kill Clubin kokoukseen. Salaseuran jäsenten pyynnöstä ja rahankiilto silmissään Libby suostuu tekemään tutkimustyötä perheen surmiin liittyen. Osallisten haastattelut vievät Libbyn matkalle muistoihin, jotka olisi helpompi unohtaa ja samalla totuus alkaa kuoriutua esiin valheiden alta.

Minulle oli annettu tehtäväksi löytää Runner, mutta koko menneen viikon kuumeinen, kunnianhimoinen toimeliaisuuteni oli lysähtänyt lattialle sänkyni viereen kuin likainen yöpaita. En päässyt ylös edes silloin kun kuulin unisten lasten vaappuvan taloni ohi. Kuvittelin, miten he lampsisivat isoissa kumisaappaissaan ja jättäisivät pyöreitä jalanjälkiä maaliskuiseen mutavelliin, mutta en siltikään kyennyt liikahtamaan.

Libby Day on poikkeuksellisen vastenmielinen hahmo, joka on varustettu huonolla itsetunnolla ja epärehellisellä luonteella. En yleensä pidä tarinoista, joiden päähenkilöihin en pysty millään tasolla samaistumaan, mutta Paha paikka oli hyvä jännäri päähenkilöstä huolimatta tai itseasiassa juuri sen takia. Libby on huijari ja kleptomaani, mutta myös vuosia sitten perustavalla tavalla särkynyt pikkutyttö ja uhri. Gillian Flynnin edellinen teos Kiltti tyttö oli hyvä perusjännäri, jossa oli hyvät juonenkäänteet, mutta Pahan paikan tasolle se ei yltänyt. Tarinan kulku oli uutuudessa paremmin rakennettua ja juoni eteni tasaisesti alusta loppuun asti. Loppuratkaisu ei ollut yllättävä, mutta se antoi odottaa itseään riittävän pitkään. Flynnin molemmissa kirjoissa ihmisten pahuudessa oli jotain hyvin kokonaisvaltaista ja järkyttävää. Paha paikka vei näistä kahdesta kuitenkin selkeästi voiton ja nyt odottelen jo innolla Flynnin seuraavaa teosta.

 

(Gillian Flynn: Paha paikka, WSOY 2014, suomennos Maria Lyytinen)