lauantai 28. joulukuuta 2013

Cilla & Rolf Börjlind: Nousuvesi

Piilostaan poika näki, miten vedenpinta kohosi. Hiekalla oleva pää katosi ja ilmestyi ja katosi taas. Kaksi hahmoista oli nyt hävinnyt, kolmas kiiruhti kohti dyynejä. Äkkiä kuului hirvittävä huuto. Kuoppaan haudattu nainen kirkui mielipuolisesti. Kirkaisut kaikuivat lahdella ja kimpoilivat kallioista, jonka takana poika lymysi, ja sitten seuraava aalto vyöryi naisen pään yli ja vaiensi huudon. Silloin poika juoksi.

Olivia Rönning on nuori poliisiopiskelija. Hän saa koulusta kesän ajaksi harjoitustehtävän, jossa tutkitaan vanhaa ratkaisematonta rikosta. Olivia päätyy valitsemaan murhatapauksen, jonka tutkinnassa hänen poliisi-isänsä Arne on ollut mukana parikymmentä vuotta sitten. Samaan aikaan kun Olivia on keskittynyt harjoitustapaukseensa, kaupungissa aletaan kohista kodittomien raaoista pahoinpitelyistä. Äkkiä Olivia saa huomata, että asiat linkittyvät erikoisella tavalla toisiinsa ja vanhojen asioiden tonkiminen saattaa vaaraan sekä hänet itsensä että muita.

Nousuvesi oli hyvin tyypillinen ruotsalainen dekkari. Tykästyin päähenkilö Oliviaan alusta alkaen ja tutkittava tapaus herätti myös mielenkiinnon. Tapahtumat kulkivat kirjan puoleenväliin asti hyvällä tahdilla ja ajattelin jo löytäneeni uuden Camilla Läckbergin kaltaisen suosikkidekkaristin. Tarinan toisella puoliskolla huomasin kuitenkin, että mielenkiintoni alkoi herpaantua ja juoni ei jaksanut enää pitää otteessaan. Loppupuolella tapahtumat  nivottiin hyvin yhteen ja loppuratkaisu ei ollut mitenkään liian ennalta arvattava. Kokonaisuutena olin kuitenkin hiukan pettynyt. Ihan hyvä ruotsalainen perusdekkari, mutta ei mitään maailmoja mullistavaa viihdettä. Kustantajan nettisivuilla sanotaan, että kirja on ensimmäinen osa Olivia Rönningistä ja Tom Stiltonista kertovassa jännityssarjassa. Kunhan jatko-osa joskus tulee, se päätyy lukulistalleni hyvien päähenkilöiden takia ja toivon, että kirjailijat ovat toisen kirjan kohdalla jo hiukan kehittyneet juonenrakentamistaidoissaan.

 
(Cilla & Rolf Börjlind: Nousuvesi, Schildts & Söderströms 2013)


4 kommenttia:

  1. Minulle tämä oli aikamoinen pettymys! Asetelmat oli suunniteltu hyvin, mutta liian tv-sarjamainen toteutus alkoi tökkiä nopeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ollut tullut ajatelleeksi tuota, mutta tarinankerronta oli tosiaan kuin suoraan ruotsalaisesta tv-jännäristä. Tykkäsin suunnilleen puoleenväliin saakka, mutta sitten alkoi mielenkiinto kadota.

      Poista
  2. Minä tykkäsin koko kirjasta ja seuraavan osan aion varata kirjastosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että kommentoit tätä. Olin nimittäin unohtanut koko kirjan. Täytyykin laittaa jatko-osa kesällä luettavien dekkarien listalle:)

      Poista

Kiitos kommentista! Yli viikon vanhojen tekstien kommentit tulevat näkyviin ylläpitäjän hyväksynnän jälkeen.