Valerie Hart toimii henkirikoskomisariona San Franciscon poliisissa. Hän on erittäin omistautunut työlleen. Omistautuneisuus on maksanut tärkeän parisuhteen ja samalla vienyt muutkin ihmissuhteet tuuliajolle. Valerie juo ja polttaa liikaa, mutta on haluton muuttamaan elämäänsä parempaan suuntaan.
Seitsemän naista on murhattu samojen tekijöiden toimesta. Valerie on yrittänyt selvittää sarjamurhaajien henkilöllisyyttä parinsa Willin ja muun tiimin kanssa. Murhat ovat poikkeuksellisen raakoja ja oman leimansa niille antaa murhaajien jättämät muistoesineet.
Kirjan alkupuolella oli vaikeuksia pysyä kärryillä henkilöhahmojen välisissä ihmissuhteissa. Valerie ja Will jäivät työparina etäisiksi ja Willin hahmo jäi kokonaisuudessaan vaille persoonallisuutta. Valerien hahmo oli tyypillinen kirjallinen naispoliisihahmo; ongelmia parisuhteessa, itsetuhoisuutta ja rohkeutta järjettömyyteen asti. Myös asetelma, jossa parisuhdeongelmat juontavat juurensa selvittämättömästä rikostapauksesta, kuulostaa jotenkin vähän liian tutulta. Tappamisen pitkä oppimäärä oli mukava pikku välipala kaunokirjojen välissä, mutta kirjoittaessani tätä noin kuukausi lukemisen jälkeen, en muista itse tarinasta enää juuri mitään. Mutta tällaisille välipaloille on toisinaan tilausta. Aina luettuani jonkin paljon ajattelemisen aihetta antaneen teoksen, haluan lukaista välillä jotain kevyttä ja helppoa ennen kuin siirryn jonkin merkittävämmän teoksen pariin. Sellaiseen tarkoitukseen tämä kirja sopii mainiosti.
(Saul Black: Tappamisen pitkä oppimäärä, Like 2015. Suomentanut Elina Koskelin. Alkuteos The Killing Lessons 2015)
Kevyttä, heh heh. Ei ihan taida olla.
VastaaPoistaKyllä se minulle oli. Jokainen kokee lukemansa omalla tavallaan ja minun kokemukseni oli juuri sellainen kuin tekstissäni kuvailin.
PoistaLilli ei kai löytänyt kirjasta sitä varsinaista elämän raskautta ja ankaruutta, mitä Black kuvaa kypsästi ja ikäänkuin olisi itse kokenut lapsen menettämisen. Itse löysin kirjasta kaksi tasoa, tuon pinnallisen, mikä ei oikeastaan minua juuri ollenkaan kiinnosta ja sitten sen toisen, ihmisen psyykettä syvällisesti luotaavan puolen, jonka vuoksi luin kirjan mielenkiinnolla loppun.
VastaaPoistaNäin meitä lukijoita on monenlaisia, että yhdelle joku kirja voi olla mahtava lukukokemus ja toiselle melko yhdentekevä. Aika tylsää olisikin jos kaikki kokisivat lukemassa samalla tavalla.
Poista