Carlos Ruiz Zafón: Taivasten vanki

Tiedättekö sen tunteen, kun kirja on niin hyvä, että se tekisi mieli lukea yhdeltä istumalta loppuun ja toisaalta tekisi mieli lukea vain pieniä osia kerralla ettei lukunautinto päättyisi niin pian? Entä sen, kun kiintyy ja suorastaan rakastuu tarinan hahmoihin niin, että jännittää ja tuntee heidän puolestaan kuin he olisivat oikeasti olemassa, tai jopa eläytyy tarinaan niin, että tuntee itse olevansa osa sitä? Tämä kaikki toteutuu Taivasten vankia lukiessa. Itse valitsin sen vaihtoehdon, että nautistelin tarinan hitaasti omassa rauhassa. Normaalisti luen vaikka millaisen hälinän keskellä, mutta tämä kirja ansaitsi tulla luetuksi hiljaisuudessa, kunnolla tarinaan uppoutuen.

Taivasten vanki on osa Unohdettujen kirjojen hautausmaa -sarjaa. Kirjan henkilöhahmot ovat tuttuja kahdesta edellisestä kirjasta. Tarina sijoittuu 1940- ja 50-luvun Barcelonaan. Daniel Sempere omistaa isänsä kanssa kirjakaupan, jossa heidän lisäkseen työskentelee Danielin rakas ystävä Fermín Romero de Torres. Tapahtumat lähtevät liikkeelle kun vuonna 1957 Semperen ja pojan kirjakauppaan ilmestyy pelottava, ränsistynyt vanha mies, joka haluaa ostaa lahjaksi yhden kaupan kalleimmista teoksista.

Hänen katseensa kylmyys tuntui kielivän vuosikausia kestäneestä raivosta ja katkeruudesta.
-Haluaako herra liittää mukaan jonkin omistuskirjoituksen tai henkilökohtaisen viestin ennen kuin paketoin kirjan?
Vieras avasi teoksen vaivalloisesti nimiölehdeltä. Silloin huomasin, että hänen vasen kätensä oli maalatusta posliinista valmistettu proteesi. Hän otti esiin täytekynän ja raapusti joitakin sanoja. Ojennettuaan kirjan minulle hän kääntyi poispäin. Katselin kun hän nilkutti kohti ovea.
-Voisitteko ystävällisesti kertoa vielä nimen ja osoitteen, jonne haluatte että lähetys toimitetaan? minä kysyin.
-Se kaikki löytyy sieltä, mies sanoi katsomatta taakseen. Avasin kirjan ja etsin sivun, jolle muukalainen oli jättänyt omakätisen merkintänsä:
Fermín Romero de Torresille, joka palasi kuolleiden joukosta ja jolla on avain tulevaisuuteen.
Samassa kuulin ovelta kellon helähdyksen, ja kun nostin katseeni muukalainen oli mennyt.

Tämän tapaamisen seurauksena Fermín joutuu kertomaan Danielille menneisyydestään asioita, jotka olisi mieluummin pitänyt omana tietonaan. Samalla Daniel saa kuulla omasta lapsuudestaan tapahtumia, jotka muuttavat hänen elämänsä kulun lopullisesti.

Vaikka Francon ajan Espanja on julma ja raaka paikka, kirjailijan luoma tunnelma 1950-luvun loppupuolen Barcelonasta on mystinen ja ihastuttava. Kirjan sisäkannessa on Barcelonan kartta ja jäin lukiessani monta kertaa tutkimaan sitä ja miettimään, missä tarinassa milloinkin liikutaan. Kokonaisuutena kirja oli ihana lukukokemus. Odotukseni olivat melko korkealla, koska Tuulen varjo oli yksi parhaimmista kirjoista, joita olen koskaan lukenut ja Enkelipeli oli myös hyvä. Odotukset täyttyivät tässä tapauksessa täysin ja nyt pidänkin parin päivän lukutauon ennen kuin aloitan seuraavan kirjan, koska haluan keskittyä fiilistelemään Taivasten vankia ja sen tarjoamaa ihanaa lukuelämystä.

 

(Carlos Ruiz Zafón: Taivasten vanki, Otava 2012)