Fredrik Backman: Britt-Marie kävi täällä

Britt-Marie jättää miehensä ja tutun elämänsä ja päätyy talouskriisin ravistelemaan Borgin pikkukaupunkiin. Siellä hän tapaa joukon ihmisiä, jotka elävät ja toimivat tavoilla, joita Britt-Marie ei pysty käsittämään. Koko elämänsä Britt-Marie on keskittynyt kontrolloimaan omaa toimintaansa tiukasti ja hän on jatkuvasti huolissaan siitä, mitä toiset ihmiset hänestä ajattelevat. Samalla Britt-Marie saattaa olla toisinaan hieman kriittinen toisten elämäntapoja kohtaan.

-Tykkäätkö viinistä, Britt-Marie?
- En, Britt-Marie vastaa, ei siksi ettei hän pitäisi viinistä vaan siksi että muunlainen vastaus voisi saada ihmiset tekemään sen johtopäätöksen että hän on alkoholisti.

Britt-Marie sytyttää lampun kuudelta aamulla. Ei niin että hän oikeastaan kaipaisi valoa; hän vain ajattelee että ihmiset saattoivat nähdä että valo paloi eilen illalla, ja jos he siinä vaiheessa tekivät sen johtopäätöksen, että Britt-Marie vietti yön nuorisotalossa, he eivät missään nimessä saisi ajatella että hän vielä tähän aikaan aamusta nukkuu.

Britt-Marien entiseen elämään kuuluu aviomies Kent, joka kuvataan ihmiseksi, jota ei voi olla inhoamatta. Vastenmielinen ja huonokäytöksinen mies on kuitenkin aina ollut Britt-Marien vankkumattoman palvonnan kohde. Tai siltä ainakin ensin vaikuttaa, mutta totuus on hieman monimutkaisempi.

...Kentin lapset sanoivat isälleen, että Britt-Marie on "passiivis-aggressiivinen". Kent nauroi samalla tavalla kuin juodessaan vodka-appelsiinimehusekoitusta jalkapalloa katsoessaan, niin että hänen vatsansa pomppi ylös alas ja sai naurun purkautumaan sieraimista pieninä korskahtelevina puuskauksina. "Helvetti soikoon, ei hän passiivis-aggressiivinen ole, vaan aggressiivis-passiivinen!" hän vastasi ja nauroi sitten niin että juomaa läikkyi ryijymatolle.

Nauroin monta kertaa ääneen Britt-Marien jääräpäisyydelle, ennakkoluuloisuudelle ja kriittisyydelle. Vastaavasti luin pala kurkussa ja kyynel silmäkulmassa yksinäisyydestä, ulkopuolisuuden tunteesta ja siitä miten epäreilua elämä voi toisinaan olla. Kirjan henkilöhahmot on rakennettu niin, että lukija voi ennakoida, millä tavalla kukakin heistä käyttäytyy. Pieniä yllätyksiä on kuitenkin sen verran tarjolla, että hahmot eivät jää liian litteiksi ja karikatyyrimäisiksi.

Teksti oli hienosti tarinan kanssa linjassa: juuri sopivan mahtipontista ja tunteisiin vetoavaa. Backamanin edellinen kirja Mies joka rakasti järjestystä ei ole jäänyt mieleeni elämää suurempana teoksena, mutta kun nyt luin siitä kirjoittamani blogitekstin, huomaan että se teki tuolloin suuren vaikutuksen. Samalla tavalla Britt-Marie teki nyt vaikutuksen, mutta en silti usko muistavani tarinaa kovin hyvin enää muutaman vuoden kuluttua. Jokaisen kirjan ei tarvitsekaan jäädä mieleen ikuisiksi ajoiksi vaan toisinaan riittää, että tarina palvelee juuri sillä hetkellä, antaa ajattelemisen aihetta ja sen jälkeen voi tyhjentää mielensä ja jatkaa seuraavan kirjan pariin.

 

(Fredrik Backman: Britt-Marie kävi täällä, Otava 2015, suomentanut Riie Heikkilä)