keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Anna Perho: Superarkea!

Kartan yleensä kaikenlaisia self-help -oppaita, mutta muutama viikko sitten olin siinä määrin stressaantunut, että kaikki mahdollinen apu oli tarpeen. Niinpä päätin tarttua Anna Perhon kirjaan, siitä huolimatta, että heti takakannessa kerrottiin, että kirjan ohjeiden avulla ei voi saavuttaa olotilaa, jossa pulssi on yhtä alhaalla kuin pakastekalalla. Se kun olisi ollut juuri se olotila, jota olisin kaivannut. Jouduin nyt kuitenkin tyytymään isoon kasaan käytännön vinkkejä, joilla helpottaa arjen pyörittämistä. Eikä ne mitään huonoja vinkkejä olleetkaan.

Kirja koostuu hyvin käytännönläheisistä ajatuksista, joita noudattamalla voi helpottaa omaa elämäänsä. Osa vihjeistä oli jopa vähän turhankin yksinkertaisia, kuten se, että suunnittelemalla viikon ateriat ja kauppaostokset etukäteen, pääsee vähemmällä. Kukapa ei nyt sitä olisi itsekin tajunnut, mutta omalta osaltani ainakin käytännön toteutus ontuu silti, vaikka sen tiedänkin. Kirjan tarkoituskin oli varmasti herätellä niitä ajatuksia, jotka jokaisella on tiedossa, mutta energia ja voimat eivät riitä niiden jäsentelyyn ja käytännön toteutukseen.

Kirjan paras lause oli "Priorisointi on luopumista". Kaikkea ei siis tarvitse ehtiä ja jaksaa, mutta sen verran järjestelmällinen pitää olla, että päättää mikä elämässä on oikeasti tärkeää. Kaikkea ei voi siis saada ja sekös ainakin allekirjoittanutta harmittaa. Siitä ajatuksesta yli pääseminen on kuitenkin ainakin omalla kohdallani avain parempaan arkeen. Kirjan toinen tärkeä oivallus liittyi pakollisiin pikku asioihin, joiden keskeneräisyys jäytää mieltä jatkuvasti. Tästä hyvänä esimerkkinä niinkin arkinen asia kuin tiskit, jotka kasaantuvat helposti jos niitä ei pese samantien. Käytännössä periaate on siis, että jos voit hoitaa jonkin asian pois alta seuraavan viiden minuutin aikana, tee se.

Olen nyt parin viikon ajan pyrkinyt helpottamaan elämääni pitämällä Perhon vinkit mielessä. Kävin kaupassa ostamassa viikon ostokset kerralla, olen tiskannut tiskit pois samantien ja siivonnut muutenkin tavarat heti paikalleen lojumasta ympäri kämppää. Ja kyllä, fiilis on huomattavasti parempi kun koti pysyy siistinä ja joka päivä ei tarvitse töiden jälkeen ensimmäisenä rynnätä kauppaan ruokaostoksille. Yksinkertaisia juttuja, mutta parantavat ihan oikeasti elämänlaatuani. Mutta ei se silti sitä poista, että esimerkiksi pieleen mennyt talon kuntotarkastus v*tuttaa juuri tällä hetkellä allekirjoittanutta kuin pientä oravaa. Mutta onhan se kivempi olla v*ttuuntunut siistissä kämpässä kuin sotkuisessa;)

 
(Anna Perho: Superarkea!, Paasilinna 2013)


sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Carlos Maria Dominguez: Paperitalo

Ystäväni toi minulle Carlos Maria Dominguezin kirjan lainaan ja sanoi sen kertovan ihmisistä, joille kirjat ovat niin tärkeitä, että se voi olla jopa vaarallista. Ymmärsin hyvin nopeasti, mitä hän tarkoitti. Tarina alkaa kun kirjallisuuden tutkija Bluma Lennon käy ostamassa Emily Dickinsonin Runoja Sohossa sijaitsevasta kirjakaupasta, ei malta olla lukematta kirjaa kävellessään kotia kohti ja jää auton alle. Hänen kollegansa vastaanottaa jonkin aikaa Bluman kuoleman jälkeen tälle osoitetun paketin, joka sisältää vanhan, huonokuntoisen kirjan. Kirjassa ollut omistuskirjoitus saa miehen uteliaisuuden heräämään ja hän päättää etsiä paketin lähettäjän käsiinsä ja palauttaa kirjan. Siitä alkaa matka todellisen kirjanystävän elämään ja mielen syövereihin.

"Kirjat vaikuttavat ihmisten kohtaloihin. Joistain Malesian Tiikerin lukeneista tuli kirjallisuuden opettajia syrjäisiin yliopistoihin. Siddhartha tutustutti kymmenet tuhannet nuoret hindulaisuudeen, ja Hemingway teki heistä urheilijoita. Dumas mullisti tuhansien naisten elämän ja keittokirjojen ansiosta monet heistä säästyivät itsemurhalta. Bluma oli kirjallisuuden uhri. Mutta ei ainoa. Leonard Wood, iäkäs muinaiskielten professori, sai toispuolisen halvauksen, kun hänen päälleen putosi viisi osaa Encyclopedia Britannicaa hänen omasta kirjahyllystään; ystäväni Richard horjahti tilapuilta ja mursi jalkansa yritettyään kurottaa William Faulknerin Absalom, Absalomia hyllyn perukoilta. Eräs toinen ystäväni Buenos Airesista sairastui tuberkuloosiin nyhjättyään valtionarkiston kellareissa, ja tiedän, että eräs chileläinen koira kuoli vatsanväänteisiin hotkaistuaan raivonpuuskassa aimo annoksen Karamazovin Veljeksiä."

Paperitalo on monitahoinen teos. Toisaalta se on upea ylistyslaulu kirjallisuudelle, mutta toisaalta taas tarina pakkomielteen rappeuttavasta voimasta. Teoksesta tulee mieleen Carlos Ruiz Zafónin Tuulen Varjo, joka on yksi lempikirjoistani. Tämä mielleyhtymä oli ehkä yksi syy, miksi ihastuin kirjaan välittömästi. Vaikka kirjanystävien fanaattisuus oli jopa pelottavaa, olin silti kateellinen teoksen henkilöhahmoille, jotka pystyivät omistamaan elämänsä lukemisella ja kirjoista nauttimiselle. Suosittelen Paperitaloa kaikille, jotka rakastavat kirjoja ja kirjallisuutta, ja haluavat lukea kirjoja kirjoista.

 
(Carlos Maria Dominguez: Paperitalo, Basam Books 2006)