tiistai 4. joulukuuta 2012

Palkittu Jää

Finlandia-palkinnon voitti Ulla-Lena Lundbergin Jää. Teos on kirjoitettu alunperin ruotsiksi (Is). Kirja kertoo nuoren saaristolaispapin ja hänen perheensä tarinan, ja sijoittuu sotien jälkeiseen aikaan. Taas voi hämmästellä Finlandia-palkinnon vaikutusta kun katsoo kirjaston varausjonoja. Pari viikkoa sitten, kun Finlandia-ehdokkaat oli julkistettu, tuosta kirjasta oli Helsingin seudun kirjastoissa nelisensataa varausta. Nyt varauksia on reilusti yli tuhat ja palkinnon saaja on kuitenkin kerrottu vasta tänään puolenpäivän jälkeen. Harmi, ettei tullut katsottua varaustilannetta eilen illalla niin olisi nähnyt muutoksen vielä paljon paremmin. Voi vain kuvitella, millaiset vaikutukset palkinnolla on nyt joulun alla teoksen myyntilukuihin kirjakaupoissa. Finlandia-palkinto on positiivinen ilmiö siinäkin mielessä, että tuonkin kirjan saattaa lukea moni sellainen, joka ei olisi ilman palkinnon mukanaan tuomaa julkisuutta ehkä tarttunut tänä vuonna yhteenkään kirjaan. Kaikki mikä lisää ihmisten lukuintoa on hyvästä:)

 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! Yli viikon vanhojen tekstien kommentit tulevat näkyviin ylläpitäjän hyväksynnän jälkeen.