Siina Tiuraniemi: Kukkia Birgitalle

Taas kävi sivupalkissa keikkuvalle kirjalle huonosti. Aloin lukea Säkenöiviä tyttöjä jo monta viikkoa sitten, mutta lukeminen eteni etanavauhtia. Kerronta ei ollut erityisen vetävää, mutta ei se ollut niin huonoakaan, että se olisi yksistään selittänyt sen miksi lukeminen ei päässyt vauhtiin. Alusta alkaen mukana seurasi pieni jäytävä tunne, että tämä kirja ei ole minua varten. Viitisenkymmentä sivua luettuani tunne muuttui ihan puhtaaksi kuvotukseksi. En vaan yksinkertaisesti pysty lukemaan sarjamurhaajasta, joka vaanii lapsia. Aihe oli kertakaikkiaan liikaa tälle äidille, joten kirja sai jäädä suosiolla kesken. Jälkeenpäin tietysti harmitti, että tulin tuhlanneeksi siihen vähäistä lukuaikaani, mutta tulipahan kokeiltua.

Mutta sitten siihen varsinaiseen lukukokemukseen, joka oli tällä kertaa Siina Tiuraniemen Kukkia Birgitalle. Kirja näyttää ensinäkemältä vähän mummomaiselta ja nimensäkin puolesta kuulostaa juuri siltä. Syvempi tarkastelu kuitenkin kertoo jotain aivan muuta niin ulkoasun kuin sisällönkin osalta. En osannut odottaa teokselta juuri mitään, mutta se onnistui yllättämään täysin. En todellakaan uskonut pääseväni tutustumaan päähenkilöön, joka on sosiaalisesti epäkypsä, polttaa pilveä, trokaa sitä vanhuksille, ryyppää, joutuu tappeluihin ja on kaikesta siitä huolimatta jollain mystisellä tavalla hyvin hurmaava.

Tarinan päähenkilö on Miska, joka lähtee äitinsä painostuksesta viemään kukkia kaukaiselle sukulaiselleen hoitokotiin. Jo ensimmäisellä vierailulla Miskalle selviää, että Birgitta on erittäin äkäinen vanha rouva, eikä syyttä suotta; Birgitta on nimittäin juuri menettänyt jalkansa ja vieläpä liian juopottelun takia. Birgitta on tottunut hallitsemaan itse elämäänsä ja mahtavaa varallisuuttaan eikä pysty sulattamaan, että joku yhtäkkiä päättääkin asioista hänen puolestaan. Birgitta ehdottaa Miskalle sopimusta, josta molemmat hyötyvät; Miska taloudellisesti ja Birgitta päihteiden muodossa. Miskan paras ystävä Ville on juuri löytänyt ensimmäisen ihan oikean tyttöystävän ja Miskan on melkoisen vaikea sulattaa sitä. Siinä yksi painava syy, miksi Miska suostuu Birgitan pyyntöön ja huomaa lopulta olevansa sotkeutunut kummallisten tapahtumien vyyhtiin, johon liittyy niin salakuljetettua lauantaimakkaraa, aseellista uhkailua kuin mystinen taiteilijapersoona herra Kurttu.

Hoitokoti oli miljöönä mielenkiintoinen ja asukit siellä vielä mielenkiintoisempia. Henkilökuvaukset olivat mahtavia ja koin pääseväni kunnolla kertojan pään sisään vaikka Miska oli tyyppinä todella erikoinen. Minäkertoja toimi hienosti ja tarinasta olisi puuttunut jotain todella olennaista jos kerronta olisi toteutettu jollain muulla tavalla. Kirjan huumori oli mahtavaa ja vaikka en varsinaisesti mikään huumorikirjallisuuden ystävä olekaan, tämä iski aivan täysillä. Todella piristävä lukukokemus ja mahtavaa vastapainoa synkkään syksyyn ja pimeyteen.

 

(Siina Tiuraniemi: Kukkia Birgitalle, Minerva 2013)