sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Geir Tangen: Maestro

Norja on uusi Ruotsi, sanoi kustantajan edustaja esitellessään kevään uutuusdekkaritarjontaa ja komppaan, että näin se taitaa olla. Samuel Björkin uutuus on minulle kevään odotetuin jännäri, mutta sitä odotellessa voi nauttia toisesta norjalaisherkusta nimittäin Geir Tangenin Maestrosta.

Viljar Ravn Gudmundsson on Haugesunds Avis -lehden tähtireportteri. Tai oli ainakin joskus ennen kuin asiat muuttuivat. Nyt Gudmundsson nousee taas toimituksessa uuteen arvoon kun tappaja alkaa ilmoittaa murhista hänelle etukäteen sähköpostilla. Tapausta ryhtyy selvittämään rikostutkija Lotte Skeisvoll, ja rikostutkinnan ja lehtitoimituksen intressit eivät aina meinaa mennä ihan yksiin. Lotte kuitenkin ymmärtää, että Gudmundsson on olennainen osa rikoksen ratkaisua, ja toimittaja ja etsivä oppivat lopulta luottamaan toisiinsa.

Maestron takakannen perusteella pelkäsin, että kirja yrittää liikaa kopioida Silta -sarjan ideaa, mutta näin ei lopulta onneksi ollut. Maestron juoni on hyvin rakennettu ja tarinan tahti tiivistyy loppua kohden juuri oikealla tavalla. Sarjamurhaajatarinasta kun on kyse, niin raakuuden ei pitäisi tulla yllätyksenä, mutta tuli silti. Olen lähiaikoina lukenut pääosin jännäreitä, joissa tunnelma punotaan psykologisen jännityksen avulla eikä niinkään suoraviivaisilla murhakuvauksilla. Ei Maestro kuitenkaan niin raaka ollut etteikö tarinasta olisi voinut nauttia. Ennen ruotsalaisuus oli laadun tae jännäreiden kohdalla, mutta niin on näköjään norjalaisuuskin.



(Geir Tangen: Maestro, Otava 2017. Suomentanut Päivi Kivelä)

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Juuli Niemi: Et kävele yksin (äänikirja)

Kuuntelin Juuli Niemen Finlandia Junior -voittajan Bookbeat -palvelusta muutama viikko sitten ja olin todella vaikuttunut. Olin toki olettanut, että kirjan täytyy olla hyvä, mutta se oli jotain paljon enemmän. Niemen teksti on kaunista ja moni yksittäinen lause kertoo tarinaa enemmän kuin voisi kuvitella olevan edes mahdollista. Sanamuotoihin ja lauserakenteisiin mahtuu valtava määrä merkityksiä.

Ada on 15-vuotias kiltti tyttö; pärjää koulussa ja kapinoi vain oman päänsä sisällä. Ada elää kahdestaan taiteilijaäitinsä kanssa ja boheemin kahden hengen perheen elämä on hyvin harmonista. Äidin ja tyttären suhde on poikkeuksellisen tiivis.

Egzon on syntyperäinen suomalainen eikä ole koskaan edes käynyt vanhempiensa synnyinmaassa Kosovossa. Sinne on kuitenkin jäänyt Egzonin äidin sydän ja koko perheen identiteetti. Egzon ei ole kotonaan missään ja isoveljen lähtö murtaa viimeisenkin yhtenäisyyden tunteen.

Kun 15-vuotias rakastuu, koko muu maailma on vain tiellä. Usko siihen, että kukaan ei ole koskaan kokenut mitään vastaavaa, on järkkymätön. Epävarmuus, toivo, usko, pelko, kuvitelma toisen täydellisyydestä ja varmuus omasta epätäydellisyydestä ovat joka hetki läsnä.

Juuli Niemi saa lukijan muistamaan, millaista oli olla teini-ikäinen. Miten jokainen tunne on elämää suurempi ja miten ympäröivä maailma tuntuu täysin toisarvoiselta verrattuna siihen, mitä oman pään sisällä tapahtuu. Et kävele yksin on varmasti hieno lukukokemus nuorille, mutta lisäksi jokaisen aikuisen kannattaisi heittäytyä sen avulla siihen elämänvaiheeseen, jonka kaikki ovat kokeneet, mutta moni unohtanut.


(Juuli Niemi: Et kävele yksin. WSOY 2016)