tiistai 16. heinäkuuta 2013

Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin

Nyt kyllä vähän harmittaa, että tuli tuhlattua arvokasta lukuaikaa Mia Kankimäen uutuuteen. Sekä kirjan lukeminen että tämän arvion kirjoittaminen olivat molemmat yhtä tervanjuontia. Ei kulkenut lukeminen eikä kirjoittaminen, ei sitten millään. Kyseessä on siis muistelmateos kirjailijan matkasta Japaniin tutkimaan 1000-luvun vaihteessa elänyttä naiskirjailija Sei Shõnagonia. Kirjaa lukiessa oma tietämykseni sekä nykypäivän että tuhannen vuoden takaisesta Japanista karttui roppakaupalla, mutta silti en voi väittää nauttineeni lukukokemuksesta juuri ollenkaan.

Myöhemmin kuulen Ninolta, että lähikadulla on erityinen automaatti, joka tunnistaa ostajan iän kasvojen perusteella. En voi käsittää, miten sellainen voi toimia - skannaako jokin tietokoneohjelma silmänympärykseni ja laskee ikäni kuin puun kannosta? Ei, asia on vielä uskomattomampi. Jossain päin Kiotoa on kuulemaa keskus, jossa virkailija istuu arvioimassa automaatteja käyttävien ihmisten kasvoja valvontakameran kautta. Tämä alkuperäinen käytäntö on nyt väistymässä henkilöllisyyskorttien tieltä. Outoja, katoavia ammatteja: tupakka-automaattien valvontakamerakeskuksen iäntunnistusvirkailija.

Kankimäki kirjoittaa hyvin Japanin nykypäivän kummallisuuksista ja teksti on niiltä osin mielenkiintoista luettavaa. Samaten pidin nähtävyyksien ja maisemien kuvauksista ja päällimmäiseksi jäi tunne, että teos olisi toiminut paremmin matkakertomuksena jos varsinainen tutkimuskohde olisi unohdettu kokonaan tai jätetty ainakin pienempään rooliin.

Miinuspuolelta mainittakoon, että Heian-kauden parempien perheiden naiset - elleivät sitten olleet hovipalveluksessa - elivät elämänsä miesten katseilta piilotettuina kuin musliminaiset konsanaan. Kasvojen näyttäminen merkitsi äärimmäistä läheisyyttä, eikä naisen ollut suotavaa elämänsä aikana näyttäytyä muille kuin isälleen ja aviomiehelleen. Naiset tuskin koskaan poistuivat kotoaan ja jos poistuivat, matkat suoritettiin härkien vetämillä, paksujen verhojen peittämillä vaunuilla. Talon hämärissä he piiloutuivat sermien, viuhkojen ja kimonohihojen taakse miesten katseiden ulottumattomiin. Ainoa mitä naiset saattoivat itsestään näyttää, oli sermin tai vaununoven alta esiin pistävä hiha, jossa kulminoitui heidän taiteellinen makunsa. "Naisten ja aaveiden on paras pysyä näkymättämissä", kuului ajalle tyypillinen näkemys.

Sei Shõnagon on mielenkiintoinen hahmo, mutta siitä huolimatta hänen elämäänsä liittyvät osuudet ovat kirjan uuvuttavinta antia. Ehkä jollekin Japanin kulttuurista enemmän kiinnostuneelle ne antavat jotain hyvinkin arvokasta, mutta itse jotenkin väsähdin lukemaan faktaa toisen perään. On mielenkiintoista tietää, miten Japanin hoveissa elettiin tuhat vuotta sitten, mutta jos olisin erityisen kiinnostunut siitä, hankkisin jonkin nimenomaan sitä aihetta käsittelevän kirjan. Kankimäen kirja oli sekoitus matkakertomusta ja historiateosta, ja yhdistelmä ei ihan täysin toiminut.

Tämän arvostelun kirjoittaminen oli poikkeuksellisen vaikeaa, koska en itsekään täysin pystynyt hahmottamaan, mikä kirjassa oikeastaan ärsytti, mutta toisinaan se on vaan fiilis, joka ratkaisee oliko lukukokemus hyvä vai huono. Lopputulos on kuitenkin se, että Asioita jotka saavan sydämen lyömään nopeammin ei päädy ainakaan tässä blogissa tämän vuoden parhaimpien kirjojen listalle vaan ennemminkin listalle kirjoista, jotka olisin aivan hyvin voinut jättää lukematta.

