maanantai 6. tammikuuta 2014

Kirjavuosi 2013

Ensimmäinen täysi kalenterivuosi kirjabloggarina on täynnä. Luin viime vuonna 34 kirjaa, mikä ei ole kauhean paljon, mutta kroonisesta ajanpuutteesta kärsivänä olen ihan tyytyväinen että ehdin noinkin monta teosta lukea. Ehkä tänä vuonna sitten vähän enemmän. Lukemistani kirjoista 14 oli kotimaisten kirjailijoiden teoksia ja 20 ulkomaisia. Suurin osa teoksista oli luokitettu kaunokirjallisuudeksi, luettua tuli vain kaksi tietokirjaa. Nuortenkirjoja en lukenut yhtään ja lukemani lastenkirjat olivat niin pikkuväelle suunnattuja, että niitä ei kannattanut arvioida. Siihenkin asiaan tulee tänä vuonna toivottavasti muutos.

Tässä vielä kooste vuoden parhaista lukukokemuksista ja mitä niistä on jäänyt mieleen.

 
Taivaslaulu oli vuoden vaikuttavin lukukokemus. Luen harvoin mitään kirjaa monta kertaa, mutta tähän haluaisin palata vielä uudelleen.


 
Lumilapsi oli ihana aikuisten satu. Nautin maagisesta tunnelmasta ja matkasta karun kauniiseen Alaskaan.
 
 
 
Sisareni, rakkaani oli tarkkanäköinen kuvaus nyky-yhteiskunnasta ja siitä, miten julmia vanhemmat voivat olla lapsiaan kohtaan omaa etua tavoitellessaan.
 
 
 
Vuoden koskettavin kirja. Ei ehkä kirjallisilta ansioiltaan yltänyt muiden luettujen tasolle, mutta kosketti ja itketti enemmän kuin muut yhteensä.
 
 
Karulle majakkasaarelle sijoittuva hieno lukuromaani teki vaikutuksen hyvin rakennetulla tarinalla ja antoi paljon ajattelemisen aihetta.
 
 
Ylläolevien lisäksi moni muukin kirja jäi lähtemättömästi mieleen ja kokonaisuutena kirjavuosi 2013 oli mielestäni oikein mainio. Lukemiseni keskittyi hyvin pitkälti uutuuksiin ja tältä vuodelta toivon, että maltan ottaa lukulistalleni myös muutaman vanhemman kirjan. Lopuksi vielä kiitos kaikille blogini lukijoille viime vuodesta ja toivottavasti seuraatte kirja-arvioitani tänäkin vuonna. 
 
 

8 kommenttia:

  1. Olen lukenut listaltasi ensimmäisen ja viimeisen, ja voin yhtyä ajatuksiisi. Keskimmäisen nappasin kirja-alesta taannoin, mutta se odottaa edelleen lukuvuoroa (hirmuisen paksu!). Nuo muut ovat vilahdelleet ahkerasti blogeissa vuoden mittaan ja kiinnostavat myös.

    Oikein hyvää kirjavuotta 2014 Sinulle ja blogille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kartan yleensä paksuja kirjoja (samassa ajassa ehtisi lukea monta ohuempaa!), mutta olen iloinen että tartuin tuohon Oatesiin, koska se oli todella hieno lukukokemus. Lumilasta suosittelen myös todella lämpimästi.

      Hyvää lukuvuotta sinullekin!

      Poista
  2. Oletko lukenut Mathias Rosenlundin Vaskivuorentie 20:tä? Mielelläni lukisin ajatuksesti tästä kirjasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ehdotuksesta, Heli. Juuri tällaisia kaipaan, koska siitä loputtomasta kirjamerestä, jonka keskellä päiväni vietän, on välillä vähän vaikea päättää, mitä haluaisi lukea:) Tuota Vaskivuorentietäkin olen monta kertaa miettinyt, mutta sille asteelle on jäänyt. Nyt laitoin sen heti kirjastosta varaukseen. Jonoa näytti olevan sen verran, että pari kuukautta varmaan menee ennen kuin saan sen käsiini, mutta kommentoin sitten heti.

      Poista
  3. Valo valtameren yllä tulee toivottavasti minullakin pian lukuun. Alku oli lupaava ja hyvälle lukuromaanille kannattaa aina raivata tilaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on todella koskettava ja hienosti rakennettu tarina, jossa painitaan niin suurien moraalikysymysten äärellä, että niitä ajattelee vielä pitkään lukemisen jälkeen.

      Poista
  4. Taivaslaulun lukemista olen suunnitellut jo pitkään, mutta se on jäänyt. Pitäisi kyllä tarttua siihen. Lumilapsen aloitin töissä lounaslukemiseksi, mutta luen niin harvoin lounaalla, etten ole vielä päässyt siinä alkua pidemmälle. Valo valtameren yllä oli minustakin tosi vaikuttava ja myös Sisareni, rakkaani kiinnostava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua jäi vähän vaivaamaan, että jätin pitkään asiaa harkittuani Hosseinin pois tuolta listalta. Se oli todella hyvä, mutta lopultakin jäi kaihertamaan, että se ei mun mielestä ihan yltänyt samalle tasolle Leijapojan ja Tuhat loistavaa aurinkoa kanssa. Olisi ehkä kuitenkin ansainnut paikkansa tällä listalla.

      Poista

Kiitos kommentista! Yli viikon vanhojen tekstien kommentit tulevat näkyviin ylläpitäjän hyväksynnän jälkeen.