sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Gillian Flynn: Kiltti tyttö

Hmm, mitäköhän tästä kirjasta osaisi kertoa paljastamatta liikaa. Sen verran olin itse kuullut etukäteen, että tiesin lukevani Amerikan best seller -listojen kärkikirjaa, josta on povattu myyntimenestystä myös Suomessa. Tiesin myös, että kirjan juoni on hienosti rakennettu ja käänteiltään yllättävä. Nyt kun lukukokemus on takanapäin, täytyy todeta, että juonesta kuulemani kommentit pitivät erittäin vahvasti paikkansa. Harvoin on tullut luettua kirjaa, jossa kirjailija on nähnyt niin paljon vaivaa harhauttaakseen lukijaa oikein kunnolla.

Lähdin juoksuun Amyn nimeä karjuen. Läpi keittiön, missä kiehui teekattila, alas kellarikerrokseen, ohi tyhjän vierashuoneen ja ulos takaovesta. Painalsin pihan poikki kapealle venelaiturille. Kurkistin laiturin reunalta, olisiko Amy laituriin kiinnitetyssä veneessä niin kuin hiljattain, kasvot kohti aurinkoa, silmät kiinni veneen keinahdellessa. [...] "Amy!" Hän ei ollut rannalla, hän ei ollut sisällä. Amya ei näkynyt. Amy oli kadonnut.

Tarina alkaa kun Nick Dunne menee viisivuotishääpäivänään kotiin ja huomaa vaimonsa Amyn kadonneen. Olohuoneessa on kamppailun jälkiä ja kaikki viittaa siihen, että jotain kamalaa on tapahtunut. Nick kutsuu poliisit paikalle ja siitä saa alkunsa rikostutkinta, jossa aviomies on alusta alkaen pääepäilty. Tutkinnan edetessä todisteet Nickia vastaan alkavat kasaantua, mutta missä on Amy?

Hän ei aluksi ollut se, mikä hänestä tuli ja mitä eniten pelkäsin: vihainen nainen. Pärjäsin huonosti vihaisten naisten kanssa. He toivat esiin epämiellyttävimmät puoleni.

Kirjan ensimmäiset 150 sivua eivät tarjonneet kovin paljon vauhtia ja ehdin jo vähän kyllästyäkin, mutta sitten alkoi tapahtua ja kunnolla. Loppuvaiheessa luin kirjaa jopa samalla kun laitoin ruokaa, koska en ihan kirjaimellisesti malttanut laskea sitä käsistäni. Lopussa myös ymmärsin, kuinka olennaista kirjan alkupuolen pohjustus oli tarinan kokonaisuuden kannalta. Juonenkäänteet olivat kekseliäitä ja päähenkilöiden persoonat mielenkiintoisia kaikessa kammottavuudessaan. En muista pitkään aikaan lukeneeni kirjaa, jossa on käytetty epäluotettavaa kertojaa, mikä antoikin ihan omanlaisensa twistin lukukokemukselle.

Kiltti tyttö ei ollut yhtä kevyt tai helppolukuinen kuin jännärit yleensä ja se vähän alussa häiritsikin, koska olin odottanut vauhdikasta ja viihdyttävää lukukokemusta. Viihdyttävä kirja kieltämättä lopulta olikin, mutta alun hidastempoisuudesta jäi kuitenkin sen verran hampaan koloon, että ei tämä tämän vuoden suosikkieni joukkoon nouse. Kiltti tyttö oli kuitenkin ehdottomasti lukemisen arvoinen ja suosittelen sitä kesälukemiseksi kaikille jännärien ystäville (niin kauan kuin tätä kesää on vielä jäljellä). Kirjasta on muuten tulossa leffaversio vuonna 2015. Jään jännityksellä odottamaan, millainen toteutus upeasta juonesta on elokuvaversioon onnistuttu tekemään.

 
(Gillian Flynn: Kiltti tyttö, WSOY 2013)

4 kommenttia:

  1. Kiinnostavaa! Aloittelin jo tätä kirjaa, mutta se jäi kuitenkin muutaman muun (mm. sivupalkissasi näkyvän Taivaslaulun) jalkoihin. Koetan kuitenkin mahduttaa Kiltin tytön jännityskirjaviikolleni. Sen verran kirja kiinnostaa, haluan koukuttua ja viihtyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunhan pääsee hitaasta alusta yli niin viihtymistä ja koukuttumista on varmasti luvassa:) Tuo Taivaslaulu olisi jäänyt multa luultavasti muuten lukematta, mutta nyt sitä on ylistetty niin monessa blogissa, että oli pakko aloittaa samantien.

      Poista
  2. Mitäs kirjaseikkailuja olet ajatellut hoitaa pois päiviltä loppuloman aikana? Haaveilen koko ajan jonkun uutuuden selättämistä, mutta teemat vie kyllä aina niin paljon aikaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taivaslaulun luen ainakin ja sen jälkeen vuorossa on Krokotiilin keltaiset silmät. Sen sivumäärä vaan vähän hirvittää, mutta ajattelin ainakin yrittää. Muakin houkuttaisi vähän pitää joku teemakuukausi tai alkaa lukea jotain haastekirjoja, mutta ei se taida olla tällä lukuaktiivisuudella kovinkaan järkevää. Haluan kuitenkin niitä uutuuksiakin lukea. Noiden kahden edellä mainitun jälkeen taitaa olla Verdonin uutuus sitten vuorossa, koska pakkohan se on lukea.

      Poista

Kiitos kommentista! Yli viikon vanhojen tekstien kommentit tulevat näkyviin ylläpitäjän hyväksynnän jälkeen.