 
(Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin, Otava 2013)


20 kommenttia:

  1. Onpa kummallista ja samalla virkistävää, miten eri tavalla saman kirjan lukeminen vaikuttaa ihmisiin. Minä nimittäin nautin tämän lukemisesta kovasti ihan vilpittömästi! Aivan huikeaa oli lukea toisen, vähän nuoremman naisen uskomattomasta uskalluksesta. Se ehkä puhutteli minua kirjassa eniten. Viihdyin sen parissa todella hyvin, vaikka nuo tutkimusosuudet välillä olivatkin, no, tylsähköjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista:) On tosiaan jännää, miten sama kirja tuntuu eri ihmisistä ihan erilaiselta lukukokemukselta. Luin juuri tänään Hesarin nettisivuilta Kankimäen kirjan arvostelun ja toimittaja oli pitänyt siitä muuten, mutta kokenut osan matkakertomuksesta turistihömpäksi. Eli siis ei ollut ilmeisesti tykännyt juuri niistä kohdista, joista itse taas tykkäsin eniten:D Niinhän se on, että lukijoita on yhtä monenlaisia kuin ihmisiäkin.

      Poista
  2. Hmm. Tämän arvion jälkeen tekee mieli oikein kiusallaankin kokeilla kyseistä kirjaa - vaikka kirjapinot notkuvat jo nyt eikä tälle edes oikeasti olisi ns. tilaa. Mutta entäs jos minä olenkin sitten juuri se, joka kirjasta tykkäisikin, niin nyt ei voi jäädä kokeilematta:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä jään nyt suurella mielenkiinnolla odottamaan sun mielipidettä siitä:)

      Poista
    2. Joo, kyllä mä hyppään elokuussa tämän kirjan matkaan. Löin mielessäni lukkoon ensi kuun teeman "onnellisuus" ja tämä sopii siihen. Saan aikaiseksi lukea Onnenkoukkuja ja Onnellisuusprojektin tämän vuoden uutuuksista.

      Poista
    3. Hyvä teema. Nuo kaksi muuta on sellaisia, mitä haluaisin itsekin lukea, mutta taitavat jäädä toistaiseksi lukujonon hännille. Luultavasti tykkäisin niistä ainakin enemmän kuin tästä puheena olevasta kirjasta;)

      Poista
    4. Kannatti uhmata kohtaloaan ja tarttua tähän ns. Villiin korttiin - tykkään kirjasta tosi paljon. Veikkaan, että teema sopii nyt tosi hyvin muuhunkin ajankohtaiseen fiilistelyyni, olen nimittäin tosi innoissani blogista Converting vegetarians, jossa on myös tehty irtiotto ja lähdetty Aasiaa valloittamaan. Aasia ei matkailumielessä kiinnosta, mutta historia ja seikkailut ylipäänsä sitäkin enemmän. Nyt vain pelkään, kun olen n. 150 sivua lukenut, että kirja alkaakin jotenkin toistamaan itseään...

      Poista
    5. Kiva, että tykästyit siihen noin kovin. Taidan tosiaan jäädä vähemmistöön mielipiteineni tämän kirjan kohdalla. Mitä enemmän luen näitä toisten kommentteja, sitä enemmän itsekin ihmettelen, mikä siinä oikein ärsytti. En ainakaan muista, että se olisi alkanut erityisemmin toistaa itseään eli siihen mun negatiiviset fiilikseni eivät ainakaan perustuneet. Mutta kuten monesti on todettu, onneksi on paljon erilaisia kirjoja, koska meitä lukijoitakin on niin monenlaisia.

