lauantai 3. elokuuta 2013

Pauliina Rauhala: Taivaslaulu

Kirjoitan usein lukiessani muistikirjaan sitaatteja lukeamastani kirjasta. Sellaisia lauseita, jotka jollain tapaa koskettavat, inspiroivat tai muuten vaan herättävät erityisen voimakkaita tunteita. Pauliina Rauhalan Taivaslaulua lukiessa olisin halunnut kirjoittaa ylös jokaisen lauseen. Rauhalan teksti on kaunista ja voimakasta, ja se pureutuu niin syvälle, että se menee suoraan luihin ja ytimiin.

Taivaslaulu kertoo nuoresta lestadiolaispariskunnasta Aleksista ja Viljasta, jotka ovat saaneet nuoresta iästään huolimatta jo neljä lasta ja seuraavakin on jo ilmoittanut tulostaan. Perheen jaksaminen alkaa olla äärirajoilla ja ristiriita oman uskon ja jaksamisen välillä kasvaa päivä päivältä.

Niin kuin maa kiertää aurinkoa, niin kuin kuu maata, minun aikani kiertää lähtien ja palaten. Niin kuin talvi muuttuu kevääksi, niin kuin kesä syksyksi, kehoni vuodenajat seuraavat erehtymättä toisiaan. Niin kuin yö muuttuu aamunkoitoksi, niin kuin päivä tummuvaksi illaksi, minun päivieni valo vaihtuu vääjäämättä.

Vilja kokee oman kehonsa rapistuvan, vanhenevan ennen aikojaan, ja uusi raskaus vie ne vähäisetkin voimat, joita oli jäljellä. Aleksi haluaisi auttaa, mutta ei osaa. Viljalle tärkeintä on rakkaus ja yhteinen usko, mutta kuinka pitkälle nekään riittävät jos jaksaminen loppuu kesken.

Olen kahlittu nainen. Olen vatsani vanki enkä pysty suunnittelemaan elämää yhdeksää kuukautta edemmäs. Ainoa kalenterini on kuukautiskierto. Minä vuodan verta, minä lakkaan vuotamasta, minä kannan lasta, minä lakkaan kantamasta ja vuodan taas, ja siinä on kaikki, mitä minun on lupa odottaa.

Kaisla, Aava, Otso ja Lumikukka ovat Viljan ja Aleksin rakkaat aarteet, joita ilman elämää ei osaisi kuvitellakaan. Syvinkään rakkaus lapsia kohtaan ei kuitenkaan poista sitä, että vanhemmuus on työlästä ja toisinaan raskastakin. Ei ole helppoa kun oma aika pitäisi pystyä jakamaan tasapuolisesti kaikkien kesken ja lopulta potee kuitenkin aina huonoa omatuntoa siitä, miten paljon lapset joutuvat jo pienenä pärjäämään omin avuin. Vilja on kuitenkin tähän asti jaksanut hyvin, mutta tieto uudesta raskaudesta saa hänet tuntemaan epätoivoa, jollaista ei olisi uskonut olevankaan. Vilja alkaa vajota synkän kuilun pohjalle ja lopulta Aleksin luja otekaan ei jaksa enää pitää Viljaa pinnalla.

Sain kustantajalta Taivalaulun näytekappaleen ja meinasin jättää sen lukematta, koska vuoroaan odottavien kirjojen pino kasvaa päivä päivältä eikä nuorista uskovaisista kertova kirja tuntunut kovin houkuttelevalta. Luin kuitenkin Rakkaudesta Kirjoihin -blogista ylistävän arvostelun, jonka innoittamana päätin ottaa kirjan matkalukemiseksi kesälomareissuun. Onneksi otin. Taisi nimittäin tulla luettua yksi kaikkien aikojen parhaista kotimaisista kirjoista.

 
(Pauliina Rauhala: Taivaslaulu, Gummerus 2013)


14 kommenttia:

  1. Sama, ennakkokappaletta ei tullut juuri aluksi edes vilkaistua kun luettavaa oli muutenkin, mutta ylistävät kommentit jäivät siinä määrin mieleen, että kirja oli napattava kotiin. Varsinkin kun Se toinen kehuttu kotimainen esikoisteos, se Harnon kirja, on vieläkin lukematta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muakin harmittaa, että se Harno jäi sitten lopulta lukematta vaikka sitä niin kovasti kehuttiin. Enää en siihen luultavasti tartukaan, koska kirjastossa odottaa taas kolme noutamatonta varausta ja pöydällä on pino lukemattomia. Niin paljon kirjoja, niin vähän aikaa.

