Ada on 15-vuotias kiltti tyttö; pärjää koulussa ja kapinoi vain oman päänsä sisällä. Ada elää kahdestaan taiteilijaäitinsä kanssa ja boheemin kahden hengen perheen elämä on hyvin harmonista. Äidin ja tyttären suhde on poikkeuksellisen tiivis.
Egzon on syntyperäinen suomalainen eikä ole koskaan edes käynyt vanhempiensa synnyinmaassa Kosovossa. Sinne on kuitenkin jäänyt Egzonin äidin sydän ja koko perheen identiteetti. Egzon ei ole kotonaan missään ja isoveljen lähtö murtaa viimeisenkin yhtenäisyyden tunteen.
Kun 15-vuotias rakastuu, koko muu maailma on vain tiellä. Usko siihen, että kukaan ei ole koskaan kokenut mitään vastaavaa, on järkkymätön. Epävarmuus, toivo, usko, pelko, kuvitelma toisen täydellisyydestä ja varmuus omasta epätäydellisyydestä ovat joka hetki läsnä.
Juuli Niemi saa lukijan muistamaan, millaista oli olla teini-ikäinen. Miten jokainen tunne on elämää suurempi ja miten ympäröivä maailma tuntuu täysin toisarvoiselta verrattuna siihen, mitä oman pään sisällä tapahtuu. Et kävele yksin on varmasti hieno lukukokemus nuorille, mutta lisäksi jokaisen aikuisen kannattaisi heittäytyä sen avulla siihen elämänvaiheeseen, jonka kaikki ovat kokeneet, mutta moni unohtanut.
(Juuli Niemi: Et kävele yksin. WSOY 2016)
Oi, tämä oli hieno nuortenkirja. Kauniistii osasit tuoda esille sen minkä minäkin huomasin kirjasta. Millaista on olla nuori. Se ei ole sama asia kuin millaista on olla aikuinen. Nuori kokee paljon voimakkaammin asiat, jotka tulevat eteen, ihastuminen, rakastuminen, ensimmäiset seksikokeilut jne. Nuoret ovat myös herkkiä ja mielentila voi muuttua hetkessä valoisasta synkäksi. Eikä valoa näe. Elämä on vain tässä ja nyt.
VastaaPoistaNuorten tapa elää täysillä hetkessä on asia, josta toivoisi pienen palan säilyvän aikusillakin. Toisaalta vastaavasti olisi ihanaa jos teini-iässäkin kykenisi näkemään valoa tunnelin päässä ja pystyisi suhtautumaan itseensä armollisemmin. Niemi kuvaa aivan upeasti sitä kaaosta, kun asiat kääntyvät päälaelleen ja mieli ei pysy mukana.
Poista