Luin Stieg Larssonin Millenium -sarjan kirjat sitä mukaa kun ne ilmestyivät. Leffat katsoin samaten heti kun ne tulivat. Pidin sekä kirjoista että leffoista ja olin monien muiden tavoin ensin vähän hämmentynyt kun kuulin, että David Lagercrantz aikoo kirjoittaa tarinoille jatkoa. Saako niin tehdä? Ei kai se voi olla yhtä hyvä? Osaakohan se? No osasihan se. Se mikä ei tapa on erittäin toimiva jatko-osa Millenium -trilogialle ja täytti kaikki sille asettamani odotukset. Juoni kulki hienosti ja tahti tiivistyi loppua kohden juuri niin hengästyttäväksi kuin toivoa saattoi.
"Jos alat jaaritella liikaa ja esittää villejä salaliittoteorioita siitä että Elvis elää tai että tiedät, kuka ampui Olof Palmen, etkä meinaa päästä asiaan, niin minä lähden kotiin saman tien."
"Fair enough", sanoi Linus Brandell.
Lisbeth Salander oli kirjassa pienemmässä roolissa kuin Larssonin teoksissa, mutta Mikael Blomkvist veti pääroolinsa vakuuttavasti. Hetkittäin ehkä jopa liian vakuuttavasti ja yrmystä journalistista kuoriutui suoranainen James Bond. Jännärikirjailijat tuntuvat nykyään suosivan tietynlaista elokuvamaisuutta dialogissa, kuten esimerkiksi yllä näkyvässä Mikaelin ja Linusin keskustelussa. Eikä siinä sinänsä ole mitään vikaa, mutta se vain korostaa kunnollisen kaunokirjallisen tekstin ja dekkarikirjallisuuden eroa. Se mikä ei tapa oli kuitenkin viihdekirjallisuutena erinomaista ja toivon, että Larsson-fanit uskaltavat tarttua siihen ennakkoluulottomasti. Frankfurtin kirjamessuilla Millenium -sarjan kustannusoikeudet omistava kustantamo kertoi, että Lagercranz aikoo kirjoittaa sarjaan vielä kaksi osaa lisää. Odotan mielenkiinnolla.
(David Lagercrantz: Se mikä ei tapa, WSOY 2015)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista! Yli viikon vanhojen tekstien kommentit tulevat näkyviin ylläpitäjän hyväksynnän jälkeen.