"Kerro minulle jotain äidistä."
"Äidistäkö?"
"Niin... jotain minkä vain sinä tiedät."
"Nimi: Park So-nyo. Syntymäaika 24.7.1938. Ulkonäkö: lyhyet paikoin harmaantuneet permanentatut hiukset, korkeat poskipäät. Viimeksi nähty päällään taivaansininen pusero, valkoinen jakku ja beige pliseerattu hame. Katoamispaikka..."
Ji-honin silmät lurpahtelevat, kunnes ne painuvat kokonaan kiinni.
"En tunne äitiä", sinä sanot. "Tiedän vain, että hän on kadonnut."
69-vuotias Park So-nyo on menossa miehensä kanssa kaupunkiin tervehtimään aikuista lastaan. Soulin metroasemalla nainen katoaa jälkiä jättämättä. Perheen äidin kadottua sekä mies että neljä lasta tajuavat tämän arvon paremmin kuin koskaan. Kaikki pohtivat, mitä olisi pitänyt tehdä toisin, jotta katoamista ei olisi päässyt tapahtumaan. Jokainen etsii syyllistä sekä itsestä että toisistaan,
"Äiti inhoaa huutamista... mutta me kaikki huudamme äidille. Aioin soittaa uudelleen ja pyytää anteeksi, mutta kävin syömässä ja katselin nähtävyyksiä ja juttelin ihmisten kanssa ja unohdin. Jos olisi soittanut ja pyytänyt anteeksi, hänen päätään ei olisi särkenyt niin paljon. Silloin äiti olisi pysynyt sinun perässäsi."
Tarina sai odotetusta pohtimaan, voiko lapsi tuntea koskaan omaa vanhempaansa ihan aidosti ihmisenä vai jääkö todellinen luonne aina vanhemman ja lapsen roolien varjoon. Park So-nyo näyttää uhranneen koko elämänsä ja minuutensa huolehtiakseen perheestään. Kuuluuko eteläkorealaisessa kulttuurissa tehdä niin vai onko kyseessä Park So-nyon henkilökohtainen valinta? Kyse lienee molemmista ja vanhempien asuessa maaseudulla ja lasten muutettua kaupunkiin, heidän tapojensa ja valintojensa välillä on vielä enemmän kuin pelkästään sukupolviin liittyvät erot.
Pidä huolta äidistä on tarina perhesuhteista ja uhrauksista, mutta ennen kaikkea katumuksesta ja tekemättä jättämisistä. Onko aikuisella lapsella oikeus elää omaa elämäänsä vai pitääkö aikuisena uhrautua vanhempiensa vuoksi samalla tavalla kuin nämä ovat pienten lastensa vuoksi uhrautuneet? Onko lapsi aikuiseksi kasvettuaan vanhemmalleen jotain velkaa? Missä kulkee se kultainen keskitie, jossa kaikki saavat elää omaa elämäänsä, mutta silti osoittavat huolehtivansa ja välittävänsä toisistaan?
Lukukokemuksena Pidä huolta äidistä ei ollut mitenkään maailmoja mullistava, mutta pidin sen tavallisuudesta. Tarina oli hyvin yksinkertainen, mutta antoi jotain mihin kaunokirjallisuus parhaimmillaan pystyy eli tarjosi elämyksen. Pääsin tutustumaan eteläkorealaiseen kulttuuriin ja pohtimaan asioita, jotka ovat arkipäivää jokaiselle vanhemmalle ja lapselle.
(Kyung-sook Shin: Pidä huolta äidistä, Into-kustannus 2015)
Pidä huolta äidistä oli kiinnostava kurkkaus vieraaseen kulttuuriin. Minua häiritsi puhuttelumuodot ja tilasin kirjan englanniksi. Pidin jälkimmäisestä enemmän.
VastaaPoistaMinäkin koin, että puhuttelumuodot hieman häiritsivät lukukokemusta. Mielenkiintoinen idea lukea sama kirja englanniksi.
PoistaMinä pidin kirjasta valtavan paljon. Muistisairas vanhus katoaa suurkaupunkiin. Aviomies on tottunut kulkemaan edellä. Aikuisilla lapsilla ei ollut aikaa hakea heitä juna-asemalta. Tässä pohdittiin syitä ja seurauksia ja todellakin kaduttiin, mutta myös ajateltiin niitä kauniita ajatuksia äidistä ja hänen huolenpidosta. Kirjassa oli äidinrakkautta ja lastenrakkautta.
VastaaPoistaMinusta kirja oli viime vuoden parhaimpia käännöskirjoja <3
Kirjassa oli saatu hienosti muodostettua pienillä yksityiskohdilla kuva äidin ja muiden perheenjäsenten välisistä suhteista. Tarina oli hieno, mutta harmillisesti teksti ei täysin kolahtanut minun makuuni. Ehdottomasti lukemisen arvoinen ja suositeltava kirja kuitenkin.
Poista