      Poista
  3. Niinhän se on, että jokainen kokee kirjat eri tavoin. Itse kiinnostuin ostamaan kirjan Hesarin arvostelun perusteella.
    Pidin kirjasta todella paljon! Japanin kulttuuri on minulle täysin vierasta mutta nyt voisin saman tein varata matkan Kiotoon ja käydä tutustumassa kirjassa mainittuihin paikkoihin. Kirja avasi kiehtovan uuden maailman ja teki sen tosi kutsuvasti..
    Kankimäen teksti on mielestäni luettavaa ja vertailut nykynaisen ja hovinaisen yhteneväisyyksiin oli paikoin huvittavaa. Pidin vertailuista FB/runot.
    Tarkoitus on jopa hankkia Greenawayn leffa vain täydentääkseni kirjan välittämää antia.
    Pidin kirjan omakohtaisuudesta, kirjailijalta rohkeaa paljastaa niin paljon itsestään. Minusta se sopi kokonaisuuteen.
    Kesäloman paras kirja, ei moitteen sijaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista:) Hauskaa, että tykästyit noin kovasti Kankimäen kirjaan. On aina mahtava tunne kun saa käsiinsä kirjan, josta todella nauttii. Taidan olla itse jäämässä vähemmistöön mielipiteineni, kun en tuosta teoksesta erityisemmin pitänyt. Mutta niinhän se on, että kaikkia ei voi miellyttää ja jokainen tosiaan kokee tekstin omalla tavallaan.

      Poista
  4. Liityn ihastuneiden joukkoon! Kirja oli kuin turistimatka Kiotoon ja tuhannen vuoden takaiseen Japanin hoviin. (Poislukien kaikki matkustamisen vaivat, jotka kirjailija koki puolestamme.) Silloin hovinaisen piti piireihin kuuluakseen nyppiä kulmakarvat pois ja piirtää uudet,erinäköiset. Lisäksi piti mustata hampaansa, ja pukeutua niin, ettei voinut liikkua. Nykyään naistenlehtien palstoille päästäkseen pitää olla anorektisen laiha ja käyttää kenkiä, joissa ei voi kävellä.Huvittavia asioita, arvelisi varmaan myös Sei.
    Sain kirjasta monia ideoita: kirjoittaisinko tanka-runoja tai tekisinkö listoja Sein tapaan. Erinomainen kirja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista:) Kiva, että tykkäsit Kankimäen kirjasta. Hyvä lukukokemus on aina mahtava juttu. Itse en vielä näinkään pitkän ajan jälkeen pääse täysin kiinni siihen, mikä tuossa kirjassa ärsytti. Listojen tekemisen ideasta pidin itsekin ja Sein muistiinpanojen modernius on häkellyttävää kun ottaa kuluneen ajan huomioon. Mielenkiintoisia juttuja, mutta kokonaisuus ei vaan kolahtanut.

      Poista
  5. Sain kirjan ennakkokappaleen jo toista vuotta sitten, mutta säästin sitä ajankohtaan, jolloin voin keskittyä rauhassa lukemaan. Näin siksi, koska kirjailijan kerrottiin tekevän tutkimustyötä, kertovan kirjoittamisesta - siis teoreettista tietoa - ja Japanista - minulle vieraasta kulttuurista. Hyvä, että säästin, kirja vaatii aikaa ja rauhaa lukea sitä. Sitä ei voi lukea ahmien eikä kiireellä, vaan miettien asioita.
    Ehkä odotin enemmän fiktiivistä kertomusta kirjan toisesta päähenkilöstä, Seistä, tai ehkä odotin niitä tuloksia, joita kertoja, Miia, Seistä saisi ja joista hän kirjoittaisi tieteentekijän tarkkuudella, purkaen kaiken täsmällisesti ja kronologisesti. Kirja kuitenkin eteni päiväkirjamaisesti, syventyen johonkin, jättäen jotain hyvin vähälle avaamiselle, matkustaen niin ajassa kuin paikoissa nopeaan tahtiin. Kertomus Seistä kuitenkin seisoi paikoillaan, mielestäni hiukan liian kauan ja toisaalta kerraten samoja asioita useaan kertaan uudelleen. Se hiukan häiritsi ja pani huokailemaan kirjaa lukiessa.
    Oli kuitenkin todella mielenkiintoista lukea Miian omasta matkasta, omista mietteistä ja kokemuksista. Kirjan ehkä vahvin anti oli sen höyhenenkeveys, sen tuottama mielikuva Japanista, niin vahva mielikuva, että siellä käymätönkin aisti runollisen proosan joukossa japanilaisuuden, kulttuurin hengen - teki mielikuvamatkan Japaniin.
    Toinen anti oli hyppäys arjesta, hyppy tuntemattomaan. Tein itse samanlaisen hypyn ja vaikka tein sen muista syistä, toiseen maahan enkä yksin, niin silti matkani oli mielessäni, kun luin Miian kirjaa. Minuunkin jäi samanlainen rakkaus ja kaipaus siihen maahan ja sen kulttuurin pariin. Palaan sinne aina vain takaisin, sekä mielikuvissa että fyysisesti vuodesta toiseen.
    Lillin tavoin minuakin jotenkin häiritsi kirjan lukeminen. Ei ärsyttänyt niinkään, mutta jotenkin oli koko ajan olotila, jota ei voi kovin hyvin sanoilla kuvata: sekava, pursuava, itseään toistava, liian kauan jotain odottava, epätäsmällisyys tai asioiden kerronnan seilaaminen edestakaisin. Oli kuin olisi ollut laivassa, jossa luulee tietävänsä määränpään, mutta lopulta ei tiedä, pysyykö se laiva edes pinnalla. Ehkä kirjassa oli liian paljon tavaraa, liian monesta aiheesta ja ehkä sitä olisi voinut tiivistää tai lyhentää jotenkin. Mielenkiintoinen se kaikenkaikkiaan oli, erilainen lukukokemus enkä kadu, että luin.
    Merja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista:) Mahtavaa, että sait kirjasta noin monia asioita irti. Tämä on jakanut kovasti mielipiteitä ja on aina yhtä mielenkiintoista saada kuulla, miten kukin on teoksen kokenut.