      Poista
  2. Kyllä Harnonkin kirja kannattaa lukuun vielä ottaa, olisi nimittäin harmi, jos kirjan elinkaari jää muutamaan kuukauteen. Kirja on myös nopealukuinen, joten aikaakaan ei kohtuuttomasti tuhraudu. :)

    Taivaslaulu on riipaisevan aiheensa ja loistavan kielensä ansiosta yksi tämän vuoden kirjatapauksista. Jännittää jo, mitä ns. virallinen kritiikki siitä sanoo. Blogeissahan kirja on herättänyt melkoisen kuhinan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä sitä Harnoa täytyy sitten vielä harkita jos se kerran on nopea luettava:) Se on ihan totta, että kirjan elinkaari on nykyään harmittavan lyhyt. Pakko myöntää, että itsekin tulee ajanpuutteen vuoksi luettua lähinnä niitä ihan tuoreimpia teoksia ja vanhemmat kirjat jäävät aina sinne lukulistojen häntäpäähän odottelemaan vuoroa, jota ei välttämättä jokaisen kohdalla koskaan tule.

      Jännä tosiaan päästä lukemaan kriitikoiden arvioita Taivaslaulusta. Ja mielenkiintoista myös päästä näkemään, tuleeko kirjasta myyntimenestys. Toivottavasti, koska sen se olisi tosiaan ansainnut.

      Poista
    2. Kirjamessuilla kustantamon Katja Leino kertoi lauantaina (5.10.), että kirjaa on myyty jo 20000 kpl!

      Poista
    3. Ihan mahtava juttu, että Taivaslaulusta tuli myös myynnillisesti menestys. Näytti ainakin viime viikolla keikkuvan kolmosena Kirjakauppaliiton kokoamalla myydyimpien listalla.

      Poista
  3. Kuulostaa tosi kiinnostavalta! Luin just hiljattain puolisoni lääketieteen tenttikirjasta artikkelin samasta teemasta lääkärin näkökulmasta: miten auttaa potilasta, jonka maailmankatsomus ei salli ehkäisyä mutta terveys (mielen tai ruumiin) ei meinaa kestää jatkuvia raskauksia. Teema herätti paljon ajatuksia ja on helppo uskoa, että taitava kirjoittaja saa siitä kaunokirjallisuuden keinoin paljon irti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taivaslaulu oli tosiaan unohtumaton lukuelämys. Suosittelen. Mulla on se itsellä jos haluat lainata.

      Poista
    2. Onpa hyvä, että lääkiksessä tuollaisetkin asiat otetaan huomioon. Muistakaapa kuitenkin, että suurin osa monisynnyttäjistäkin selviää raskauksista ja synnytyksistä isommitta ongelmitta. Useimmat tuntemani lestadiolaisperheet elävät normaalia perhe-elämää, iloineen ja suruineen.

      Poista
  4. Olen samaa mieltä kanssasi mitä kirjan kieleen tulee. Minä piirsin lukiessani huutomerkkejä kirjan marginaaleihin, vastaannee tuota sinun tapaa kirjoittaa lauseita muistikirjaan. Ja niitä huutomerkkejä tuli paljon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rauhalan teksti on tosiaan upeaa luettavaa. Toivottavasti kirjailijalla on pitkä ura edessä ja lukijoilla mahdollisuus päästä nauttimaan vielä monista hienoista teoksista tulevaisuudessa.

      Poista
  5. Rohkea kirjailija, kun vastoin tämän herätysliikken sisäistä vaikenemiskoodia on rohjennut nostaa esille kysymyksen ehkäisyn syntinä pitämisestä ja uskomuksen seuraamuksista. Kirjailijalla on oma ääni, kieli on moniulotteista, kaunista ja monisävyistä ilmaisua, joka tulkitsee ihmisen elämää ja kokemusta uskottavalla tavalla!

    VastaaPoista
  6. Tää on kyllä luettava.....sen verran herättää mielnekiintoa Lillin kuvaus ja teidän muiden kommentit. Onko Lilli sulla lainaksi tätä vai kirjastoon....? Kaipaa vähän muutakin luettavaa opiskelukirjojen oheen;) Guess Who? Toivottavasti nähään pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut vaikea arvata:) Saat toki lainaan. Kirjastossa voi olla melkoisen pitkät jonot. Sen verran julkisuutta tuo kirja on niittänyt, että varmasti monella on uteliaisuus herännyt.

      Poista

Kiitos kommentista! Yli viikon vanhojen tekstien kommentit tulevat näkyviin ylläpitäjän hyväksynnän jälkeen.