Mika kasvaa köyhyyden ja pelon varjossa, mutta elämälle antavat sisältöä serkkutyttö Ellie ja isoisältä perityt käsinuket. Mikan maine kiirii ja hänestä tulee gheton nukkemestari. Nukkemestarin rooli vie Mikan toinen toistaan vaarallisempiin tilanteisiin ja toisinaan Mikan oman hengen lisäksi myös monen muun henki on uhattuna.
Weaver saa Varsovan kadut heräämään henkiin ja hetkittäin mieleeni tuli Bruno Schulzin Kanelipuodit -kertomuskokoelman arvoituksellinen kaupunki. Mika onnistuu taianomaisesti kulkemaan pimeitä kujia pitkin jäämättä kiinni ja kuljettaa isoisän takin salaisissa taskuissa asioita, jotka muuttavat monen elämän. Weaverin puolalaiskaupunki on kuitenkin muuten hyvin realistinen ja raaka eikä muutama sadunomainen elementti peitä sitä tosiasiaa, että kaupungissa eletään sodan keskellä.
Luin noin puolitoista vuotta sitten Leon Leysonin kirjan Poika joka pelastui. Teos teki silloin syvän vaikutuksen ja kamalinta oli tietysti se, että tarina oli täysin totta. Leysonin kirjaan verrattuna Jacobin takki oli kevyttä luettavaa, koska nukkemestarin rooli ja isoisän maaginen takki tekivät Mikasta alleviivatun fiktiivisen hahmon. Sen takia Jacobin takki sopii mielestäni hyvin esimerkiksi yläkouluikäiselle lukijalle ja tarjoaa astetta pehmeämmän tavan saada tietoa holokaustin kauheuksista.
(Eva Weaver: Jacobin takki, WSOY 2015. Englanninkielinen alkuteos The Puppet Boy of Warsaw, suomentanut Anna Lönnroth)
Fiktiivisyys häiritsi minua. Niin raaka ja vastenmielinen kuin tuo ajankohta onkin, niin mietin, eikö olisi parempi pysyä faktassa, jota seikkaa pohdinkin omassa postauksessani. Kyllä tämä silti ihan luettava kirja oli.
VastaaPoistaEikös fiktiivisyys nimenomaan kuulu romaanin luonteeseen?! Historiateokset ja selviytyjien elämäntarinat (usein jopa mielikuvituksellisempia kuin tämä romaani!) ovat sitten erikseen.
Poista