maanantai 16. marraskuuta 2015

Miina Supinen: Mantelimaa

Molli Nieminen on entinen pop-tähti ja nykyinen ammattiklovni. Hän on naimisissa nuoruudenrakkautensa Keken kanssa ja he elävät onnellista elämää yhdessä kahden ihastuttavan tyttärensä kanssa. Mollin elämä muuttuu kertaheitolla kun Keke saa hengenvaarallisen sähköiskun ja vaipuu koomaan. Mollista tulee yhtäkkiä perheen ainoa elättäjä ja keikat lastentapahtumissa eivät riitä tuomaan ruokaa pöytään. Niinpä Molli joutuu vastahakoisesti ottamaan vastaan työpaikan Mantelimaan taiteellisena johtajana.

Länsi-Kyykkällä sijaitseva Mantelimaa on viihdekeskus, jossa on joulu ympäri vuoden. Mantelimaassa voi viihdyttää itseään vierailemalla kylpylässä, karkkipajassa tai vaikka lahjapuodissa. Perheen pikkuväen voi viedä Pikkulaan hyppimään 24 pomppulinnassa sillä aikaa kun itse viettää aikaa K-18 ikärajalla varustetun Rakkauden Mantelin yökerhoissa. Kaiken keskellä on Ikuisen Joulun Aukio, jossa Mantelimaan valtias Jonne J. Halkio järjestää viihdettä loputtoman innokkaalle yleisölle. Joka nurkan takaa putkahtelee esiin mekaanisia tonttuja ja muita koneolentoja, joita Mantelimaassa on satoja.

Mantelimaassa tapahtuu paljon kuolemantapauksia ja Länsi-Kyykkäällä kulkevien juorujen mukaan niiden takana on pahamaineinen Antipukki. Mantelimaan kirjanpitäjä Felix Kantola tietää kuitenkin totuuden paremmin. Antipukin tarina on nimittäin lähtenyt liikkeelle juuri sinä iltana kun Felixin vanhemmat surmattiin. Felix on Supisen tarinan mielenkiintoisin ja ristiriitaisin hahmo. Mies, joka haaveilee yksinkertaisista asioista, kuten onnellisuudesta ja omasta kodista, on selvillä Mantelimaan kaameista salaisuuksista ja on silti valmis suojelemaan jouluparatiisia jopa henkensä uhalla.

Miina Supisen teksti on tutun sujuvaa ja tarina etenee järjestelmällisesti kohti hieman ennalta-arvattavaa loppuhuipennusta. Kirja on kevyttä luettavaa, koska se on jaettu kuuteen osaan, jotka koostuvat pisimmillään muutaman sivun mittaisista kappaleista. Sekä osien että kappaleiden otsikointi on hauska ja ennakko-odotuksia herättävä, kuten ”Pitkittäisgijotiini”, ”Terveen pulskuuden vaikutelma” ja ”Gargantuamainen hirvitys”.


Mantelimaa on kunnon joulupainajainen ja karmaisevat mekaaniset tontut valtaisan valo- ja elämystulvan keskellä vetävät samoista naruista kuin kauhuelokuvissa usein nähdyt kohtaukset, joissa murhat tapahtuvat tivolissa. Samaan tematiikkaan liittyen Antipukki ja muut tarinan kauhistuttavat hahmot toivat mieleeni Stephen Kingin Se-kirjasta tutun klovnin muodossa esiintyvän pahan. Miina Supinen on luonut painajaismaisen joulumaan, joka tarjoaa hyviä henkilöhahmoja ja toimivan tarinan sekaan kätkettyä yhteiskuntakritiikkiä. Mantelimaa sopii viihdykkeeksi vuoden pimeimpään aikaan yhtälailla joulusta pitäville kuin joulunvihaajille. 


(Miina Supinen: Mantelimaa, WSOY 2015)

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Eva Weaver: Jacobin takki

Olen lähiaikoina lukenut pelkästään joko dekkareita tai kaunokirjallisuutta, jossa on sadunomaisia elementtejä. Jacobin takkiin tarttuessani oletin, että kirja poikkeaa edeltäjistään realistisemmalla otteella, mutta jonkinasteiseen satuun törmäsin kuitenkin. Pääosa kertomuksesta on kuitenkin valitettavan totta. Tarina alkaa vuodesta 1938 kun Varsovan juutalaiset elävät vielä normaalia elämää rakkaassa kotikaupungissaan. Vuoden 1939 syyskuu muuttaa elämän täysin kun pommitukset alkavat ja kuun lopulla Varsova antautuu saksalaisille. Pikkuhiljaa Varsova muuttuu juutalaisten kaupungista kieltojen kaupungiksi, jossa juutalaiset eivät voi edes liikkua yksin pelkäämättä henkensä puolesta. Vain vähän yli vuoden kuluttua saksalaisten saapumisesta, juutalaiset suljetaan korkeiden muurien taakse ghettoon. Tuolloin tarinan päähenkilö Mika oli neljätoistavuotias.

