Riikka Pulkkinen: Vieras

Seurakuntapastorina työskentelevä Maria kokee voimakkaan uskonkiirisin, jättää elämänsä Suomessa ja karkaa New Yorkiin. Suomeen jäävät huolestunut isä ja hämmentynyt aviomies, joihin Maria ei edes ota yhteyttä matkansa ensimmäisten päivien aikana. Kirjassa liikutaan pääosin kolmessa eri ajassa. On nykyisyys New Yorkissa, lähimenneisyys Helsingissä ja teini-ikä pohjoisessa. New Yorkissa Maria päätyy mystisen Mélanien huonetoveriksi ja kiinnostuu hänen kauttaan tanssista ja kaukaisesta kulttuurista. Marian lähimenneisyyteen liittyy dramaattinen tapahtumaketju, jonka keskiössä on pieni maahanmuuttajatyttö Yasmina. Maria kantaa mukanaan Yasminan päiväkirjaa ja sen sivuilta tämän tarina aukeaa lukijalle hiljalleen kertomuksen edetessä. Marian teini-ikään liittyy vahvasti uskoon tulo ja sairaudeksi kasvava tarve päästä suuren pyhyyden äärelle.

"Oikeastaan saatoin tuntea, miten terveen järjen ohut lanka katkesi. Tunsin kohoavani. Leijailin katonrajaan hämmästelemään olemustani, tekemään siitä kriittistä yhteenvetoa."

Pidin erittäin paljon Riikka Pulkkisen edellisestä kirjasta (Totta), ja sen takia odotukset olivat korkealla. Vieras on hienosti kirjoitettu kirja, mutta se ei täyttänyt odotuksia, joita olin tarinalle mielessäni asettanut. Kerronta on kaunista, mutta henkilöhahmot jäivät irrallisiksi ja tuntui, että en saanut kenestäkään otetta. Yleensä kirjaa lukiessa pystyn hyvin nopeasti muodostamaan kuvan siitä, millaisia henkilöt ovat luonteeltaan ja ulkonäöltään, mutta tässä tarinassa sitä ei tapahtunut ollenkaan. Marian ajatusmaailma on niin filosofinen ja syvällinen, että väkisin tuli mieleen, että eihän kukaan ihminen oikeasti ajattele tuolla tavalla. Toisaalta asia on ehkä juuri toisinpäin eli ihmiset ovat oikeasti erittäin monimutkaisia ja normaalisti kirjallisuus yksinkertaistaa. Ehkä Pulkkinen onkin päässyt lähemmäksi totuutta kuin kertomakirjallisuudessa yleensä päästään. Se on sitten jo toinen juttu, että kaipaanko kirjalta tuon tason syvällisyyttä, koska se tekee lukemisesta raskasta ja hidasta.

"Minä testaan sanoja peilikuvaani, sillä eikö olekin niin, että hän, joka vaalii ja hellii tuntematonta vain tämän tuntemattomuuden, vain tämän erilaisuuden vuoksi, on paitsi ksenofiili myös eksotisti ja fetisisti, pahinta laatua jopa?"

Uskonkriisi nykyisyydessä ja uskoontulo teini-iässä ovat kirjan kantavia teemoja. Itse en uskonnottomana osaa oikein eläytyä siihen, miltä tuon tyyppiset asiat tuntuvat. Olisi mielenkiintoista kuulla, saako uskova ihminen kirjasta enemmän irti, koska pystyy ehkä samaistumaan siihen, mitä Maria kokee esimerkiksi uskonsa ollessa koetuksella. Itse pidin pitkiä uskonnollisia filosofointeja lähinnä uuvuttavina vaikka uskonnoista muuten ihan kiinnostunut olenkin.

"Usein kysyin isältä: tuleeko minusta enemmän minä kun syön, muuttuuko ruoka minuksi, onko se aluksi minusta erillään, lautasella, ja sitten se on minä?"

Monessa kohdassa tuntui, että päähenkilö katsoo omia kokemuksiaan ulkopuolelta. Hänellä ei vaikuta olevan juuri mitään tunteita aviomiestään tai isäänsä kohtaan, tai ainakaan en saa lukijana niistä kiinni. Ainoa, jota kohtaan Maria selvästi tuntee jotain, on maahanmuuttajatyttö Yasmina. Lukijalle ei kerrota juuri mitään päähenkilön elämästä teini-iän ja nykypäivän väliltä, mikä vaikeuttaa entisestään sitä, että lukija pääsisi kunnolla sisään siihen, millainen ihminen Maria nykyään on.

"Mitä minä odotan? Pelastusta, varmuutta, toista valtakuntaa kadotetun tilalle. Vapahtajaa. Uskoa edes ihmiseen, jos usko tähtientakaiseen on menetetty."

Tästä arviosta tuli lopulta paljon kriittisempi kuin mikä mielipiteeni kirjasta oikeastaan oli. Pulkkinen kirjoittaa kaunista ja eteeristä tekstiä. Monien asioiden auki jättäminen on tietysti tarkoituksellista ja jättää tilaa lukijan mielikuvitukselle. Olisin kuitenkin kaivannut enemmän jotain, minkä avulla olisin päässyt paremmin mukaan henkilöiden tunnetiloihin ja samalla olisin saanut lukijana mahdollisuuden kiintyä tarinan hahmoihin.

 

 

Kuva: www.otava.fi

Lainaukset: Riikka Pulkkinen:Vieras