      Poista
  6. Sain kirjan juuri luettua, ja minä myös olen niitä jotka siitä pitivät :-D
    Minusta se oli hirmuisen inspiroiva, innoitti sekä matkustamaan itse, Japaniin ja muualle, ja kirjoittamaan... ottamaan aikaa tehdä asioita joita rakastan sen sijaan että päivät kuluisivat siihen että tekee niitä juttuja joita "pitää tehdä". :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Hienoa, että koit kirjan noin inspiroivana.

      Poista
  7. Kuulun siihen vähemmistöön, joka ei myöskään suuremmin välittänyt kirjasta. Tuli vain lähinnä mieleen, että olen lukenut viihdyttävämpiä matkakertomuksia blogeista, kuin mitä tämä teos tarjosi.

    Kirjailijan itsereflektoiva tyyli puhutella Seitä häiritsi ainakin minua. Kirjailija puhuttelee Seitä myös Facebook-päivityksissään… Koko kirjatutkimusprojekti tuntui vähän keksityltä syyltä, jonka varjolla voi saada apurahaa Japanin-matkaa varten. Itse ”tutkimus” tai tarina eivät kuitenkaan olleet erityisen kiinnostavia.

    Kuulin, että Kankimäki irtisanoutui työstään ja sai apurahaa johonkin toiseen kirjaan. Mikäs siinä, ei se tyhmä ole joka pyytää mutta en kyllä itse aio lukea. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista :) Tämä tuntuu edelleen olevan voimakkaasti mielipiteitä jakava teos. On aina hienoa, kun kirjallisuus herättää keskustelua ja nostaa esiin erilaisia näkökulmia.

      Poista
  8. Minusta kirja oli niin hyvä, että on yllättävää lukea aivan erilaisista kokemuksista! Minusta kirjan suurimpia teemoja oli elämän muutos ja rohkeus tehdä se, mikä koskettaa minua kovasti. Ketutar mainitsikin ajan ottamisen rakastamilleen asioille. Pidin sekä 900-luvun Japanin kuvailusta että Kankimäen omista matkakokemuksista, ja minulle kirja on ollut parhaita lukemiani pitkään aikaan. Kirja ei ollut perinteinen romaani, tietokirja tai tutkimusraportti vaan Sein esikuvan mukaan osin sirpaleista, perinteisestä kaavasta poikkeavaa tekstin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista:) Hauskaa, että keskustelu tämän kirjan tiimoilta jatkuu edelleen.

      Poista

Kiitos kommentista! Yli viikon vanhojen tekstien kommentit tulevat näkyviin ylläpitäjän hyväksynnän jälkeen.