Mika kasvaa köyhyyden ja pelon varjossa, mutta elämälle antavat sisältöä serkkutyttö Ellie ja isoisältä perityt käsinuket. Mikan maine kiirii ja hänestä tulee gheton nukkemestari. Nukkemestarin rooli vie Mikan toinen toistaan vaarallisempiin tilanteisiin ja toisinaan Mikan oman hengen lisäksi myös monen muun henki on uhattuna.

Weaver saa Varsovan kadut heräämään henkiin ja hetkittäin mieleeni tuli Bruno Schulzin Kanelipuodit -kertomuskokoelman arvoituksellinen kaupunki. Mika onnistuu taianomaisesti kulkemaan pimeitä kujia pitkin jäämättä kiinni ja kuljettaa isoisän takin salaisissa taskuissa asioita, jotka muuttavat monen elämän. Weaverin puolalaiskaupunki on kuitenkin muuten hyvin realistinen ja raaka eikä muutama sadunomainen elementti peitä sitä tosiasiaa, että kaupungissa eletään sodan keskellä.

Luin noin puolitoista vuotta sitten Leon Leysonin kirjan Poika joka pelastui. Teos teki silloin syvän vaikutuksen ja kamalinta oli tietysti se, että tarina oli täysin totta. Leysonin kirjaan verrattuna Jacobin takki oli kevyttä luettavaa, koska nukkemestarin rooli ja isoisän maaginen takki tekivät Mikasta alleviivatun fiktiivisen hahmon. Sen takia Jacobin takki sopii mielestäni hyvin esimerkiksi yläkouluikäiselle lukijalle ja tarjoaa astetta pehmeämmän tavan saada tietoa holokaustin kauheuksista.


(Eva Weaver: Jacobin takki, WSOY 2015. Englanninkielinen alkuteos The Puppet Boy of Warsaw, suomentanut Anna Lönnroth)


tiistai 3. marraskuuta 2015

Antoine Laurain: Punaisen muistikirjan nainen

Punaisen muistikirjan nainen on niitä kirjoja, joiden ilmestyminen oli vähällä jäädä minulta täysin huomaamatta. Osasyynä siihen lienee kirjan ulkoasu ja nimi, jotka saivat kirjan vaikuttamaan liian hömpältä makuuni. Onneksi Sonja oli ennakkoluulottomampi lukija ja kirjoitti teoksesta blogissaan kivan arvion. Niinpä innostuin varaamaan kirjan kirjastosta ja ihastuin täysin.

Laurent on pariisilainen kirjakauppias, joka löytää sattumalta eräänä aamuna hylätyn käsilaukun roskasäiliön päältä. Laukun sisältö herättää Laurentin mielenkiinnon ja hän alkaa selvittää, kenelle laukku kuuluu. Erityisesti Laurentin sydämen saa sykähtämään laukusta löytynyt Patrick Modianon signeerauksella varustettu romaani sekä pieni muistikirja, johon laukun omistaja on kirjannut mietteitään.

Pidän pimeydestä, joka kesällä lankeaa myöhään.
Pidän sukeltamisesta silmät auki.
Pidän nimistä Trans-Siberian Express ja Trans-Orient Express (en tule koskaan matkustamaan niillä).
Pidän Lapsang Souchong -teestä.
[...]
Pelkään punamuurahaisia.
Pelkään kun katson pankkitilini tietoja ja klikkaan kohdasta "saldo".
[...]

Ihastuin kirjassa erityisesti mysteerinaisen tapaan kirjata muistikirjaansa asioita, joista pitää ja joita pelkää. Pidin tavan päämäärättömyydestä ja satunnaisuudesta. Haaveilen aina, että kirjoittaisin jotain päiväkirjan tapaista, mutta se tuntuu liian työläältä ja kaavamaiselta. Satunnaisten muistiinpanojen kirjoittaminen sen sijaan tuntuu ihastuttavalta ajatukselta.

Luin Didierlaurentin Lukija aamujunassa noin kuukausi sitten ja ihastuin täysin tuohon pieneen ranskalaiseen satuun, josta sain hyvän mielen päiväkausiksi. Nyt Punaisen muistikirjan nainen aiheutti saman fiiliksen ja koin oivalluksen; ranskalainen kirjallisuus on selvästi minun juttuni! Ilmankos kirjallisuuskursseilla Baudelairen runot kolahtivat vähän lujempaa kuin muut.

Punaisen muistikirjan naisen parissa tipahdin keskelle ihanaa pariisilaista satua ja en halua tulla sieltä pois. Onko pakko palata arkeen ankeassa syksyisessä Helsingissä kun haluaisi olla sadunomaisessa Pariisissa?! Todellisen elämän tasolla ilmeisesti on, mutta ajatuksissani taidan vielä lähteä kävelylle Luxembourgin puistoon ja istahtaa pariisilaisen kahvilan terassille nauttimaan kupposen teetä.


(Antoine Laurain: Punaisen muistikirjan nainen, WSOY 2015. Ranskankielinen alkuteos La Femme Au Carnet Rouge, suomentanut Lotta Toivanen)