lauantai 27. lokakuuta 2012

Messuilla

Kävin eilen pyörähtämässä kirjamessuilla. Messujen anti oli hyvin perinteinen ja ehkä jopa joltain osin niukempi kuin aikaisemmin. Olin tosin kirjapuolelle mennessäni kierrellyt niin pitkään viini- ja ruokamessuilla, että keskittymiskyky ei ollut enää ihan parhaimmillaan. On kiva, että nykyään messuilla on monta teemaan yhdistettynä samaan viikonloppuun, mutta itse en ainakaan jaksa keskittyä niin pitkään, että saisin kaikista osista niin paljon irti kuin haluaisin. Hälinä ja ihmisvilinä vaativat ehdottomasti veronsa, vaikka eilen olikin varmasti noiden messujen hiljaisin päivä.

Kustantamot ja kirjakaupat olivat panostaneet kovasti osastoihinsa ja esillepanot olivat monilla äärettömän tyylikkäitä. Hintataso ei mielestäni ollut mitenkään erityisen edullinen, mitä ehkä yleensä messuilla odottaisi. Siihenkin tosin varmasti se keskittymiskyvyn puute vaikutti, koska varmasti olisi voinut tehdä hyviäkin löytöjä kun olisi vaan jaksanut etsiä. Muutamia sellaisia tärppejä kuitenkin tuli vastaan, jotka täytyy pistää korvan taakse. Nämä pääsivät lukulistalleni:

 
 
 
Ja nämä ovat hankintalistalla omaan kirjahyllyyn:
 



4 kommenttia:

  1. Kävin tänään vain piipahtamassa pari tuntia kirjamessuilla, koska en jaksanut kauan kävellä. Yllättävää kyllä seuralaiseni pikku-ukko jaksoi reippaasti mukana ilman temppuilua. Kiinnitin myös huomiota siihen, että kirjapuoli oli suppeampi kuin aiemmin.

    VastaaPoista
  2. Mä kuulin tuosta päivä maailamssa -kirjasta myös, vaikken messuilla ollutkaan. Se olisi kyllä mahtava saada omaankin hyllyyn. Ainakin siihen tahdon tutustua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan pikaisesti sitä siellä messuilla selasin ja vaikutti tosi hienolta. Täytyy käydä itsekin kaupassa uudelleen tutustumassa siihen vähän tarkemmin.

      Poista

Kiitos kommentista! Yli viikon vanhojen tekstien kommentit tulevat näkyviin ylläpitäjän hyväksynnän jälkeen.